EU:n sisäasiainministerit antoivat 11. huhtikuuta 2011 päätelmät eteläiseltä naapurialueelta tulevan muuttoliikkeen hallinnasta. Päätelmissä painotettiin välittömiä toimenpiteitä. "Tämä oli todella suuri edistysaskel työssämme", sanoi istunnon puheenjohtajana toiminut Unkarin sisäasiainministeri Sándor Pintér.
Neuvosto päätti aloittaa pilottihankkeen, jossa Maltaan tulleita, kansainväliseen suojeluun oikeutettuja henkilöitä sijoitetaan uudelleen. Useat jäsenvaltiot ovat valmiita ottamaan pakolaisia vastaan lähitulevaisuudessa.
Tarvittavien lisäresurssien osalta komissio aikoo antaa jäsenvaltioiden ja EU:n rajaturvallisuusviraston Frontexin käyttöön lisää varoja. Neuvosto pyysi jäsenvaltioita antamaan viraston toteuttamiin operaatioihin lisää henkilö- ja teknisiä resursseja. Italia ja Frontex toteuttavat yhteistä Hermes 2011 -operaatiota Välimeren alueen keskiosassa. Toinen Frontexin yhteinen operaatio, Poseidon 2011, on jaettu kahteen osaan, joista toinen toteutetaan maalla ja toinen merellä. Poseidonin meriosuuden operaatioaluetta eli Kreikan Egeanmeren saaria on äskettäin laajennettu kattamaan myös Kreeta, jotta valmistauduttaisiin Libyasta tulevaan mahdolliseen muuttovirtaan.
Frontexin operatiivisten valmiuksien vahvistamista koskevasta asetuksesta on tarkoitus päästä yhteisymmärrykseen kesäkuussa 2011.
Jotta eteläisen naapurialueen kanssa voitaisiin määritellä kattava pitkän aikavälin strategia, jolla käsitellään muuttoliikettä, liikkuvuutta ja turvallisuutta, komission odotetaan antavan tiedonanto ja konkreettisia ehdotuksia ennen 12. toukokuuta 2011 pidettävää ylimääräistä oikeus- ja sisäasioiden neuvostoa ja seuraavaa sääntömääräistä oikeus- ja sisäasioiden neuvostoa, joka kokoontuu 9. ja 10. kesäkuuta 2011. Sen jälkeen 24. kesäkuuta 2011 pidettävässä Eurooppa-neuvoston kokouksessa valtion- ja hallitusten päämiesten on tarkoitus keskustella tästä kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta ja hyväksyä se.
Lisätietoja:
Lehdistötiedote
Lähetys lehdistötilaisuudesta