Koulutus, nuoriso, kulttuuri ja urheilu
Lehdistötiedotteet
Koulutus-, nuoriso- ja kulttuurineuvostossa kokoontuvat opetus-, kulttuuri-, nuoriso- ja tiedotusministerit. Istuntoja on tavallisesti kolme tai neljä vuodessa. Päätökset tehdään yleensä määräenemmistöllä (kulttuurialaa koskevat päätökset tehdään yksimielisesti) yhteispäätösmenettelyllä Euroopan parlamentin kanssa.
Euroopan yhteisön tehtävänä on myötävaikuttaa korkealaatuisen koulutuksen kehittämiseen, ammatillista koulutusta koskevan politiikan toteuttamiseen sekä jäsenvaltioiden kulttuurien kehittymiseen yhteisen kulttuuriperinnön merkitystä samalla korostaen, mutta kuitenkin niin, että kukin jäsenvaltio vastaa opetuksen ja ammatillisen koulutuksen sisällön määrittelystä sekä koulutusjärjestelmien luomisesta, ja kunnioittaen samalla niiden kulttuurista monimuotoisuutta sekä niiden kansallisia ja alueellisia erityispiirteitä.
Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi yhteisön ensisijaisena tehtävänä on puitteiden luominen jäsenvaltioiden yhteistyölle, joka tapahtuu ennen kaikkea yhteisiä kysymyksiä koskevien tietojen ja kokemusten vaihtona. Yhteistyö voi toteutua myös lainsäädännön keinoin, kun Euroopan yhteisön perustamissopimus antaa siihen mahdollisuuden (esimerkiksi audiovisuaalialalla ja tutkintotodistusten vastavuoroiseen tunnustamiseen liittyvissä kysymyksissä).
Yhteisö täydentää jäsenvaltioiden toimintaa erityisesti tukiohjelmilla, joiden tarkoituksena on
edistää osaltaan kieltenopetusta ja kielitaidon levittämistä eurooppalaisen ulottuvuuden kehittämiseksi koulutuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa,
parantaa Euroopan kansojen kulttuurin ja historian tuntemusta ja niitä koskevien tietojen levittämistä sekä suojata Euroopan merkittävää kulttuuriperintöä,
helpottaa opiskelijoiden ja opettajien liikkuvuutta edistämällä tutkintotodistusten ja opintojaksojen vastavuoroista tunnustamista,
kannustaa koulutuslaitoksia keskinäiseen yhteistyöhön ja erityisesti ammatillisessa koulutuksessa yhteistyöhön yritysten kanssa,
parantaa valmentavaa ammatillista koulutusta ja jatkokoulutusta, jotta kansalaisten olisi helpompi sijoittua työmarkkinoille, mukautua teollisiin muutoksiin ja mahdollisesti kouluttautua uudelleen,
edistää taiteellista ja kirjallista luovaa toimintaa, myös audiovisuaalialalla.