Brysselin konferenssi pitää Syyrian konfliktin mukana kansainvälisen asialistan kärjessä
Tärkeimmät tulokset
EU ja YK toimivat yhdessä puheenjohtajina Brysselin neljännessä Syyria-konferenssissa "Supporting the future of Syria and the region" 22.–30. kesäkuuta 2020. Konferenssi järjestettiin virtuaalimuodossa lähikontaktien välttämiseksi.
Yhteensä 80 maata, kansainvälisiä järjestöjä, EU ja YK:n virastoja osallistui tiistaina 30. kesäkuuta pidettyyn kansainväliseen konferenssiin ja sen korkean tason ministerikokoukseen.
Brysselin konferenssi pitää Syyrian konfliktin mukana kansainvälisen asialistan kärjessä. Meidän on tehtävä enemmän Syyrian kansan kärsimysten lopettamiseksi. Ensinnäkin kriisiin tarvitaan poliittinen ratkaisu. On aika päästä eteenpäin Geneven neuvotteluissa ja saada aikaan poliittinen ratkaisu ja kattava rauha Syyriaan. Vastaamme myös edelleen alueella vallitseviin valtaviin humanitaarisiin tarpeisiin.
Josep Borrell Fontelles, EU:n ulkoasiainedustaja ja komission varapuheenjohtaja
Konferenssissa onnistuttiin keräämään apua syyrialaisille sekä Syyriassa että naapurimaissa, vastaanottavat yhteisöt mukaan luettuina, lupaamalla yhteensä 5,5 mrd. $ (4,9 mrd. €) vuodeksi 2020 sekä monivuotisena apuna lähes 2,2 mrd. $ (2 mrd. €) vuodesta 2021 alkaen.
Puheenjohtajat hyväksyivät yhteisen julkilausuman:
Osallistujien suuri määrä antaa syyrialaisille, missä he ovatkin, viestin siitä, että muu maailma ei ole heitä unohtanut ja pysyy heidän rinnallaan. Se on tärkeää nykytilanteessa, kun konflikti on kestänyt jo melkein 10 vuotta.
Mark Lowcock, YK:n humanitaaristen asioiden alipääsihteeri ja hätäavun koordinaattori
Konfliktin alkamisesta on jo 10 vuotta, mutta Syyrian ja sen lähialueiden tilanne on edelleen erittäin kriittinen: covid-19-pandemian seuraukset pahentavat entisestään vakavaa humanitaarista tilannetta, jossa miljoonat syyrialaiset ovat joutuneet siirtymään maan sisällä ja hakevat turvaa Syyrian naapurimaista.
Tältä osin Bryssel IV tarjosi tilaisuuden koota yhteen kaikki asiaankuuluvat toimijat, jotta voidaan puuttua tehokkaasti nykytilanteeseen, tarjota jatkuvaa tukea YK:n pyrkimyksille löytää kattava poliittinen ratkaisu Syyrian konfliktiin, hankkia tarvittavaa taloudellista tukea Syyrialle ja syyrialaispakolaisia vastaanottaneille naapurimaille sekä jatkaa ja syventää vuoropuheluamme kansalaisyhteiskunnan kanssa.
Konferenssissa korostettiin myös solidaarisuutta, jota vastaanottavat maat ja yhteisöt ovat osoittaneet Libanonissa, Jordaniassa ja Turkissa sekä alueen muissa vastaanottavissa maissa, kuten Egyptissä ja Irakissa, ja tuotiin esiin niiden kohtaamia keskipitkän ja pitkän aikavälin haasteita.
Bryssel IV -ministerikonferenssin ohjelma – 30. kesäkuuta 2020
10.00 Avajaistilaisuus
11.00 Ensimmäinen täysistunto
12.30 Lehdistötilaisuus
14.30 Toinen täysistunto
16.15 Kolmas täysistunto
17.45 Sitoumusten julkistaminen
Vuoropuhelupäivät
Vuoropuhelupäivät järjestettiin 22. ja 23. kesäkuuta, ja ne lähetettiin suoratoistona verkossa. Tapahtumaan osallistuivat kansalaisyhteiskunta, kansalaisjärjestöt, kansainväliset järjestöt, pakolaisia vastaanottavat maat, EU ja YK.
