13. - 14. JOULUKUUTA 1996




PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT


I

JOHDANTO

Dublinissa 13.-14. joulukuuta 1996 kokoontunut Eurooppa-neuvosto teki lukuisia merkittäviä päätöksiä Euroopan unionin kehityksen jatkumiseksi.

Eurooppa-neuvosto:

edistyi ratkaisevasti talous- ja rahaliiton osalta

yksilöi lukuisia työllisyystilanteen parantamiseen tähtääviä kansallisella ja yhteisön tasolla toteutettavia toimenpiteitä

hyväksyi Dublinin julistuksen työllisyyspolitiikasta

ilmaisi tyytyväisyytensä puheenjohtajavaltio Irlannin esittämään perussopimusten tarkistamista koskevaan kokonaisehdotukseen, ja katsoi sen muodostavan hyvän perustan Amsterdamissa kesäkuussa 1997 päättyväksi suunnitellun hallitustenvälisen konferenssin loppuvaiheelle

hyväksyi huomattavan määrän toimenpiteitä oikeus- ja sisäasioiden alalla ja pääsi erityisesti sopimukseen tavoista ja keinoista huumausaineiden, järjestäytyneen rikollisuuden, mukaan luettuna terrorismi, ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön muodostamien ongelmien torjumiseksi

tarkasteli uudelleen unionin toimintaa ulkosuhteiden osalta.

Kokouksensa aluksi Eurooppa-neuvosto kävi näkemysten vaihtoa Euroopan parlamentin puhemiehen Klaus Hänschin kanssa kokouksen keskeisistä aiheista. Eurooppa-neuvosto kiitti ensi tammikuussa toimikautensa päättävää Hänschiä hänen merkittävästä panoksestaan rakentavan yhteistyön edistämiseksi unionin toimielinten välillä.

Tänään järjestettiin myös tapaaminen Keski- ja Itä-Euroopan assosioituneiden maiden, Baltian maat mukaan lukien, sekä Kyproksen valtion- tai hallitusten päämiesten ja ulkoministereiden kanssa. Näistä päätelmistä ja oikeus- ja sisäasioiden alaan kuuluvista asioista käytiin laajaa näkemysten vaihtoa, jonka yhteydessä otettiin erityisesti esille huumausaineiden ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunta.

II

TALOUS- JA RAHALIITTO

1. Talous- ja rahaliitto

Eurooppa-neuvosto ilmaisee tyytyväisyytensä merkittävästä edistymisestä, jota on jälleen saavutettu valmisteluissa siirryttäessä EMU:n kolmanteen vaiheeseen, joka käynnistyy 1. tammikuuta 1999.

Uuden valuuttakurssimekanismin rakenteesta on sovittu.

Euron käyttöä koskeviin oikeudellisiin puitteisiin liittyvät kiireelliset kysymykset on ratkaistu pikaista hyväksymistä varten.

Talousarviota koskevan kurinalaisuuden varmistamisen edellyttämän vakautta ja kasvua koskevan sopimuksen periaatteista ja pääkohdista on sovittu.

Eurooppa-neuvosto kehottaa näin ollen toimielimiä, viranomaisia ja talouselämän toimijoita tehostamaan valmistautumistaan 1. tammikuuta 1999 alkavaan kolmanteen vaiheeseen.

Eurooppa-neuvosto on ilahtunut talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen valmistautumista koskevasta ECOFIN-neuvoston erinomaisesta selonteosta (liitteenä), jossa on täysin otettu huomioon Madridin ja Firenzen päätelmät, ja kiittää komission ja Euroopan rahapoliittisen instituutin (EMI) siihen omilta toimialoiltaan laatimia osuuksia. Selontekoon on tehty parlamentaarisia varaumia.

Erityisesti Eurooppa-neuvosto:

- hyväksyy ECOFIN-neuvoston ja EMI:n ehdottamat, uutta valuuttakurssimekanismia

(ERM 2) koskevat päätelmät. Eurooppa-neuvosto pyytää ECOFIN-neuvostoa valmistelemaan kesäkuussa 1997 pidettävää Eurooppa-neuvoston kokousta varten päätöslauselmaehdotuksen, jossa esitetään ERM 2:n perustekijät ja jonka mukaan toimittaisiin samoin kuin vuonna 1978 nykyisen mekanismin yhteydessä. EMI:ä pyydetään samanaikaisesti valmistelemaan ehdotus keskuspankkien väliseksi sopimukseksi, joka annetaan Euroopan keskuspankin ja euroalueen ulkopuolella olevien jäsenvaltioiden keskuspankkien käsiteltäväksi.

- korostaa, että on tarpeen varmistaa kestävä talousarviota koskeva kurinalaisuus talous- ja rahaliiton kolmannessa vaiheessa, ja on tyytyväinen siihen, että vakautta ja kasvua koskevasta sopimuksesta on päästy sopimukseen. Eurooppa-neuvosto pyytää ECOFIN-neuvostoa tarkastelemaan perusteellisesti komission kahta asetusehdotusta, joista toinen koskee julkisyhteisöjen rahoitusaseman valvonnan ja koordinoinnin vahvistamista ja toinen liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn täytäntöönpanon nopeuttamista ja selventämistä. Se kehottaa komissiota tekemään ehdotuksen EMU:un osallistumattomia jäsenvaltioita koskevaksi asetukseksi. Lisäksi Eurooppa-neuvosto pyytää ECOFIN-neuvostoa valmistelemaan kesäkuun 1997 kokouksen hyväksyttäväksi vakautta ja kasvua koskevasta sopimuksesta päätöslauselmaehdotuksen, jonka mukaan jäsenvaltiot, komissio ja neuvosto sitoutuvat noudattamaan tiukasti perustamissopimusta sekä talousarvion vakautta koskevia säännöksiä ja määräyksiä. Eurooppa-neuvosto toteaa tältä pohjalta, että neuvosto antaa kyseiset asetukset päätöslauselman hyväksymisen jälkeen.

- on tyytyväinen, että ECOFIN-neuvostossa päästiin sopimukseen kahdesta asetuksesta, joilla luodaan eurolle oikeudelliset puitteet ja joiden julkistamisesta puheenjohtajavaltio huolehtii. Eurooppa-neuvosto kehottaa neuvostoa antamaan EY:n perustamissopimuksen 235 artiklaan perustuvan ensimmäisen asetuksen viipymättä. Neuvosto antaa toisen asetuksen mahdollisimman pian vuoden 1998 alussa heti, kun euroalueeseen osallistuvista jäsenvaltioista on päätetty.

Valtioiden tai hallitusten päämiesten kokoonpanossa kokoontunut neuvosto on tehnyt päätöksensä EY:n perustamissopimuksen 109 j artiklan 3 kohdan nojalla ja vahvistaa, että 109 j artiklan 4 kohdan mukaista menettelyä sovelletaan mahdollisimman varhain vuonna 1998, jotta EMU:n kolmas vaihe voisi alkaa 1. tammikuuta 1999. Eurooppa-neuvosto onkin tyytyväinen jäsenvaltioiden aikomuksiin vähentää vuonna 1997 edelleen talousarvion epätasapainoa saavuttaakseen yhteiseen rahaan osallistumisen edellyttämän kestävän lähentymisen korkean tason ja korostaa, että kolmannessa vaiheessa tarvitaan kestävää lähentymistä.

