Puheenjohtaja Donald Tuskin puhe Rooman sopimusten 60-vuotisjuhlassa

Eurooppa-neuvosto
  • 25.3.2017
  • 11:20
  • Puhe
  • 154/17
  • Institutionaaliset asiat
25.3.2017
Lehdistöyhteydet

Preben Aamann
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tiedottaja
+32 22815150
+32 476850543

Synnyin tasan 60 vuotta sitten, joten olen samanikäinen kuin Euroopan yhteisö. Sallinette siis, että pohdintani ovat tänään hieman henkilökohtaisempia. Kuten tiedätte, joskus ihmisen syntymäpaikalla on vieläkin suurempi merkitys kuin syntymäajalla. Minun tapauksessani syntymäpaikka on Gdansk – kaupunki, jota puolalaiset, saksalaiset, hollantilaiset, juutalaiset, skotlantilaiset ja ranskalaiset rakensivat sinnikkäästi satojen vuosien ajan. Vuonna 1945, sattumoisin myöskin maaliskuussa, Hitler ja Stalin tuhosivat kotikaupunkini muutamassa päivässä ja polttivat sen maan tasalle.

Olin 8-vuotias, kun yhteisö teki sulautumissopimuksen, jolla perustettiin yhteinen neuvosto ja yhteinen komissio. Päivittäinen koulutieni kulki yhä palaneen kaupungin raunioiden läpi. Toinen maailmansota ei ollut minulle mikään abstrakti asia.

Vuonna 1980 – vuoden kuluttua Euroopan parlamentin ensimmäisistä vaaleista – syntyi Gdanskissa solidaarisuusliike Solidarność. Olin tuolloin yksi Gdanskin telakan työntekijöistä yhdessä Lech Wałęsan kanssa. Hänellä oli rohkeutta kertoa kommunistihallinnolle ääneen totuus unelmistamme. Ne olivat yksinkertaisia unelmia ihmisarvosta, vapaudesta ja demokratiasta. Meidän kaikkien katseet suuntautuivat tuolloin länteen, vapaaseen ja yhdistyvään Eurooppaan. Tunsimme vaistomaisesti, että tässä oli se tulevaisuus, josta unelmoimme. Ja vaikka meitä vastaan lähetettiin panssarivaunuja ja sotajoukkoja, nuo unelmat pysyivät elossa.

Kun Euroopan yhtenäisasiakirja, joka merkitsi sisämarkkinoiden alkua, tuli voimaan vuonna 1987, valmistauduimme me Puolassa viimeiseen taisteluun. Solidaarisuusliike voitti, ja pian sen jälkeen murtui Berliinin muuri: tie Eurooppaan oli meille auki. Ja noin 20 vuotta myöhemmin olin Puolan pääministerinä avaamassa Euroopan uudenaikaisinta stadionia – tietenkin kotikaupungissani Gdanskissa. Kaupunki oli tuolloin rakennettu täysin uudelleen entistä ehommaksi. Maani oli ollut Euroopan unionin jäsen jo 8 vuotta.

Tämä historian lyhyt oppimäärä muistuttakoon meille kaikille siitä, että tänään, miljoonien ihmisten kokoontuessa pääkaupunkiemme kaduille Roomassa, Varsovassa ja jopa Lontoossa, Euroopan unioni ei ole näille miljoonille ihmisille pelkästään iskulauseita, menettelyjä tai sääntelyä. Unionimme on tae siitä, että vapaus, ihmisarvo, demokratia ja itsenäisyys eivät ole meille enää pelkkiä unelmia vaan arkipäivän todellisuutta.

Olen elänyt yli puolet elämästäni rautaesiripun takana, jossa oli kiellettyä edes unelmoida noista arvoista. Tuolloin oli todellakin kyseessä kahden nopeuden Eurooppa. Sen vuoksi minulla on tänään oikeus toistaa kovaan ääneen tämä yksinkertainen totuus: elämässä ei mikään ole ikuista, ja vapaan maailman rakentaminen vaatii aikaa, vaivaa ja uhrauksia. Sen vuoksi maapallolla on vain harvoja paikkoja, joissa se on onnistunut. Ja kuitenkin – me olemme onnistuneet siinä. Tällaisen maailman tuhoaminen on hyvin helppoa. Siihen menee vain pieni hetki. Kuten tapahtui kerran kotonani Gdanskissa.

Tänään täällä Roomassa uusimme vapaiden kansakuntien ainutlaatuisen liiton, jonka merkittävät edeltäjämme panivat alulle 60 vuotta sitten. Tuolloin edeltäjämme eivät keskustelleet useammasta nopeudesta eivätkä kaavailleet eroamisia. Sen sijaan, lähihistorian kaikista traagisista olosuhteista huolimatta, he panivat kaiken uskonsa Euroopan yhtenäisyyteen. Heillä oli Kolumbuksen kaltaista rohkeutta purjehtia tuntemattomille vesille, löytää uusi maailma.

Kertokaapa siis minulle, miksi meidän pitäisi tänä päivänä menettää luottamuksemme yhtenäisyyteen? Vain siksikö, että siitä on tullut meille todellisuutta? Vai siksikö, että olemme kyllästyneet tai väsyneet siihen?

Poliittisena yksikkönä Eurooppa on joko yhtenäinen tai sitten sitä ei ole. Ainoastaan yhtenäinen Eurooppa voi olla suvereeni suhteessa muuhun maailmaan. Ja ainoastaan suvereeni Eurooppa takaa kansakuntiensa itsenäisyyden ja kansalaistensa vapauden. Euroopan yhtenäisyys ei ole byrokraattinen malli. Se on yhteisten arvojen ja demokraattisten normien kokonaisuus. Ei riitä, että tänään vaadimme yhtenäisyyttä ja vastustamme monitahtisuutta. On paljon tärkeämpää noudattaa yhteisiä sääntöjämme eli ihmisoikeuksia ja kansalaisvapauksia, sananvapautta ja kokoontumisvapautta, keskinäistä valvontaa ja oikeusvaltioperiaatetta. Tämä on yhtenäisyytemme todellinen perusta.

Unionin olisi Rooman jälkeen oltava entistä enemmän samat periaatteet jakava unioni, ulkoisen suvereniteetin unioni, poliittisen yhtenäisyyden unioni. Todistakaa tänään, että olette Euroopan johtajia ja että välitätte tästä hienosta perinnöstä, jonka Euroopan yhtenäisyyden sankarit jättivät meille 60 vuotta sitten. Kiitos.