Tavallinen lainsäätämisjärjestys

EU:n neuvosto

Yhteispäätösmenettely otettiin käyttöön vuonna 1992 ja sen käyttöä laajennettiin vuonna 1999. Lissabonin sopimuksen hyväksymisen yhteydessä yhteispäätösmenettely sai nimekseen tavallinen lainsäätämisjärjestys, ja siitä tuli tärkein EU:n lainsäädännön hyväksymisessä käytettävä menettely. Sitä sovelletaan noin 85 politiikka-alaan.

Yhteisymmärryksen saavuttaminen

Neuvosto muodostaa toisinaan yleisnäkemyksen, jotta parlamentti saisi käsityksen sen kannasta komission esittämään lainsäädäntöehdotukseen.

Poliittisen yhteisymmärryksen tavoitteena on yleensä nopeuttaa lainsäädäntömenettelyä ja helpottaa parlamentin ja neuvoston välisen yhteisymmärryksen saavuttamista ensimmäisessä käsittelyssä.

Lyhyesti

Lainsäätäjät: EU:n neuvosto ja Euroopan parlamentti

Aloiteoikeus: Euroopan komissio

Menettelyn pääkohdat:

  1. Euroopan komissio tekee ehdotuksen neuvostolle ja Euroopan parlamentille
  2. Neuvosto ja parlamentti hyväksyvät säädösehdotuksen joko ensimmäisessä tai toisessa käsittelyssä
  3. Jos neuvosto ja parlamentti eivät pääse yhteisymmärrykseen toisen käsittelyn päätteeksi, kutsutaan koolle sovittelukomitea
  4. Jos molemmat toimielimet hyväksyvät sovittelukomitean sopiman tekstin kolmannessa käsittelyssä, säädös hyväksytään

Jos säädösehdotus hylätään missä tahansa menettelyn vaiheessa tai jos parlamentti ja neuvosto eivät pääse kompromissiin, ehdotusta ei hyväksytä ja menettely päättyy.

Oikeusperusta: Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 289 ja 294 artikla