Eurooppa-neuvosto korostaa, kuinka tärkeää valuuttakurssien vakaus on lähentymisen ja sisämarkkinoiden toimivuuden kannalta, ja se on tässä yhteydessä erityisen ilahtunut Suomen markan liittämisestä ERM:iin 12. lokakuuta 1996 sekä Italian liiran uudelleenkytkennästä siihen 24. marraskuuta 1996.

Eurooppa-neuvosto korostaa tarvetta tehdä euro kansalaisille konkreettiseksi. Tässä yhteydessä se ilmaisee tyytyväisyytensä Euroopan rahapoliittisen instituutin esittelemiin euroseteleiden malleihin. Se ilmaisee tyytyväisyytensä myös komission järjestämään metallirahojen suunnittelukilpailuun, jonka ansiosta valinta voidaan tehdä Alankomaiden puheenjohtajakaudella.

Valtioiden tai hallitusten päämiehet päättivät nimittää Alexandre Lamfalussyn uudelleen Euroopan rahapoliittisen instituutin puheenjohtajaksi 1. tammikuuta 1997 lähtien 30. kesäkuuta 1997 asti. He päättivät nimittää Alankomaiden keskuspankin pääjohtajan Willem Frederik Duisenbergin Euroopan rahapoliittisen instituutin puheenjohtajaksi 1. heinäkuuta 1997 lähtien aina Euroopan keskuspankin perustamiseen asti.

2. SEM 2000 (moitteeton varainhoito)

Eurooppa-neuvosto hyväksyi neuvoston 2. joulukuuta 1996 vahvistamat päätelmät moitteetonta varainhoitoa koskevasta henkilökohtaisten edustajien työryhmän kertomuksesta.

Eurooppa-neuvosto vahvisti tukevansa komission SEM 2000 -aloitetta ja on yleisesti ottaen tyytyväinen siinä esitettyihin suosituksiin, jotka muodostavat tärkeän toimintaohjelman EU:n varainhoidon parantamiseksi yhdessä komission ja jäsenvaltioiden kanssa.

Eurooppa-neuvosto pyysi neuvostoa ja komissiota selvittämään sille suositusten täytäntöönpanossa aikaan saatua edistystä Eurooppa-neuvoston vuoden 1997 joulukuun kokouksessa.

III

TYÖLLISYYS

1. Kasvu ja työllisyys Euroopassa - tuleva kehitys

Työttömyyden torjunnasta vastaavat ensi kädessä jäsenvaltiot, mutta se on myös unionin ensisijaisen tärkeä tehtävä. Eurooppa-neuvosto on käynyt perusteellista keskustelua kasvua ja työllisyyttä koskevasta strategiasta käyttäen hyväkseen neuvoston ja komission yhteistä työllisyysraporttia, komission tilanneselvitystä aloitteesta "Toiminta työllisyyden parantamiseksi Euroopassa - luottamussopimus" sekä työmarkkinaosapuolten Dublinissa 29. marraskuuta hyväksymää luottamussopimusta koskevaa yhteistä päätöslauselmaa. Eurooppa-neuvosto on keskusteluissaan ottanut huomioon myös presidentti Chiracin muistion eurooppalaisesta sosiaalisesta mallista unionin inhimillisen ulottuvuuden vahvistamiseksi.

Eurooppa-neuvosto antaa Essenin strategian pohjalta hyväksyntänsä yhteisen raportin sisältämälle analyysille ja kehottaa jäsenvaltioita jatkamaan tätä strategiaa päättäväisesti ja johdonmukaisesti. Eurooppa-neuvosto pyytää kaikkia Euroopan, kansallisen ja paikallisen tason asianomaisia toimijoita työmarkkinaosapuolet mukaan lukien edelleen tukemaan tätä strategiaa ja vahvistaa uudelleen yhtäläisten mahdollisuuksien tärkeyden.

Korostaakseen olevansa sitoutunut tämän strategian toteuttamiseen, Eurooppa-neuvosto on hyväksynyt Dublinin julistuksen työllisyyspolitiikasta (liitteenä), jossa tuodaan ilmi yhteisen raportin sisältämissä suosituksissa mainittu tarve:

jatkaa talouskasvuun ja työllisyyteen tähtäävää makrotalousstrategiaa hyväksyttyjen talouspoliittisten suuntaviivojen mukaisesti

tehostaa toimia palvelu- ja tavaramarkkinoiden nykyaikaistamiseksi ja uusien työllistämismahdollisuuksien hyödyntämiseksi

lisätä työmarkkinoiden tehokkuutta ja investointeja inhimillisiin voimavaroihin

muuttaa verotusjärjestelmät ja sosiaalisen suojelun järjestelmät työllisyyttä selkeämmin suosiviksi

lujittaa makrotalous- ja rakennepolitiikkojen välistä vuorovaikutusta jäsenvaltioiden monivuotisissa työllisyysohjelmissa.

Eurooppa-neuvosto kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita erityisesti uuden työllisyys- ja työmarkkinakomitean sekä talouspoliittisen komitean puitteissa kehittämään edelleen välineitä, joiden avulla voidaan tehokkaasti valvoa ja arvioida työllisyys- ja työmarkkinapolitiikkoja ja nimetä parhaat käytännöt. Erityisesti olisi kehitettävä edelleen yhteisiä työllisyysindikaattoreita ja arvioitava mahdollisuuksia kriteerien laatimiseksi.

Eurooppa-neuvosto on tyytyväinen alueellisia työllisyyssopimuksia koskevien aloitteiden saamaan myönteiseen vastaanottoon ja painottaa jäsenvaltioiden ehdottamien 60 hankkeen pikaista toteuttamista.

Eurooppa-neuvosto korostaa jälleen kerran sisämarkkinoiden keskeistä asemaa kasvun ja työllisyyden edistäjänä unionissa. Pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukyvyn lisääminen on tässä keskeinen tekijä. Vaikka tällä alalla on tapahtunut edistystä, Eurooppa-neuvosto kantaa edelleen huolta siitä, että lukuisten direktiivien siirtäminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja niiden täytäntöönpano on viivästynyt. Eurooppa-neuvosto panee merkille komission aikovan esittää ennen Amsterdamin Eurooppa-neuvostoa kaikkia niitä toimenpiteitä koskevan toimintasuunnitelman ja aikataulun, jotka on toteutettava sen varmistamiseksi, että sisämarkkinoiden tarjoamat edut hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti ennen talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen alkua.

Eurooppa-neuvosto pani merkille ECOFIN-neuvoston sille esittämän verotusjärjestelmien kehittämistä koskevan komission kertomuksen, ja korosti tämän asian edellyttävän lisätoimia. Eurooppa-neuvosto ilmaisi tyytyväisyytensä komission aikomukseen jatkaa asian käsittelyä veropolitiikan työryhmässä kiinnittäen erityistä huomiota veropolitiikan työllisyysvaikutuksiin.