Tarkista alla olevalta aikajanalta suoratoistolähetysten tallenteiden linkit.
Voices from Syria and the Region on virtuaalinäyttely, jossa on valokuvia ja videoita Syyrian sodassa menehtyneistä syyrialaisista, jordanialaisista, libanonilaisista ja irakilaisista.
Oheistapahtumat
Bryssel IV -konferenssin yhteydessä järjestettiin lukuisia oheistapahtumia, joita kansalaisjärjestöt, osallistujamaat ja kansainväliset järjestöt olivat käynnistäneet ja organisoineet.
22.6.2020
Vuoropuhelupäivät
Paneeli 1
Syyrian tulevaisuuden rakentaminen: naisten, nuorten ja kansalaisyhteiskunnan rooli
Paneeli 2
Koronavirukseen liittyvät alueelliset toimet ja elpyminen
23.6.2020
10:00Paneeli 3
Siirtymään joutuneen syyrialaisväestön suojeleminen ja tukeminen
Paneeli 4
Välittömät tarpeet humanitaariseen tilanteeseen reagoimisessa (apu, terveys, suojelu)
24.6.2020
Bryssel IV -oheistapahtumat
Järjestäjinä EU:n jäsenmaat, YK:n virastot ja muut viralliset kumppanit
Naisten osallistaminen Syyrian tulevaisuuden rakentamiseen: mielikuva feministisestä rauhasta
Ruotsi
Sodan jälkivaikutukset: Syyrian konfliktin alueelliset seuraukset
Maailmanpankki
25.6.2020
09:30Tulevaisuuden rakentaminen: nuorten keskeinen rooli sekä mielenterveydellinen ja psykososiaalinen tuki Syyrian kriisinhallinnassa
Saksa – Alankomaat
Syyrian naapurimaiden selviytymiskyky: kokemukset ja kestävät ratkaisut
UNDP – Suomi
Syyrian selviytymiskyvyn tukeminen: ihmishenkien pelastamisesta ihmishenkien ylläpitämiseen
Iso-Britannia
26.6.2020
09:00Al-Holin lapset: miksi lasten oikeuksien suojelu on tärkeää
Euroopan parlamentti
Vastuuvelvollisuuden ja väestönsuojelun varmistaminen Syyriassa
Yhdysvallat
29.6.2020
10:00Syyrian tulevaisuus: vangittujen ja kadonneiden henkilöiden tilanteen käsittely
Sveitsi – Punaisen Ristin kansainvälinen komitea
Syyrian lasten, varhaisnuorten ja nuorten suojeleminen, kouluttaminen ja kuunteleminen
No Lost Generation – Luxemburg
Syyrian lapset, joita 9-vuotinen sota on eniten koetellut
Belgia
Muutokset syyrialaispakolaisten ja heitä vastaanottavien yhteisöjen sosioekonomisissa tuloksissa covid-19-pandemian aikana: keskustelu menetelmistä ja alustavista tuloksista
UNHCR – Maailmanpankki
Keskustelut Bryssel IV -konferenssin yhteydessä
BOZAR
30.6.2020
Bryssel IV -ministerikonferenssi
Avajaistilaisuus
Ensimmäinen täysistunto
Lehdistötilaisuus
Toinen täysistunto
Kolmas täysistunto
Sitoumusten julkistaminen
Kansalaisyhteiskunnan virtuaalinen kuuleminen
Lähikontaktien vähentämiseksi Euroopassa ja Lähi-idässä käyttöön otettujen toimien vuoksi kuulemiset Syyriassa, Jordaniassa, Libanonissa, Turkissa ja muualla alueella aktiivisesti toimivien kansalaisjärjestöjen kanssa järjestettiin tänä vuonna verkossa ennen konferenssia.
Kuulemisten tavoitteena on kerätä suosituksia Syyrian kansaan vaikuttavista keskeisistä kysymyksistä ja niiden mahdollisista ratkaisuista, jotta kansainvälisen yhteisön vastaus konfliktiin olisi yhtenäisempi ja jotta saataisiin käyttöön tarvittavat resurssit. Suositukset otetaan huomioon 30. kesäkuuta pidettävässä ministeritapahtumassa.
