2012: Aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden eurooppalainen teemavuosi


© Euroopan unioni 2012

13.08.2012

Huomion kiinnittämiseksi väestön ikääntymiseen vuosi 2012 on nimetty aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden eurooppalaiseksi teemavuodeksi. Tavoitteena on vahvistaa asianomaisia politiikkoja ja aloitteita Euroopassa ja hyödyntää kehittyvän "senioritalouden" tuomia mahdollisuuksia taloudelliseen kasvuun ja työpaikkojen luomiseen.

Ikääntyneiden määrä kasvaa Euroopan yhteiskunnissa jatkuvasti nuorempien osuuden vähetessä. Vuodesta 2012 työikäinen väestö alkaa vähetä ja yli 60-vuotiaiden osuus kasvaa nopeasti, noin kahdella miljoonalla ihmisellä vuodessa. Väestökehitys asettaa monia haasteita, erityisesti nykyisessä taloustilanteessa.

Aktiivisen ikääntymisen tarkoituksena on antaa Euroopan ikääntyneille kansalaisille mahdollisuus pidentää osallistumistaan työmarkkinoille, olla pidempään aktiivinen yhteiskunnassa ja pysyä terveenä ja itsenäisenä.

Aloitteella kannustetaan kansalaisia, poliitikkoja ja kansalaisyhteiskunnan järjestöjä pohtimaan, miten ikääntyneiden kansalaisten oloja voitaisiin kehittää ja sukupolvien välistä solidaarisuutta vahvistaa. Eurooppalaisella teemavuodella pyritään saamaan aikaan toimintaa eri aloilla, kuten työmarkkinapolitiikoissa, sosiaalisessa suojelussa, koulutuksessa, terveys- ja sosiaalipalveluissa, asumisessa ja julkisessa infrastruktuurissa. Sillä pyritään edistämään kolmea aihealuetta:

Työllisyys - Elinajanodotteen kasvaessa kaikkialla Euroopassa eläkeikä nousee, mutta monet pelkäävät, että he eivät voi olla nykyisissä työpaikoissaan tai saada uutta työtä ennen pääsyään kohtuulliselle eläkkeelle. Ikääntyneille työtekijöille on tarjottava parempia mahdollisuuksia työmarkkinoilla parantamalla työoloja, työpaikkoja on mukautettava heidän terveydentilansa ja tarpeidensa mukaisesti, heidän on voitava päivittää taitojaan, ja heille on vero- ja etuusjärjestelmiä tarkistamalla annettava tehokkaita kannustimia olla pidempään työssä.

Yhteiskuntaan osallistuminen - Eläköityminen ei tarkoita joutilaana oloa. Vaille huomiota jää usein se, että ikääntyneet antavat panoksensa yhteiskunnalle huolehtimalla toisista ihmisistä, kuten omista vanhemmista, puolisosta tai lapsenlapsista, sekä osallistumalla vapaaehtoistyöhön. Eurooppalaisella teemavuodella pyritään varmistamaan, että ikääntyneet saisivat toiminnastaan enemmän tunnustusta, ja luomaan heille suotuisammat olosuhteet. Näin voidaan myös vähentää ja estää ikääntyneiden sosiaalista eristäytyneisyyttä.

Itsenäinen elämä - Terveys heikkenee iän myötä, mutta sen vaikutuksia voidaan lievittää monin tavoin. Pienetkin muutokset ympäristössä voivat merkitä paljon niille, jotka kärsivät erilaisista terveysongelmista ja vammoista. Aktiivinen ikääntyminen tarkoittaa myös mahdollisuuksien antamista, jotta ikääntyneet voisivat päättää omasta elämästään niin pitkään kuin mahdollista. Ehkäisevä terveydenhoito ja ikääntyneet huomioon ottava ympäristö (rakennukset, liikenne ja infrastruktuuri) parantaisivat ikäihmisten edellytyksiä pysyä mahdollisimman itsenäisinä.

Eurooppalaisen teemavuoden 2012 aikana jäsenvaltioissa järjestetään satoja aktiviteetteja, hankkeita ja tapahtumia. Niistä löytyy lisätietoa täältä.
 

Lisätietoja:
Päätös aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden eurooppalaisesta teemavuodesta (2012) pdf
Neuvoston päätelmät: Väestörakenteen haasteisiin vastaaminen – tehostetaan kaikkien osallistumista työmarkkinoille ja yhteiskuntaan (pdf)
Aktiivisena ikääntymisen verkkosivut (komissio)
Eurobarometrin tietoja (pdf) (en)