Eurooppa-neuvosto suhtautuu myönteisesti innovaatiota ja tietoyhteiskunnan kehittämistä koskeviin komission suunnitelmiin ja katsoo niiden edistävän merkittävästi unionin kilpailukyvyn tulevaa kehitystä. Yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen panostaminen on erittäin tärkeätä, jotta kaikille kansalaisille voitaisiin taata yhtäläiset mahdollisuudet osallistua tietoyhteiskuntaan ja nauttia sen suomista eduista. Eurooppa-neuvosto katsoo, että unionin kilpailukyvyn kehitystä olisi säännöllisesti seurattava ja arvioitava suhteessa maailmanlaajuisesti parhaisiin käytäntöihin teollisuusneuvoston tekemien arviointia koskevien päätelmien mukaisesti.

Eurooppa-neuvosto korostaa jälleen sääntelyn yksinkertaistamisen tärkeyttä ja pyytää tässä yhteydessä laajentamaan sisämarkkinoita koskevan lainsäädännön yksinkertaistamiseen liittyvän aloitteen (SLIM) soveltamisalaa. Eurooppa-neuvosto korostaa, että jäsenvaltioiden ja yhteisön toimielinten on ponnisteltava yritysten, erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten, hallinnollisten kulujen pienentämiseksi, ja kehottaa neuvostoa tältä osin panemaan täytäntöön sisämarkkinoiden hallinnollista ja oikeudellista yksinkertaistamista koskevan päätöslauselmansa.

Postipalvelut ovat unionin viestintäinfrastruktuurin olennainen osa. Postipalvelujen sisämarkkinoiden kehittämisellä on huomattava taloudellinen ja yhteiskunnallinen merkitys. Eurooppa-neuvosto suhtautuu myönteisesti niihin tehokkaisiin toimiin, joihin on tähän mennessä ryhdytty asianmukaisten toimenpiteiden toteuttamiseksi, mutta pahoittelee sitä, ettei neuvosto ole voinut vahvistaa asiasta yhteistä kantaa. Se pyytää neuvostoa tekemään päätöksen vuoden loppuun mennessä ja ottamaan huomioon sen 28. marraskuuta 1996 pidetyssä istunnossa tehdyn työn.

Eurooppa-neuvosto pyytää Euroopan parlamenttia, neuvostoa ja komissiota ryhtymään tarvittaviin toimiin, jotta päätös postipalveluiden vapauttamisesta voitaisiin tehdä mitä pikimmin. Yleispalvelu on edelleen varmistettava postialalla.

Eurooppa-neuvosto pitää Euroopan laajuisten verkkojen toteuttamista tärkeänä. Eurooppa-neuvosto yhtyy Portugalin ja Espanjan hallitusten tekemään ehdotukseen siitä, että Essenin Eurooppa-neuvoston luettelossa 1 olleesta ensisijaisesta hankkeesta n:o 8 tulisi eri liikennemuotoja hyväksi käyttävä yhteys Portugalin ja Espanjan sekä muun Euroopan välillä.


2. Toissijaisuus ja suhteellisuus

Eurooppa-neuvosto korostaa jälleen, kuinka tärkeää on varmistaa, että toimielimet soveltavat toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta täysimääräisesti kaikkiin lainsäädäntöä koskeviin ehdotuksiin. Se suhtautuu myönteisesti komission toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamista sekä lainsäädännön yksinkertaistamista ja kodifiointia koskevaan kertomukseen "Parempitasoista sääntelyä 1996". Eurooppa-neuvosto kehottaa komissiota toimittamaan kertomuksen saavutetusta edistyksestä ennen vuoden 1997 loppua.

IV

HALLITUSTENVÄLINEN KONFERENSSI

Eurooppa-neuvosto oli tyytyväinen puheenjohtajavaltion esittämän perussopimusten tarkistusta koskevaan kokonaisehdotukseen. Tämän ansiosta neuvotteluissa voidaan nyt siirtyä niiden loppuvaiheeseen.

Eurooppa-neuvosto on myös pannut merkille Saksan liittokanslerin ja Ranskan presidentin äskettäin lähettämän kirjeen, joka myötävaikuttaa merkittävällä tavalla konferenssin tulevaan työhön.

Eurooppa-neuvosto vahvistaa uudelleen olevan tärkeää saattaa konferenssi päätökseen Amsterdamissa kesäkuussa 1997. Puheenjohtajavaltion laatima asiakirja muodostaa hyvän perustan tulevalle työlle. Kuten kyseisestä asiakirjasta käy ilmi, valtuuskunnilla on jatkoneuvottelujen yhteydessä mahdollisuus esittää omia ehdotuksiaan ja tuoda esiin niitä askarruttavia kysymyksiä.

Nyt kun konferenssissa siirrytään lopulliseen ja ratkaisevaan vaiheeseen, sen on pyrittävä pääsemään kaikilla aloilla tasapainoiseen lopputulokseen, joka vastaa Eurooppa-neuvoston sille asettamia päämääriä ja odotuksia. On olennaisen tärkeää, että unionille tarjotaan keinot selviytyä sitä odottavista haasteista sen valmistautuessa siirtymään 2000-luvulle.

Eurooppa-neuvosto antaa hyväksyntänsä sille, että konferenssi on edistynyt niiden perussopimuksiin tehtävien muutosten nimeämisessä, joiden avulla unioni voisi ottaa entistä paremmin huomioon kansalaistensa huolenaiheet, ja se vahvistaa tältä osin uudelleen Firenzessä asettamansa tavoitteet.

Eurooppa-neuvosto antaa hyväksyntänsä sille, että puheenjohtajavaltion asiakirjassa pidetään erityisen tärkeänä oikeus- ja sisäasioita. Eurooppa-neuvosto on tänään päässyt yhteisymmärrykseen lukuisista nykyisin voimassa olevan sopimuksen määräysten nojalla

tehtävistä tärkeistä päätöksistä, jotka on esitetty näiden päätelmien V osassa. Eurooppa-neuvosto pyytää hallitustenvälistä konferenssia ottamaan huomioon puheenjohtajavaltion esittämän perussopimuksen tarkistamista koskevan kokonaisehdotuksen ja pyrkimään sopimukseen toimintakyvyn tehostamisesta viisumien, turvapaikan, maahanmuuton, ulkorajojen ylittämisen, huumausaineiden ja kansainvälisen rikollisuuden torjunnan osalta, mukaan lukien terrorismi, lapsiin kohdistuvat rikokset sekä ihmisillä käytävä kauppa. Europolilla olisi oltava operatiiviset valtuudet työskennellä yhdessä kansallisten viranomaisten kanssa tämän saavuttamiseksi. Kaikkien jäsenvaltioiden kansalaiset kantavat näistä asioista erittäin suurta huolta, ja unionille on annettava keinot toimia tehokkaasti näillä aloilla.

