Käytämme evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseen verkkosivuillamme. Lisätietoja how we use cookies and how you can change your settings.

Kilpailukykyneuvosto

 

Arrow  Lehdistötiedotteet

Kilpailukykyneuvoston perustettiin kesäkuussa 2002 yhdistämällä kolme aikaisempaa neuvoston kokoonpanoa (sisämarkkinat, teollisuus ja tutkimus), koska katsottiin, että Euroopan unionin kilpailukykyyn liittyviä asioita olisi käsiteltävä johdonmukaisemmin ja koordinoidummin. Esityslistalla olevista asioista riippuen, neuvosto koostuu esimerkiksi Eurooppa-ministereistä, teollisuusministereistä tai tutkimusministereistä. Kilpailukykyneuvosto kokoontuu viisi tai kuusi kertaa vuodessa.

Perustamisestaan lähtien tämän neuvoston tehtävänä on ollut horisontaalisesti varmistaa yhtenäinen lähestymistapa kilpailukyvyn ja kasvun lisäämiseksi Euroopassa. Tässä tarkoituksessa kilpailukykyneuvosto tarkastelee säännöllisesti sekä horisontaalisia että alakohtaisia kilpailukykyyn liittyviä kysymyksiä komission arvioiden perusteella sekä antaa lausuntoja siitä, miten kilpailukykyyn liittyvät kysymykset voidaan ottaa asianmukaisesti huomioon kaikissa poliittisissa aloitteissa, joilla on vaikutuksia yrityksiin. Kilpailukykyneuvosto myös käsittelee eri toiminta-aloillaan lainsäädäntöehdotuksia, joista se päättää määräenemmistöllä yleensä yhteispäätösmenettelyllä Euroopan parlamentin kanssa.

Kilpailukykyneuvostolla on kolme toiminta-alaa:

–      Sisämarkkinat

Euroopan unionin yksi tärkeimpiä ja pysyvimpiä painopisteitä ovat sisämarkkinat, joiden tavoitteena on luoda alue, jolla henkilöt ja tavarat voivat liikkua vapaasti. Tämän saavuttamiseksi kilpailukykyneuvosto käsittelee monia aloja: julkiset hankinnat, palvelujen tarjoamisen ja sijoittautumisen vapaus, tavaroiden vapaa liikkuvuus, teollis- ja tekijänoikeudet sekä kilpailu- ja yritysoikeus.

–      Teollisuus

Teollisuuspolitiikkaan liittyvät kysymykset kuuluvat edelleen pääasiallisesti jäsenvaltioiden toimivaltaan. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen puitteissa toteutettavien toimien tarkoituksena on turvata yhteisön teollisuuden kilpailukyvyn kannalta tarpeelliset edellytykset yhteisön ja sen jäsenvaltioiden tiiviillä yhteistyöllä.

Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen mukaan yhteisön toiminnalla pyritään avointen markkinoiden ja kilpailumarkkinoiden järjestelmän mukaisesti nopeuttamaan teollisuuden mukauttamista rakenteellisiin muutoksiin, edistämään kaikkialla yhteisössä yritysten, erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten, aloittamisen ja kehittämisen kannalta suotuisaa toimintaympäristöä, edistämään yritysten välisen yhteistyön kannalta suotuisaa toimintaympäristöä sekä edistämään keksintöjä, tutkimusta ja teknologista kehittämistä koskevan politiikan antamien teollisten mahdollisuuksien parempaa hyväksikäyttöä.

Yhteisön tähän mennessä toteuttamilla toimilla on autettu jäsenvaltioita ratkaisemaan kriisejä yhteisön tärkeimmillä teollisuuden aloilla siten, että estetään kilpailun vääristyminen ja mahdollistetaan kyseisten alojen rakenneuudistus tietyn ajan kuluessa. Asianmukaisilla kriteereillä pyritään varmistamaan, että tämä rakenneuudistus tapahtuu koordinoidusti ja että voidaan arvioida strategiaa, jonka tavoitteena on luoda edellytykset sellaisten sektorien edistämiseksi, jotka pystyvät kilpailemaan muiden teollisuusmaiden tai vasta teollistuneiden maiden vastaavien alojen kanssa.

–      Tutkimus

Tieteellinen tutkimus ja teknologian kehittäminen (TTK) ovat yhä tärkeämpää taloudelliselle kehitykselle.

Euroopan yhteisön perustamissopimuksessa mainitaan tavoitteet, säännöt ja menettelyt TKK-toimien toteuttamiselle. Yhteisön toimien tavoitteena on lujittaa Euroopan teollisuuden tieteellistä ja teknologista perustaa ja kansainvälistä kilpailukykyä yhdistämällä tiettyjen avainalojen ja -teknologioiden tutkimusresurssit.

Seitsemäs tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelma (2007–2013) on Euroopan unionin tärkein väline eurooppalaisen tutkimuksen rahoittamiseksi. Se edistää osaltaan eurooppalaisen tutkimusalueen luomista eurooppalaisen tutkimuksen tulevaisuudenvisiona. Sen tavoitteina ovat korkea tieteellinen taso ja kilpailukyvyn parantaminen sekä innovoinnin tukeminen edistämällä yhteistyötä, täydentävyyttä ja koordinointia asiaankuuluvien toimijoiden välillä kaikilla tasoilla.