Puheenjohtaja Donald Tuskin puhe EU:n parlamenttien puhemiehille Roomassa

Eurooppa-neuvosto
  • 17.3.2017
  • 17:20
  • Puhe
  • 140/17
  • Institutionaaliset asiat
17.3.2017
Lehdistöyhteydet

Preben Aamann
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tiedottaja
+32 22815150
+32 476850543

On mahdotonta vierailla Italian senaatissa tuntematta historian siipien havinaa Palazzo Madaman seinien sisäpuolella. Tämä paikka muistuttaa meitä nykyisen, kaikkien päivittäin kokeman poliittisen draaman ohella myös vuosisataisista tärkeistä tapahtumista, joiden varaan Eurooppa rakentuu. Esimerkiksi Cesare Maccarin Cicerone denuncia Catilina – yksi senaatin seiniä koristavista mestariteoksista – on tänään täydellisen ajankohtainen. Se on poliittinen vertauskuva demokraattisten instituutioiden taistelusta populismia vastaan ja näiden saavuttamasta voitosta.

Se muistuttaa meitä ensiksikin siitä, että minkä tahansa poliittisen yhteisön vahvuus riippuu sen tahdosta jäädä henkiin, sen elinvoimasta ja nokkeluudesta. Toiseksi sen viesti on, että darwinilaisessa poliittisessa kamppailussa sanat olivat aina, ja tulevat aina olemaan, voimakkaimmat aseet.

Ciceron sanoin vapaus on osallistumista valtaan. Jo muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset pohtivat, mitä vapaus todella tarkoittaa. 60 vuotta sitten kuuden maan valtiomiehet päättivät, että ainoa todellinen vapaus oli vapaus toimia yhdessä. Toisin sanoen suvereniteetti merkitsi paikkaa neuvottelupöydässä. Tämän vuoksi Rooman sopimus allekirjoitettiin vuonna 1957. Sattumalta olen syntynyt samana vuonna, joten Rooman sopimus on ollut voimassa koko elämäni ajan. Eikä minun varmaan tarvitse korostaa, miten tärkeää minulle itselleni on olla täällä tänään teidän kanssanne.

Kaikki näyttää tietenkin tämän päivän näkökulmasta katsottuna jalommalta, harkitummalta ja suunnitelmallisemmalta. Meillä on taipumus pitää Rooman sopimuksen allekirjoittajia poliittisina neroina ja yhdistyneen Euroopan evankelistoina. Totuus on, että heillä oli johtajina omat yksityiset epäilynsä, he toimivat uskomattoman kovien paineiden alla ja olivat erittäin haavoittuvia. Euroopan kollektiivinen voimattomuus toisen maailmansodan jälkeen pakotti heidät yhteen. Vaihtoehdot olivat erittäin huonoja. Ja sodan tuhot olivat edelleen näkyvissä jokaisena päivänä.

Näiden pelokkaiden Euroopan maiden haavoittuvuus antoi heille nöyryyttä, selvänäköisyyttä ja suurta viisautta allekirjoittaa yhdessä Rooman sopimus. Tämä käynnisti prosessin, jonka avulla monet maat ovat sittemmin saaneet takaisin vapautensa ja vaurautensa niin idässä kuin lännessä. Se on auttanut meitä ymmärtämään, että heikko Eurooppa heikentää myös yksittäisiä jäsenmaita. Jos Eurooppa on vahva, sen jäsenmaatkin ovat vahvoja. Vain olemalla yhtenäisiä voimme toteuttaa omaa suvereniteettiamme maailmassa – olla aidosti vapaita. Tämä oli totta silloin ja se on totta edelleen. Se tulee olemaan totta seuraavatkin 60 vuotta.

Rooman sopimus on ollut menestys myös sen vuoksi, että sen luoneilla ja toteuttaneilla hallituksilla oli takanaan demokraattinen oikeutus. Näin ollen kansalliset parlamentit – joita te edustatte – uskoivat valtansa eurooppalaiselle yhteisölle pyytäen: "Toimikaa yhteisen etumme hyväksi". Tämä oli laina, joka on sittemmin maksettu takaisin korkojen kera, vaikka matkaan on mahtunut myös pettymyksiä ja viivästyksiä.

Joku sanoi joskus, että Eurooppa on kuin puu. Se kasvaa joka päivä, vaikka et koskaan näe sen kasvavan. Tämä on melko romanttinen näkemys, mutta silti totta. Rooman sopimuksen siemenestä kasvoi muutoksia, jotka ovat muuttaneet ympärillämme olevaa maailmaa niin paljon, että useimmat eivät enää muista, miten asiat olivat ennen. Rooman sopimus avarsi mieliämme ja yhteiskuntiamme. Ja loi tietenkin maailman suurimmat markkinat lisäten vaurauttamme. Rautaesiripun varjossa kasvaneena nuorena miehenä minun oli lähes mahdotonta kuvitella näitä asioita, vaikka olinkin uneksinut, että ne voisivat jotain päivänä toteutua.

Ensi viikon 60-vuotispäivä on tilaisuus vakavaan pohdintaan yhtä paljon kuin juhlintaan. Vaikka voimme nähdä, että taloudelliset haavamme ovat hitaasti paranemassa, monet tuntevat yhä epätoivoa nykyisten haasteidemme laajuudesta ja määrästä. Suurin haaste on Ison-Britannian EU-jäsenyyden päättyminen parin vuoden päästä. Paras keino tällaisista kovista ajoista selviytymiseksi on omaksua alkuperäisten allekirjoittajien nöyryys, selvänäköisyys ja viisaus. Vain siten voimme tehdä oikeat valinnat tulevaisuutta varten. Menneisyys on nimittäin opettanut meille, että Eurooppa on parhaimmillaan ja luovimmillaan silloin, kun se on kaikkein haavoittuvin, niin paradoksaaliselta kuin tämä voi kuulostaakin. Se tuottaa maltillisten ja kärsivällisten pyrkimyksien avulla parempia tuloksia kuin suuria visioita maalailemalla.

Muun muassa tästä syystä olen iloinen siitä, että De Gasperi -säätiön puheenjohtaja Maria Romana De Gasperi oli kanssamme tänään. Nyt on juuri oikea aika muistaa hänen isänsä kuuluisat sanat: "Tulevaisuutta ei rakenneta pakottamalla tai alistamalla, vaan se edellyttää demokraattisten menettelyjen kärsivällistä soveltamista, rakentavaa sovintohenkeä sekä vapauden kunnioittamista." Nämä sanat eivät ehkä ole riittävän dramaattisia nykyisen Twitter-politiikan aikana. Arvostan silti niiden todenmukaisuutta ja voimaa. Uskon edelleen, että ne riittävät ohjaamaan meitä eteenpäin. Kiitos. Grazie