Lisäksi Eurooppa-neuvosto vahvisti Firenzessä asettamansa tavoitteen unionin ulkoisen toiminnan kehittämisestä. Unionin on vahvistettava mahdollisuuksiaan varmistaa, että sen ulkoinen toiminta on kaikilta osiltaan yhtenäistä ja tehokasta, ja sen on parannettava päätöksentekomenettelyjään, jos se haluaa saada velvoitteitaan ja mahdollisuuksiaan vastaavan aseman maailmassa. Eurooppa-neuvosto pani merkille puheenjohtajavaltion asiakirjassaan esittämät lähestymistavat tähän liittyvillä aloilla, muun muassa mahdollisuudet luoda uusi toimi YUTP:n näkyvyyden edistämiseksi ja yhteyksien parantaminen WEU:hun.

Institutionaaliset kysymykset ovat keskeisiä neuvottelujen seuraavassa vaiheessa. Unionin on parannettava päätöksenteko- ja toimintakykyään. Tämä pätee jo nyt ja se tulee olemaan entistä tarpeellisempaa unionin laajentuessa. Unionilla on oltava ymmärrettävät, avoimet ja demokraattiset menettelyt sekä vahvat ja tehokkaat toimielimet, joiden olemassaoloa sen kansalaiset pitävät oikeutettuna.

Eurooppa-neuvosto panee merkille, että puheenjohtajavaltion asiakirja, joka heijastaa monien valtuuskuntien näkemystä siitä, että tietyt kysymykset voidaan ratkaista vasta konferenssin myöhemmässä vaiheessa, ei sisällä perussopimusmuotoista tekstiä joustavuudesta ja tietyistä muista ongelmallisista institutionaalisista kysymyksistä, vaikka asiakirjassa analysoidaan näitä kysymyksiä ja esitetään mahdollisia vaihtoehtoja. Konferenssin seuraavassa vaiheessa on

löydettävä ratkaisu kaikkiin institutionaalisiin kysymyksiin, mukaan lukien erityisesti komission kokoa, Euroopan parlamentin roolia, kansallisten kansanedustuslaitosten yhteistoimintaa, neuvoston äänestysmenettelyä ja yhteisöjen tuomioistuimen toimintaa koskeviin kysymyksiin kunnioittaen sitä tasapainoa, joka on aina ollut tärkeä osa Euroopan rakentamista.

Eurooppa-neuvosto panee myös merkille tähänastisen edistymisen sellaisten perussopimukseen ehdotettujen määräysten käsittelyssä, jotka sallisivat joustavammat lähestymistavat yhteistyön tehostamiseksi tietyillä aloilla, jos edellytyksistä päästään sopimukseen. Tämä kysymys on erittäin tärkeä ja Eurooppa-neuvosto pyytää konferenssia kiinnittämään siihen erityistä huomiota.

Eurooppa-neuvosto korostaa voimakkaasti, että unionin tulevaisuus ja onnistunut tuleva laajentuminen, johon se on sitoutunut, edellyttää kaikkien näiden kysymysten tyydyttävää ratkaisemista.

Eurooppa-neuvosto pyytää konferenssia kehittämään edelleen merkittävää ehdotusta perussopimusten muuttamiseksi siten, että vakiinnutettaisiin se selkeä periaate, ettei yksikään unionin jäsenvaltion kansalainen voi hakea turvapaikkaa toisesta jäsenvaltiosta, ottaen huomioon kansainväliset sopimukset.

Eurooppa-neuvosto panee myös merkille kolmen valtuuskunnan puheenjohtajavaltion asiakirjan esittämisen jälkeen yhdessä tekemän ehdotuksen unionin syrjäisimpien alueiden erityisluonteen ottamisesta huomioon perussopimuksessa ja pyytää konferenssia tutkimaan ehdotusta.

Lopuksi Eurooppa-neuvosto pyytää konferenssia jatkamaan työskentelyä jo tehdyn valmistelutyön pohjalta huomattavasti yksinkertaistettujen versioiden laatimiseksi

perussopimuksista, jotta niistä tulisi unionin kansalaisille luettavampia ja ymmärrettävämpiä. Tämä on tehtävä siten, että perussopimusten säännöstöön ei kosketa, pilarirakenne säilytetään eikä konferenssin lopputulosta siirretä tuonnemmaksi.

V

OIKEUS- JA SISÄASIAT

Eurooppa-neuvosto vahvistaa jälleen sitoutuvansa ylläpitämään ja kehittämään Euroopan unionia vapauden, turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden alueena ottamalla kaikki Euroopan unionista tehdyn sopimuksen tarjoamat välineet käyttöön täysimääräisesti.

1. Huumausaineiden torjunta

Eurooppa-neuvosto on tyytyväinen neuvoston selvitykseen, josta käy ilmi Firenzen kokouksen jälkeen saavutettu merkittävä edistys, ja hyväksyy selvitykseen sisältyvät toimintaehdotukset.

Eurooppa-neuvosto suhtautuu myönteisesti yhteistä poliittista tahtoa konkreettisesti heijastelevaan sopimukseen yhteisestä toiminnasta lakien sekä poliisin, tullin ja oikeusviranomaisten käytännön menettelytapojen lähentämiseksi huumeriippuvuuden sekä laittoman huumausainekaupan torjumiseksi, sekä törkeistä huumausainerikoksista säädettäviä rangaistuksia, huumeturismin torjuntaa sekä huumausaineiden tuotantoa ja viljelyä koskeviin päätöslauselmiin. Eurooppa-neuvosto suhtautuu myönteisesti myös yhteisön toimintaohjelmaan huumausaineiden väärinkäytön ehkäisemiseksi.

Eurooppa-neuvosto korostaa, että tämä on ensi vaihe ja että saavutettua edistystasoa on pidettävä yllä ja kehitettävä edelleen tältä pohjalta erityisesti seuraavin toimenpitein:

- Tutkitaan lainsäädännön yhdenmukaistamista edelleen, jos tähän on yhteisesti todettu olevan tarvetta, ja tätä täydennetään toimielinten ja jäsenvaltioiden välisellä tehostetulla

yhteistyöllä. Tässä yhteydessä on kiinnitettävä huomiota varsinkin synteettisten huumausaineiden aiheuttamiin erityisiin vaaroihin.

- Tarkistetaan jatkuvasti huumausaineiden laittoman kaupan torjunnasta vastuussa

olevien, lakien noudattamista valvovien viranomaisten yhteistyötä.

- Rahanpesua koskevaa direktiiviä sovelletaan tehokkaasti ja mahdollisesti laajennetaan sen soveltamisala koskemaan perinteisen rahoitusalan ulkopuolisia asiaankuuluvia ammatteja ja elimiä.

- Neuvosto ja komissio selvittävät, miten huumausaineiden torjuntaa voidaan edistää tutkimustoiminnalla, joka koskee huumausaineiden väärinkäytön lääketieteellisiä ja yhteiskunnallis-taloudellisia sekä väärinkäytön havaitsemiseen liittyviä näkökohtia.

