EU kannustaa Zimbabwea sisäisiin uudistuksiin
 |
|
© Fotolia
|
Ulkoasiainneuvosto hyväksyi 22. helmikuuta päätelmät Zimbabwen tilanteesta. EU:n asettamien pakotteiden voimassaoloa jatketaan, koska maan sisäisten uudistusten toteuttaminen ei ole edennyt riittävällä tavalla. Rajoitusten poistaminen edellyttää, että vuoden 2008 poliittisen kokonaissopimuksen eli ns. vallanjakosopimuksen täytäntöönpanossa saavutetaan konkreettista edistystä.
Juuri jatketut rajoittavat toimenpiteet ovat voimassa 20. päivään helmikuuta 2011. Niihin sisältyy kielto myydä aseita Zimbabween ja varojen jäädyttäminen. Niiden mukaan ei ole sallittua päästää EU:n jäsenvaltion alueelle henkilöitä, joiden toimet heikentävät vakavasti demokratiaa, ihmisoikeuksien kunnioittamista ja oikeusvaltioperiaatetta Zimbabwessa. Myös tällaisten henkilöiden kulku EU:n jäsenvaltion alueen kautta on kielletty. Tämän lisäksi EU:n kehitysyhteistyö Zimbabwen kanssa on vielä vuoden ajan keskeytettynä.
Neuvosto antoi tunnustusta presidentti Mugaben ja pääministeri Tsvangirain viime vuonna muodostaman kansallisen yhtenäisyyden hallituksen pyrkimyksille panna poliittinen kokonaissopimus täytäntöön, etenkin talouden alalla. Se ilmaisi kuitenkin huolensa siitä, että oikeusvaltion, ihmisoikeuksien kunnioittamisen, perustuslakiuudistusten, tasapuolisen vallanjaon, turvallisuusalan uudistamisen ja investoijien suojan aloilla ei ole edistytty tarpeeksi.
Pakotteita ei ole suunnattu Zimbabwen kansaa vastaan. Itse asiassa EU on edelleen Zimbabwen suurin avunantaja, joka myöntää tukea erityisesti maatalouteen ja elintarviketurvaan, sosiaalialoille, koulutukseen ja poliittisen kokonaissopimuksen täytäntöönpanoon. Vuonna 2009 EU käytti Zimbabwessa annettavaan tukeen 274 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
Neuvoston päätelmät Zimbabwesta
Neuvoston lehdistötiedote
Lähetys neuvoston lehdistötilaisuudesta