Kolme menestystarinaa EU:n poliisiyhteistyöstä vakavan rikollisuuden torjumiseksi
EU:n toimintapoliittisen syklin tuloksia
Yli 500 varastettua autoa ja yli tonni huumeita takavarikoitiin EU:n rajoilla Frontexin johtaman operaation aikana. Operaatioon osallistui 16 EU-maata ja useita EU:n ulkopuolisia maita.
Puoli vuotta kestäneen yhteisoperaatioon tuloksena takavarikoitiin 2,2 milj. kiloa laitonta polttoainetta. Tässä laajamittaisessa operaatiossa oli mukana 23 EU:n jäsenmaata ja se päättyi heinäkuussa 2018.
EU hyväksyi keväällä 2017 vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa koskevan seuraavan nelivuotisen suunnitelmansa. Suunnitelma on nimeltään "EU:n toimintapoliittinen sykli", ja sitä toteutetaan vuoteen 2021 saakka.
EU:n toimintapoliittinen sykli on tiedusteluun perustuva monialainen EU-aloite, jonka tarkoituksena on pysyä askel edellä rikollisia. Sitä vetävät jäsenmaat, ja yhteistyöhön osallistuvat muun muassa
Neuvoston asettamat 10 EU:n prioriteettia perustuvat suosituksiin, jotka esitettiin Europolin laatimassa vakavaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta koskevassa EU:n uhkakuva-arviossa (EU SOCTA) ja muissa arvioinneissa ja toimintapolitiikoissa.
Kyberhyökkäyksistä aiheutuu vuosittain koko maailmassa 400 mrd. €:n kustannukset. EU aikoo tehostaa kyberrikollisuuden torjuntatoimiaan erityisesti kolmella alalla:
IT-järjestelmiin kohdistetut iskut
muihin maksuvälineisiin kuin käteisrahaan liittyvät petokset
lasten turvallisuus verkkoympäristössä, myös lasten hyväksikäyttöä esittävän sisällön tuotannon ja jakelun torjunta
2. Huumekauppa
Huumeiden kauppa ja tuotanto on edelleen yksi rikollisjärjestöjen tuottoisimmista aloista EU:ssa. EU:n tavoitteina on
vähentää ekstaasin ja LSD:n kaltaisten synteettisten huumeiden tuotantoa ja kauppaa
puuttua kannabista, heroiinia ja kokaiinia EU:hun salakuljettavien rikollisjärjestöjen toimintaan
Muuttajia salakuljettavat Eurooppaan lähinnä rikollisryhmät. Nykyään 90% muuttajista maksaa salakuljettajille päästäkseen Eurooppaan. EU pyrkii torjumaan erityisesti niitä rikollisverkostoja, jotka käyttävät hyväksi haavoittuvassa asemassa olevia muuttajia ja jotka
käyttävät ihmishenkiä vaarantavia keinoja
tarjoavat palvelujaan sähköisesti
ansaitsevat rahaa asiakirjaväärennöksillä
4. Järjestäytyneet varkaudet ja murrot
EU haluaa puuttua sellaisten kansainvälisten rikollisryhmien toimintaan, jotka käyttävät hyväkseen rajatylittävien valvontavälineiden yhteentoimimattomuutta tehdäkseen murto- ja autovarkauksia tai iskeäkseen yrityksiin.
5. Ihmiskauppa
EU kohdistaa toimensa ihmiskauppaan EU:ssa, erityisesti seksuaaliseen ja työvoiman hyväksikäyttöön ja kaikenlaiseen lapsikauppaan. Päätavoitteena on tunnistaa uhrit ja suojella heitä.
6. Valmistevero- ja MTIC-petokset
Rikollisryhmät saavat vuosittain 60 mrd. € rikoshyötyä käyttämällä hyväkseen tapaa, jolla alv:tä sovelletaan rajatylittävissä liiketoimissa. Rikollisryhmien toiminnan torjumisessa käytetään edellisellä toimintapoliittisella syklillä saatuja kokemuksia.
7. Laiton asekauppa
EU on sitoutunut puuttumaan niiden rikollisjärjestöjen toimintaan, jotka
harjoittavat laitonta asekauppaa
jakelevat aseita
käyttävät aseita
8. Ympäristörikollisuus
Ympäristörikollisuudesta on tullut yksi tuottoisimmista järjestäytyneen rikollisuuden lajeista. Se vaikuttaa paitsi ympäristöön myös koko yhteiskuntaan ja talouteen. EU:n torjuntatoimien kohteina ovat
rikollisjärjestöjen toiminta luonnonvaraisten eläinten laittoman kaupan alalla
laiton jätteiden kuljetus
9. Rikollisuuden rahoitus
Rikolliset tavoittelevat taloudellista hyötyä. Rahoituspalvelujen uudet muodot, kuten virtuaalivaluutat ja nimettömät prepaid-kortit, luovat uusia mahdollisuuksia rahanpesulle ja rikollisuuden rahoitukselle. EU:n tavoitteena on
takavarikoida rikollisverkostojen rahanpesulla saama hyöty
puuttua rahanpesupalveluja tarjoavien yritysten toimintaan
puuttua niiden rikollisjärjestöjen toimintaan, jotka käyttävät uusia maksutapoja rikoshyödyn pesuun
10. Asiakirjaväärennökset
Matkustusasiakirjojen turvallisuus on keskeinen tekijä paitsi terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa myös rajavalvonnan ja muuttoliikkeen hallinnan parantamisessa. EU haluaa puuttua muille rikollisille väärennettyjä asiakirjoja valmistavien ja tarjoavien rikollisjärjestöjen toimintaan.