- Huumausaineiden torjuntaa Karibian alueella koskeva toimintaohjelma sekä Latinalaisessa Amerikassa vierailleen asiantuntijaryhmän selvityksen perusteella sovitut jatkotoimet pannaan tehokkaasti täytäntöön.

- Keski- ja Itä-Euroopan assosioituneiden maiden kanssa käytävää rakenteellista vuoropuhelua kehitetään edelleen huumausaineita koskevien kysymysten osalta. Vastaavanlaista nykyisen puheenjohtajakauden aikana aloitettua yhteistyötä Venäjän federaation kanssa olisi jatkettava.

- Tutkitaan tapoja avustaa TACIS-ohjelman avulla Keski-Aasian tasavaltoja huumausaineiden kauttakuljetuksen ja tuotannon torjunnassa presidentti Chiracin ja pääministeri Majorin ehdotuksen pohjalta.

Näiden alojen yhteistyötä transatlanttisten kumppanien kanssa on myös jatkettava ja tarvittaessa kehitettävä.

Eurooppa-neuvosto vahvistaa pitävänsä huumausaineiden torjunnassa ensisijaisen tärkeänä kestävää ja yhteensovitettua toimintaa, jossa käytetään täysimääräisesti ja johdonmukaisesti hyödyksi kaikkia unionin välineitä.

Se kehottaa neuvostoa tekemään vuoden 1997 loppuun mennessä ensi arvion toteutetuista toimenpiteistä niiden vahvistamiseksi ja täydentämiseksi.

2. Järjestäytyneen rikollisuuden torjunta

Eurooppa-neuvosto korostaa ehdotonta päättäväisyyttään torjua järjestäytynyttä rikollisuutta sekä tähän liittyvän unionin johdonmukaisen ja yhteensovitetun toimintamallin tarvetta.

Eurooppa-neuvosto ottaa tyytyväisenä vastaan puheenjohtajavaltion tekemän selvityksen järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan tehostamisesta ja päättää perustaa korkean tason työryhmän, joka laatii kattavan toimintaohjelman, johon sisältyy tarkkoja suosituksia ja realistisia aikatauluja työn toteuttamiseksi. Työryhmän olisi tutkittava järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan kaikkia näkökohtia sillä periaatteella, että se siirtäisi kaikki perussopimuksen muuttamista edellyttävät kysymykset hallitustenväliselle konferenssille, joka käsittelee perussopimuksen muutoksia tällä alueella ensisijaisen tärkeinä kysymyksinä. Korkean tason työryhmän olisi saatava työnsä päätökseen maalis-huhtikuuhun 1997 mennessä.

Jotta puheenjohtajavaltion laatimassa selvityksessä ehdotetut toimenpiteet voitaisiin pikaisesti toteuttaa, Eurooppa-neuvosto kehottaa neuvostoa vahvistamaan pääsihteeristöään perustamalla määräajaksi nimitettävän, kansallisista erikoisasiantuntijoista ja ammatinharjoittajista koostuvan ryhmän.

Kansainvälisen rikollisuuden torjunnan edistämiseksi Eurooppa-neuvosto kehottaa käytännön toimina mahdollisimman pikaisesti ratifioimaan tullitietojärjestelmää, petoksia ja rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevat yleissopimukset ja niihin liittyvät pöytäkirjat,

sekä vuoden 1997 loppuun mennessä Europol-yleissopimuksen ja siihen myöhemmin lisätyn pöytäkirjan. Se myös korostaa olevan tärkeää saattaa pikaisesti päätökseen keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskeva yleissopimus.

Eurooppa-neuvosto kehottaa neuvostoa ja komissiota ryhtymään tehokkaisiin ja johdonmukaisiin toimiin uuden viestintätekniikan, Internet mukaan luettuna, väärinkäytön estämiseksi.

3. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja ihmisillä käytävä kauppa

Eurooppa-neuvosto ilmaisi syvän vastenmielisyytensä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja ihmisillä käytävää kauppaa kohtaan ja sitoutuu toteuttamaan kaikki tarvittavat toimet suojellakseen yhteiskunnan haavoittuvimpia ryhmiä. Se panee tyytyväisenä merkille sopimuksen yhteisestä toiminnasta, jossa määritellään yhteinen lähestymistapa lapsiin kohdistuvien rikosten ja oikeudellisen yhteistyön parantamisen osalta. Se hyväksyi myös muita yhteisiä toimintoja, joissa tähdätään poliisiyhteistyön tehostamiseen laajentamalla Europolin huumeyksikön toimivaltuuksia ja luomalla näiden rikosten tutkintaa varten keskuksia, joilla on tarvittavaa erityisasiantuntemusta. Näiden vastenmielisten rikosten torjuntaan on saatavilla yhteisön varoja.

Eurooppa-neuvosto kehottaa neuvostoa ja komissiota soveltamaan näitä välineitä aktiivisesti ja tarvittaessa harkitsemaan jatkotoimia.

4. Terrorismin torjunta

Eurooppa-neuvosto tuomitsee varauksetta kaikki terroristihyökkäykset ja seuraa edelleen tarkasti terrorismin aiheuttamaa sisäistä ja ulkoista vaaraa. Tästä syystä EU työskentelee läheisessä yhteistyössä muiden kansainvälisten kumppaneiden ja kansainvälisten järjestöjen kanssa, jotta tämän vaaran vuoksi jo hyväksyttyjä toimenpiteitä voidaan tarkistaa ja saattaa ajan tasalle sekä tarvittaessa hyväksyä uusia toimenpiteitä. Tämän vuoksi myös jäsenvaltiot ilmaisevat uudelleen halunsa tiiviiseen yhteistyöhön tässä asiassa; Eurooppa-neuvosto korostaa tarvetta siihen.

5. Rasismi ja vierasviha

Eurooppa-neuvosto on tyytyväinen Firenzen kokouksen jälkeen saavutettuun edistykseen ja kehottaa neuvostoa saattamaan loppuun työnsä, jotta voitaisiin nopeasti perustaa eurooppalainen rasismin ja vierasvihan seurantakeskus, jonka on oltava läheisessä yhteistyössä Euroopan neuvoston kanssa.

6. Ulkorajat

Eurooppa-neuvosto kiinnittää jälleen huomiota tarpeeseen ratkaista pikaisesti Euroopan unionin jäsenvaltioiden ulkorajojen ylittämistä koskevassa yleissopimusehdotuksessa avoinna olevat kysymykset.

