Käytämme evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseen verkkosivuillamme. Lisätietoja how we use cookies and how you can change your settings.

Euroryhmä: EVM toimivaksi lokakuun loppuun mennessä

Nikosiassa Kyproksella 14. syyskuuta 2012 pidetyssä epävirallisessa euroryhmän kokouksessa valtiovarainministerit keskustelivat euroalueen talous- ja finanssikehityksestä. Euroopan vakausmekanismin (EVM) odotetaan aloittavan toimintansa lokakuun 2012 lopussa.


Epävirallisen euroryhmän kokouksen jälkeinen
lehdistötilaisuus 14. syyskuuta 2012
Lähde: EU:n neuvoston puheenjohtajavaltio Kypros

EVM-sopimuksen ratifiointi

Ministerit olivat tyytyväisiä Saksan perustuslakituomioistuimen ratkaisuun, jonka mukaan Saksa voi ratifioida EVM-sopimuksen.

"Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, ettei mitään sopimuksen määräystä voida tulkita niin, että se johtaa EVM:n jäsenten maksuvelvollisuuksien suurenemiseen ilman niiden edustajien ennakkosuostumusta", totesi euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker. "Sovimme myös, että sopimuksen määräykset eivät estä antamasta kansallisille parlamenteille sellaista kattavaa tietoa, josta säädetään kansallisissa laeissa."

Euroryhmä antaa lähipäivinä lausuman, jolla tämä yhteisymmärrys virallistetaan.

EVM:n hallintoneuvosto pitää avajaiskokouksensa euroryhmän seuraavan kokouksen yhteydessä Luxemburgissa 8. lokakuuta.

Eräiden muiden teknisten valmistelujen jälkeen EVM onkin sitten valmis tarvittaessa rahoittamaan euroalueen maiden uusia tukiohjelmia.

Euroalueen talous- ja rahoitustilanne

"Vaikeasta tilanteesta huolimatta kaikissa euroalueen jäsenvaltioissa toteutetaan talouden sopeuttamistoimia, mikä on hyvä merkki tulevan kasvun kannalta", sanoi Jean-Claude Juncker.

Hän piti Euroopan keskuspankin itsenäistä päätöstä käynnistää uusi valtion joukkovelkakirjojen osto-ohjelma "tärkeänä osana euroalueen kriisin hoitoa".

Espanja

Junckerin mukaan Espanjan valtiovarainministeri Luis de Guindos oli todennut "Espanjan viranomaisten tekevän kaikkensa maan talousarviotavoitteiden saavuttamiseksi".

Espanjan finanssisektorille tarkoitetun tuen toteuttaminen etenee, totesi euroryhmän puheenjohtaja Juncker.

Kreikka

"Pyysimme troikkaa (Euroopan komissio, EKP, IMF) ja Kreikkaa jatkamaan neuvotteluja ja sopimaan uskottavista toimenpiteistä budjettivajeen umpeen kuromiseksi vuosina 2013 ja 2014", sanoi Juncker. Hän ei kuitenkaan odota poliittisia päätöksiä ennen kuin lokakuun jälkipuoliskolla.

Portugali ja Irlanti

Euroryhmä antoi julkilausuman, jossa todettiin, että näiden maiden viranomaisten ja troikan välillä on päästy sopimukseen budjettitavoitteista. Portugaliin suuntautunut viides tarkastuskäynti, joka päättyi 11. syyskuuta 2012, johti maan budjettivajeen alentamiseen tarkoitetun määräajan pidentämiseen: sen odotetaan laskevan alle 3 prosenttiin suhteessa BKT:hen vuonna 2014.

Irlannin ohjelma tuottaa hyviä tuloksia. "Irlanti, samoin kuin Portugali, on elävä esimerkki siitä, että talouden sopeuttamisohjelma toimii edellyttäen, että siihen todella paneudutaan ja uudistuksiin sitoudutaan."

 

Lisätietoja:
Euroryhmän julkilausuma Portugalista, 14.9.2012 (pdf) (en)
Video euroryhmän lehdistötilaisuudesta (puheenjohtajavaltio Kyproksen verkkosivut)
Euroryhmän puheenjohtajan julkilausuma Saksan EVM-ratkaisun jälkeen, 12.9.2012 (pdf) (en)
Euroryhmän portaali
Komission, EKP:n ja IMF:n julkilausuma Portugaliin tehdystä 5. tarkastuskäynnistä, 11.9.2012 (komission verkkosivut) 

 

Auta meitä kehittämään sivustoa

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä    En


Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.