Suositusten keräämiseksi useilta kansalaisyhteiskunnan eri sidosryhmiltä käynnistettiin verkkokysely, johon pystyi vastaamaan kahden viikon ajan (28. toukokuuta – 8. kesäkuuta).
Verkkokyselyyn saadut vastaukset sekä kohdennetut keskustelut EU:n ja YK:n paikallisten kumppanien kanssa Syyriassa ja sen lähialueilla muodostavat näiden kuulemisten ytimen.
Lisäksi parhaillaan laaditaan sähköistä arkistoa kansalaisyhteiskunnan ja muiden asiaankuuluvien sidosryhmien raporteista, toimintapoliittisista asiakirjoista ja muusta Bryssel IV -konferenssiin liittyvästä kirjallisesta aineistosta. Arkisto on julkisesti saatavilla tällä verkkosivulla.
Jos haluat, että edustamasi organisaation äskettäinen raportti lisätään arkistoomme, lähetä tiedosto (enintään 2 MB) seuraavaan sähköpostiosoitteeseen.
Faktatietoja Syyrian humanitaarisesta kriisistä
Syyrian kriisin humanitaariset vaikutukset ovat syviä ja kauaskantoisia:
- 11,1 miljoonaa on humanitaarisen avun tarpeessa
- 6,5 miljoonaa kärsii elintarvikepulasta
- yli 12 miljoonaa on joutunut siirtymään joko Syyrian sisällä tai sen ulkopuolelle
- kolmasosa kouluista on vahingoittunut tai tuhoutunut
- 50% kaikista terveyspalveluista on suljettu tai vain osittain toiminnassa
Taustatietoa
Aiemmat konferenssit
Vuoden 2019 Brysselin konferenssissa saatiin mobilisoiduksi apua syyrialaisille ja heitä vastaanottaville yhteisöille sekä Syyriassa että naapurimaissa. Kansainväliset lahjoittajat sitoutuivat antamaan
- 6,2 mrd. € vuonna 2019
- 2,4 mrd. € vuodesta 2020 alkaen
Vuonna 2018 lahjoittajat sitoutuivat antamaan
- 3,5 mrd. € vuonna 2018
- 2,7 mrd. € vuosina 2019–2020
Vuonna 2017:
- 5,6 mrd. € apua vuonna 2017
- 3,47 mrd. € apua vuosina 2018–2020
EU:n toimet Syyrian kriisissä
Vuonna 2011 puhjenneen konfliktin jälkeen EU ja sen jäsenmaat ovat antaneet yli 20 mrd. € humanitaarista apua ja vakauttamisapua. Ne ovat tärkeimmät lahjoittajat Syyriassa ja sen lähialueilla.
EU on edelleen sitoutunut hakemaan kestävää poliittista ratkaisua Syyrian konfliktiin YK:ssa sovittujen periaatteiden mukaisesti.
Kuten 3. huhtikuuta 2017 hyväksytyissä neuvoston päätelmissä todetaan, EU katsoo, että konfliktiin ei ole sotilaallista ratkaisua ja tukee voimakkaasti YK:n erityislähettilään työtä sekä Genevessä käytäviä Syyrian sisäisiä neuvotteluja.
Neuvosto hyväksyi Syyriaa koskevan EU:n strategian 3. huhtikuuta 2017 ennen ensimmäistä Brysselin konferenssia. Siinä määritellään EU:n strategiset tavoitteet Syyriassa kuudella keskeisellä alalla.
Lisätietoa
- EU:n tuki Syyriassa (komission tiedote)
- EU:n tuki Jordaniassa (komission tiedote)
- EU:n tuki Libanonissa (komission tiedote)
- EU:n tuki Turkissa (komission tiedote)
- Syyria: neuvoston toimet kriisin ratkaisemiseksi (taustatietoa)
- Infografiikka EU:sta ja Syyrian kriisistä (EUH)
- EU:n edustusto Syyriassa (EUH)
- EU:n Syyria-erityisrahasto