VI

LAAJENTUMINEN

Komissio toimitti Eurooppa-neuvostolle Madridin Eurooppa-neuvoston pyytämiä, laajentumista koskevien lausuntojen ja muiden raporttien edistymistä koskevan tiedonannon. Eurooppa-neuvosto ottaa tyytyväisenä vastaan komission antaman vakuutuksen, että nämä asiakirjat sekä unionin tulevia rahoituspuitteita koskeva tiedonanto ovat saatavilla heti sen jälkeen, kun hallitustenvälinen konferenssi on saattanut työnsä päätökseen. Eurooppa-neuvosto vahvistaa Madridin kokouksessa laatimansa laajentumisprosessin aikataulun. Eurooppa-neuvosto panee merkille neuvoston selonteon liittymistä edeltävän strategian täytäntöönpanosta tämän vuoden loppupuoliskolla. Lisäksi se panee tyytyväisenä merkille komission aikomuksen tehdä ehdotuksia liittymistä edeltävän strategian sekä parhaillaan valmisteltavien lausuntojen ja muiden raporttien yleiseksi vahvistamiseksi.

VII

UNIONIN ULKOINEN TOIMINTA

Eurooppa-neuvosto hyväksyi liitteenä olevat julistukset entisestä Jugoslaviasta ja Lähi-idän rauhanprosessista.

VENÄJÄ

Euroopan unioni ilmaisee solidaarisuutensa Venäjän kansalle sen toteuttaessa demokratian, oikeusvaltion ja markkinatalouden puolesta tekemäänsä historiallista valintaansa. Eurooppa-neuvosto toistaa unionin olevan valmis auttamaan Venäjän federaatiota selviytymään sitä vielä odottavista vaikeista haasteista, erityisesti kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen sekä Euroopan unionin Venäjää koskevan toimintaohjelman avulla, sekä pyrkimällä saamaan Venäjän mahdollisimman pian mukaan Maailman kauppajärjestöön ja muille kansainvälisille foorumeille.

Eurooppa-neuvosto ottaa erittäin tyytyväisenä vastaan presidentti Jeltsinin tärkeän päätöksen kaikkien venäläisten joukkojen vetämisestä pois Tšetšeniasta sekä tšetšeenien johtajien ja Venäjän pääministerin äskettäin tekemän sopimuksen. Se panee merkille aikomuksen järjestää vaalit Tšetšeniassa 27. tammikuuta 1997. Eurooppa-neuvosto ilmaisee tukevansa edelleen Etyjin tukiryhmän tärkeää työtä Tšetšeniassa.

UKRAINA

Eurooppa-neuvosto panee tyytyväisenä merkille, että neuvosto on hyväksynyt Ukrainaa koskevan toimintasuunnitelman, mikä osoittaa, kuinka tärkeänä unioni pitää suhteitaan Ukrainaan, sekä unionin halua kehittää tiiviimpää yhteistyötä Ukrainan kanssa kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen avulla.

Eurooppa-neuvosto muistuttaa olevansa vakaasti sitoutunut panemaan täytäntöön

Ukrainan kanssa aikaansaadun yhteisymmärryspöytäkirjan Tšernobylin ydinvoimalan lopullisesta sulkemisesta vuoteen 2000 mennessä. Eurooppa-neuvosto suhtautuu myönteisesti Ukrainan viranomaisten päätökseen sulkea ykkösreaktori, mikä on merkittävä askel tähän suuntaan.

VALKO-VENÄJÄ

Euroopan unioni on vakavasti huolestunut Valko-Venäjän poliittisesta tilanteesta, erityisesti uudesta perustuslaista pidetyn kansanäänestyksen osalta. Euroopan unioni toivoo Valko-Venäjän sitoutuvan demokratian periaatteisiin, kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja pyrkimään kohti markkinataloutta toimien aktiivisesti Euroopan valtioiden joukossa. Eurooppa-neuvosto kehottaa Valko-Venäjän johtoa ryhtymään jälleen täysin noudattamaan kansainvälisesti hyväksyttyjä demokratiaan ja perustuslakiin perustuvia periaatteita ja käytäntöjä ja toivoo, että johto hyväksyy unionin ehdotuksen yksityiskohtia selvittävästä valtuuskunnasta. Jollei näillä aloilla tapahtuisi kehitystä, se vaikuttaisi kielteisesti Valko-Venäjän ja Euroopan unionin välisiin suhteisiin ja unionin tukeen Valko-Venäjän liittymiselle Euroopan neuvostoon.

EUROOPAN NEUVOSTO

Eurooppa-neuvosto uskoo, että Euroopan neuvostolla on ratkaiseva merkitys ihmisoikeuksien puolustamisessa ja moniarvoisen demokratian tukemisessa.

Se katsoo, että Euroopan neuvoston asiantuntemuksen ja järjestelmien täysimääräisestä käytöstä yhteistyössä muiden kansainvälisten elinten kanssa on etua näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Euroopan neuvoston kesällä 1997 järjestettävä huippukokous tarjoaa varteenotettavan tilaisuuden arvioida kyseisillä aloilla tapahtunutta edistymistä.

ALUEELLINEN YHTEISTYÖ EUROOPASSA

Eurooppa-neuvosto panee merkille lukuisat alueellisen toiminnan muodot Euroopassa, jotka ulottuvat Jäämereltä Mustallemerelle saakka. Tässä yhteydessä Eurooppa-neuvosto ottaa tyytyväisenä vastaan komission Firenzessä esitetystä pyynnöstä laatiman Keski-Euroopan aloitetta koskevan kertomuksen. Eurooppa-neuvosto panee merkille, että komissio toimittaa neuvostolle säännöllisesti kertomuksia näistä alueellisista aloitteista.

VÄLIMEREN ALUE

Eurooppa-neuvosto vahvistaa pitävänsä Välimeren aluetta ensisijaisen tärkeänä Euroopan unionin toiminnan kannalta ja on tyytyväinen Euro-Välimeri-kumppanuuden alalla Barcelonan julistuksen antamisen jälkeen saavutettuun merkittävään ja tasapuoliseen kehitykseen.

Poliittisen ja turvallisuuteen liittyvän kumppanuuden osalta jatketaan Unioni-Välimeri-peruskirjan aikaansaamiseen tähtäävää Barcelonan julistuksen periaatteiden täytäntöönpanoa erityisesti toimintaohjelman avulla.

TURKKI

Eurooppa-neuvosto vahvistaa uudelleen pitävänsä tärkeänä Euroopan unionin ja Turkin välisten taloudellisten ja poliittisten suhteiden kehittämistä edelleen. Sen on valitettavasti todettava, että tiettyjä vaikeita kysymyksiä on edelleen ratkaisematta näissä suhteissa. Eurooppa-neuvosto on tyytyväinen Turkin hallituksen ilmoitukseen, jonka mukaan se aikoo ryhtyä toimiin ihmisoikeustilanteen parantamiseksi. Euroopan unioniin luotavien läheisten kumppanuussuhteiden yhteydessä Eurooppa-neuvosto korostaa tarvetta kunnioittaa ihmisoikeuksia äärimmäisen tiukasti.

Eurooppa-neuvosto kehottaa puheenjohtajavaltiota jatkamaan neuvoston 15 päivänä heinäkuuta 1996 antaman julistuksen mukaisesti toimiaan ratkaisun löytämiseksi Egeanmeren

alueen tilanteeseen vakiintuneiden kansainvälisten normien mukaisesti ja jatkamaan yhteydenpitoaan Turkin hallituksen kanssa assosiointineuvoston kokouksen järjestämiseksi mahdollisimman pian.