Infografiikka – EU fight against organised crime: highlights of 2017
EU:n toimintapoliittinen sykli 2018–2021 käsittää neljä vaihetta.
1. EU:hun kohdistuvien rikosuhkien arviointi
Europolin laatima vakavaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta koskeva Euroopan unionin uhkakuva-arvio (EU SOCTA) tarjoaa täydellisen kuvan suurimmista rikosuhkista. Uusista, muuttuvista tai syntymässä olevista uhkista laaditaan väliarviointi vuonna 2019.
2. EU:n rikosprioriteetit kaudelle 2018–2021
Neuvosto vahvisti EU:n 10 rikosprioriteettia Europolin laatimassa EU SOCTA -arviossa esitettyjen suositusten sekä muiden arviointien ja toimintapolitiikkojen perusteella.
Kullekin prioriteetille laadittiin nelivuotinen strateginen suunnitelma. Näiden suunnitelmien perusteella laadittiin vuotuiset operatiiviset toimintasuunnitelmat, joissa määritellään toimet monivuotisessa suunnitelmassa asetettujen strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Monivuotiset strategiset suunnitelmat ja operatiiviset toimintasuunnitelmat hyväksyy Euroopan unionin neuvoston sisäisen turvallisuuden operatiivisen yhteistyön pysyvä komitea (COSI).
Operatiivisen toimintasuunnitelman toteutusta johtaa jäsenmaa eli vetäjä, ja COSI seuraa toteutusta puolivuosittain.
4. Arviointi
Toimintapoliittisen syklin riippumaton arviointi suoritetaan syklin lopuksi. Tulokset toimitetaan neuvostolle, ja niitä hyödynnetään seuraavalla EU:n toimintapoliittisella syklillä.
Ministerit tarkastelevat EU:n ensimmäisen toimintapoliittisen syklin tuloksia
Ministerit arvioivat EU:n ensimmäisen toimintapoliittisen syklin 2014–2017 vaikutuksia oikeus- ja sisäasioiden neuvostossa kesäkuussa 2018. He vahvistivat EU:n toimintapoliittisen syklin merkityksen ja antoivat kiitosta sen monialaisuudesta.
EU:n toimintapoliittisen syklin 2018–2021 toteutus alkaa
2017
14. joulukuuta
EU:n toimintapoliittisen syklin uusi raportointimekanismi käyttöön
COSI on ottanut käyttöön uuden raportointimekanismin, jolla helpotetaan kaikkien osapuolten työtä. Sillä on myös helppo esittää yhteenveto EU:n toimintapoliittisen syklin tärkeimmistä saavutuksista ja tuloksista.
EU:n toimintapoliittisen syklin 2018–2021 toimeksianto
COSIn hyväksymä toimeksianto sisältää tietoa EU:n toimintapoliittisen syklin keskeisistä tekijöistä, vaiheista ja muista tärkeistä seikoista, joita ovat
Euroopan monialainen rikosuhkien torjuntafoorumi (EMPACT)
operatiivinen toimintasuunnitelma
yhteisen toiminnan päivät
koulutus
EU:n ulkopuolisten kumppanien osallistuminen ja eri osapuolten tehtävät ja vastuut
Neuvosto hyväksyi päätelmät vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa koskevien EU:n prioriteettien asettamisesta vuosiksi 2018–2021.
Päätelmissä määritellään EU:n rikostorjunnan 10 prioriteettia: kyberrikollisuus, huumeet, laittoman muuttoliikkeen helpottaminen, järjestäytynyt omaisuusrikollisuus, ihmiskauppa, valmistevero- ja MTIC-petokset, ampuma-aseet, ympäristörikollisuus, rikollisuuden rahoitus ja rahanpesu sekä asiakirjapetokset.
Järjestäytyneen rikollisuuden torjunta EU:ssa jatkuu
Neuvosto sopi järjestäytynyttä ja vakavaa kansainvälistä rikollisuutta koskevan EU:n toimintapoliittisen syklin jatkamisesta kaudella 2018–2021. Ensimmäinen täysimittainen EU:n toimintapoliittinen sykli käynnistettiin vuonna 2013 ja toteutettiin kaudella 2014–2017. Sitä ennen vuosina 2012–2013 oli toteutettu alustava ja supistettu kaksivuotinen toimintapoliittinen sykli.
Neuvosto totesi edellisestä EU:n toimintapoliittisesta syklistä, että "EU:n toimintapoliittinen sykli on saavuttanut tavoitteensa parantamalla vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan alalla tehtävää yhteistyötä, tuonut jäsenvaltioille EU:n lisäarvoa ja tarjonnut niille yhteistyötä vahvistavia rakenteita sekä auttanut lisäämään luottamusta asiaankuuluvien sidosryhmien kesken".