Eurooppa-neuvosto kehottaa Turkkia käyttämään vaikutusvaltaansa edistääkseen ratkaisun löytämistä Kyproksessa Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmien mukaisesti.

EUROOPAN UNIONIN JA YHDYSVALTOJEN VÄLISET SUHTEET

Eurooppa-neuvosto toteaa, että 16. joulukuuta Washingtonissa järjestettävä Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen huippukokous on Madridissa hyväksyttyjen uuden transatlanttisen toimintaohjelman ja Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen yhteisen toimintasuunnitelman

ensimmäinen vuosipäivä, ja uskoo tämän kokouksen olevan tärkeä askel Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välisissä suhteissa.

Eurooppa-neuvosto on tyytyväinen siihen sekä periaatteellisella tasolla että käytännössä tapahtuneeseen suhteiden laadun parantumiseen, jota se on kuluneena vuonna merkinnyt. Eurooppa-neuvosto vahvistaa, että sillä on Yhdysvaltain kanssa yhteisenä tavoitteena ihmisoikeuksien, demokraattisten arvojen ja perusvapauksien edistäminen niissä osissa maailmaa, missä niitä ei noudateta asianmukaisesti, ja vahvistaa myös olevansa vakuuttunut siitä, että näihin tavoitteisiin olisi pyrittävä muutoin kuin yksipuolisella toiminnalla, josta aiheutuu haittaa yhteisiä arvoja kunnioittaville läheisille kumppaneille.

Eurooppa-neuvosto vahvistaa uudelleen, että Euroopan unionin ja Yhdysvaltain tiiviin kumppanuuden avulla on mahdollista vaikuttaa ratkaisevasti kansainväliseen vakauteen, turvallisuuteen ja vaurauteen ja että transatlanttisella vuoropuhelulla on tässä yhteydessä tärkeä asema Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välisten suhteiden syventämisessä ja laajentamisessa niiden välisen kiinteän yhteistyön kautta.

EU:N JA KANADAN VÄLISET SUHTEET

Eurooppa-neuvosto on tyytyväinen siitä, että on päästy sopimukseen yhteisen julistuksen tekstistä ja toimintaohjelman sisällöstä, mikä tiivistää edelleen yhteistyötä EU:n ja Kanadan välillä pyrittäessä yhteisiin tavoitteisiin tärkeinä pidettyjen, jaettujen arvojen pohjalta.

SUURTEN JÄRVIEN ALUE

Eurooppa-neuvosto on syvästi huolissaan Suurten järvien alueella Itä-Zairen lisäksi myös Burundissa jatkuvista väkivaltaisuuksista. Se panee tyytyväisenä merkille suurten pakolaismäärien paluun mutta korostaa, kuinka tärkeää on helpottaa jäljelle jääneiden pakolaisten vapaaehtoista paluuta kotimaahansa ja aloittaa kunnostus- ja jälleenrakennustyöt. Se palauttaa mieliin EU:n merkittävät ponnistelut humanitaarisiin tarpeisiin vastaamiseksi. Samalla erityisesti Zairen itäalueilla jatkuva inhimillinen hätä vaatii kansainväliseltä yhteisöltä nopeita ja ratkaisevia toimia. Kentällä nopeasti muuttuvien olosuhteiden vuoksi Eurooppa-neuvosto korostaa joustavan lähestymistavan tarpeellisuutta ja on sitä mieltä, että on pikaisesti käsiteltävä näiden muutosten vaikutuksia YK:n turvallisuusneuvoston antamien, tilapäisten monikansallisten joukkojen perustamista humanitaarisiin tehtäviin koskevien päätöslauselmien toimeenpanoon. Tämän osalta Eurooppa-neuvosto toistaa Euroopan unionin halukkuuden edistää kaikin keinoin ja pikaisesti näitä toimia 22. marraskuuta 1996 hyväksytyn yhteisen toiminnan, samana päivänä tehdyn edelliseen asiakirjaan liittyvän neuvoston päätöksen sekä 19. marraskuuta 1996 annetun WEU:n ministeritason julistuksen

mukaisesti. Eurooppa-neuvosto pitää myönteisenä komission ehdotusta strategiseksi ja kattavaksi toimintaohjelmaksi suurten järvien alueelle annettavaa EU:n apua varten.

Eurooppa-neuvosto suhtautuu positiivisesti alueen johtajien aloitteeseen yrittää ratkaista Zairen itäalueiden ongelmat vuoropuhelun avulla. Se toivoo, että Nairobissa 16. joulukuuta pidettävässä alueen valtionpäämiesten toisessa huipputapaamisessa valtionpäämiehet noudattavat jo sopimiaan periaatteita, mukaan lukien Zairen alueellinen koskemattomuus ja suverenisuus konfliktin rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi. Eurooppa-neuvosto tunnustaa vaalien tärkeyden alueen vakaudelle ja toistaa unionin sitoumuksen osaltaan tukea Zairessa meneillään olevan prosessin viemiseksi menestyksekkäästi päätökseen 11. marraskuuta 1996 hyväksytyllä yhteisellä toiminnalla, ja odottaa viimeksi mainitun täytäntöönpanemista varhaisessa vaiheessa ja kiireellisesti.

Eurooppa-neuvosto toistaa näkemyksensä siitä, että alueen ongelmat voidaan kokonaisuudessaan ratkaista ainoastaan poliittisin keinoin. Euroopan unioni tukee edelleen erityisesti erikoislähettiläänsä välityksellä alueellisten johtajien pyrkimyksiä ja edistää alueen konfliktin osapuolten välistä vuoropuhelua. Eurooppa-neuvosto toistaa tukevansa sitä, että saataisiin pikaisesti kutsuttua koolle kansainvälinen konferenssi Yhdistyneiden Kansakuntien ja Afrikan yhtenäisyysjärjestön yhteisellä johdolla, jotta voitaisiin käsitellä kokonaisvaltaisesti kriisin perussyitä ja saada siten aikaan rauhanomainen, kestävä ja kokonaisvaltainen ratkaisu alueen konflikteihin.

ITÄ-TIMOR

Eurooppa-neuvosto pitää myönteisenä Euroopan unionissa tehtyjä aloitteita, joiden tarkoituksena on parantaa Itä-Timorin kansan tilannetta, elinoloja ja ihmisoikeuksia. Se toistaa tukevansa kaikkia pyrkimyksiä, jotka voivat edistää oikeudenmukaista, kattavaa ja kansainvälisesti hyväksyttävää ratkaisua, jossa otetaan täysin huomioon Timorin kansan edut ja oikeutetut pyrkimykset kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Se toivoo, että YK:n pääsihteerin johdolla järjestettävät neuvottelut johtavat huomattavaan edistymiseen Itä-Timorin kysymyksen ratkaisemisessa.

KUUBA

EU haluaa nähdä edistystä Kuuban rauhanomaisessa siirtymisessä moniarvoiseen demokratiaan, kunnioittavan ihmisoikeuksia ja perusvapauksia sekä toteuttavan sellaista talouspolitiikkaa, jolla saadaan aikaan kestävä elpyminen ja Kuuban kansan elintason kohoaminen. Neuvoston 2 päivänä joulukuuta määrittelemää yhteistä kantaa toteutetaan tavoitteellisella, rakentavalla vuoropuhelulla. EU antaa tukensa kehitykselle kohti demokratiaa, mukaan lukien mahdolliset neuvottelut yhteistyösopimuksesta. EU:n käytännön mukaan

sopimukseen olisi sisällyttävä keskeyttämislauseke tapauksissa, joissa ihmisoikeuksia koskevia määräyksiä rikotaan vakavasti.

HONGKONGIN JA MACAON ASEMA

Eurooppa-neuvosto toisti Euroopan unionin olevan hyvin kiinnostunut ensi vuoden heinäkuussa perustettavalla, Kiinan kansantasavallalle kuuluvalla Hongkongin erikoishallintoalueella (SAR) tulevaisuudessa vallitsevasta rauhasta ja vauraudesta ja haluavan tehdä kaiken voitavansa edistääkseen alueen kitkatonta siirtymistä Kiinalle. Euroopan unioni on sitoutunut jatkuviin, läheisiin suhteisiin SAR:in kanssa Maailman kauppajärjestössä ja kaikissa muissa asioissa, joissa SAR:illa on peruslain mukaisesti itsemääräämisoikeus. Eurooppa-neuvosto korosti Euroopan unionin tukevan täysipainoisesti ja kaikilta osin SAR:n ja sen kansalaisten erityisasemaa, mukaan lukien heidän oikeutensa nykyisten kaltaisiin edustuksellisiin demokraattisiin instituutioihin. Eurooppa-neuvosto pyysi komissiota tekemään vuonna 1997 ehdotuksen siitä, millä tavoin tiivis taloudellinen yhteistyö parhaiten varmistetaan.

Eurooppa-neuvosto panee merkille sen positiivisen tavan, miten siirtymäprosessi on kehittynyt Macaossa. Se toivoo, että Kiinan ja Portugalin vuonna 1987 allekirjoittaman yhteisen julistuksen täytäntöönpano jatkaa alueen kehityksen ja yhteiskunnallisen vakauden edistämistä, jotta hallinnon siirtyminen joulukuussa 1999 tapahtuisi kitkattomasti. Se toivoo, että tämän päivämäärän jälkeen jatketaan yhteisen julistuksen pääperiaatteiden noudattamista.

MAAILMAN KAUPPAJÄRJESTÖ

Eurooppa-neuvosto pani tyytyväisenä merkille tulokset, joita saatiin ensimmäisessä säännöllisesti puolivuosittain pidettävässä Maailman kauppajärjestön (WTO) ministerikokouksessa, joka järjestettiin 9. - 13. joulukuuta 1996 Singaporessa ja jossa Euroopan unioni jälleen kerran ilmaisi, kuinka tärkeänä se pitää monenkeskistä kauppajärjestelmää ja WTO:n tehokasta toimintaa.

Eurooppa-neuvosto ilmaisee tyytyväisyytensä WTO:n Singaporen ministerikokouksen maailmankaupan vapauttamiselle antaman uuden sysäyksen johdosta. Se on erityisen tyytyväinen WTO:n työohjelman laajentamiseen kattamaan asioita, joita Euroopan unioni oli määritellyt ensisijaisiksi. Se on myös tyytyväinen tietotekniikan tuotteiden kaupan osalta tapahtuneeseen läpimurtoon ja kehottaa osapuolina olevia kolmansia maita tekemään kaikkensa, jotta 15. maaliskuuta 1997 päästäisiin lopulliseen sopimukseen. Eurooppa-neuvosto on iloinen myös jatkuvasta liikkeestä kohti perusteleviestintää koskevien neuvottelujen menestyksekästä loppuun saattamista helmikuussa 1997.

Eurooppa-neuvosto panee tyytyväisenä merkille, että komissio on käynnistänyt uuden markkinoille pääsyä koskevan strategian, sekä pyytää yhteisöä ja jäsenvaltioita tehostamaan ja sovittamaan yhteen toimensa kolmansien maiden markkinoiden avaamiseksi.

Eurooppa­neuvosto totesi yhteisön kauppapolitiikan ja suosituimmuussopimusten kehittymistä koskevan kertomuksen osalta, että neuvosto aikoo viimeistellä kertomuksen helmikuun istunnossaan tarkoituksenaan esittää sen Amsterdamissa.

VIII

TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TOIMIPAIKAT

Eurooppa-neuvosto pani merkille sen Brysselissä lokakuussa 1993 tekemän, toimistojen ja virastojen toimipaikkoja koskevan päätöksen täytäntöönpanossa tapahtuneen edistymisen. Neuvosto hyväksyi komission 10. joulukuuta 1996 tekemän päätöksen Euroopan eläinlääkinnän ja kasvinsuojelun tarkastustoimiston (OICVP) henkilöstön pikaisesta siirtämisestä Irlantiin, Meathin kreivikunnassa sijaitsevaan Grangeen, toimitiloihin, jotka Irlannin viranomaiset siellä antavat sen käyttöön.

Eurooppa-neuvosto kehotti eri toimielimiä ryhtymään asianmukaisiin toimiin sen varmistamiseksi, että ne vapauttavat komission päätöksen täytäntöönpanon edellyttämät varat.

Neuvosto panee merkille myös 18. marraskuuta 1996 pidetyn maatalousneuvoston päätelmät Euroopan eläinlääkinnän ja kasvinsuojelun tarkastustoimiston henkilöstön palkkaamisesta ja kehotti eri toimielimiä huolehtimaan siitä, että kyseisen toimiston käyttöön annetaan riittävästi henkilöstöä, jotta unioni voi luopua valvontavelvoitteistaan.

Lisäys

Eurooppa-neuvosto on pannut merkille seuraavat puheenjohtajan/neuvoston toimittamat selonteot:

- Neuvoston raportti oikeus- ja sisäasioiden alalla vuonna 1996 toteutetut toimet

- Puheenjohtajan ilmoitus järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan tehostamisesta

- SEM (2000) moitteeton varainhoito: neuvoston päätelmät ja henkilökohtaisten edustajien ryhmän kertomus

Eurooppa-neuvosto pani myös merkille seuraavat Euroopan komission kertomukset:

1. Eurooppa taloudellisena kokonaisuutena

2. Yhtenäismarkkinoiden vaikutus ja tehokkuus

3. Palvelut työllisyyttä parantamaan

4. Eurooppa maailmanlaajuisen tietoyhteiskunnan eturintamassa

5. Ensimmäinen eurooppalainen innovaatiota koskeva toimintaohjelma

6. Euroopan paikka maailmassa: Ciampi-ryhmän neljäs kertomus

7. Euroopan laajuiset verkot

8. Parempitasoista sääntelyä (kertomus toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamisesta, yksinkertaistamisesta ja kodifioinnista)