Siirry sisältöön
Tilaa sähköpostit

EU-johtajien asialista

EU-johtajien asialista: Yhteisen tulevaisuutemme rakentaminen

Yhteisen tulevaisuutemme rakentaminen

Aikajanassa alla on katsaus keskusteluihin, jotka EU-johtajien asialistan perusteella on tähän mennessä käyty.

EU-johtajien asialista on konkreettinen työohjelma, jolla pyritään käsittelemään ja ratkaisemaan Euroopan unionin suurimpia poliittisia haasteita ja prioriteetteja. Tavoitteena on puuttua korkeimmalla tasolla kaikkein kiistanalaisimpiin kysymyksiin, joita ovat muun muassa muuttoliike, euroalueen uudistus ja EU:n tuleva rahoitus.

Ennen jokaista EU-johtajien asialistaan kuuluvaa kokousta Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk toimittaa osallistujille asiakirjan, jossa ratkaistava poliittinen ongelma esitetään selvästi. EU-johtajien asialista ohjaa EU:n toimintaa seuraavien kahden vuoden ajan.

Puheenjohtaja Tusk laati EU-johtajien asialistan johtajien pyynnöstä, jonka nämä esittivät Tallinnassa Virossa 28. syyskuuta 2017 pidetyssä kokouksessa. Tavoitteena on tehostaa pyrkimyksiä saavuttaa tuloksia myös vaikeimmissa kysymyksissä, EU:n yhtenäisyys säilyttäen. Asialista laadittiin sen jälkeen, kun 28:aa valtion- tai hallituksen johtajaa oli ensin kuultu. Eurooppa-neuvosto hyväksyi EU-johtajien asialistan 20. lokakuuta 2017.

Infografiikka – EU-johtajien asialista

Infografiikka – johtajien asialista Katso koko infografiikka

”Pääperiaatteemme ovat selvät: Ensinnäkin teen kaiken voitavani EU:n yhtenäisyyden säilyttämiseksi. Toiseksi, pyrin löytämään todellisia vastauksia kansalaistemme todellisiin ongelmiin. He ovat huolissaan turvallisuudesta, maahanmuutosta ja työttömyydestä. Lopuksi varmistamme kaikki yhdessä, että Eurooppa saa aikaan edistystä.”

Puheenjohtaja Donald Tusk

Ensimmäinen johtajien asialistan kokous pidettiin Göteborgissa Ruotsissa marraskuussa, ja siellä johtajat keskustelivat koulutuksesta ja kulttuurista. Tulevina kuukausina johtajat keskustelevat institutionaalisista kysymyksistä ja monivuotisesta rahoituskehyksestä (EU:n pitkän tähtäimen budjetti).

Filters

2018

18. lokakuuta

Infografiikka – EU:n kyberturvallisuus

Miten ja miksi EU:n kyberturvallisuutta on parannettava? Katso koko infografiikka

Eurooppa-neuvosto hyväksyi 18. lokakuuta 2018 sisäistä turvallisuutta koskevat päätelmät EU-johtajien Salzburgissa 20. syyskuuta 2018 käymän teemakeskustelun jälkeen.

Kemiallisten aseiden kieltojärjestöä (OPCW) vastaan Haagissa äskettäin tehtyjen kyberhyökkäysten vuoksi johtajat vaativat toimia EU:n pelote- ja kestokyvyn lisäämiseksi sekä hybridi-, kyber-, kemiallisten, biologisten sekä säteily- ja ydinuhkien vastaisten toimien vahvistamista.

19.–20. syyskuuta

Valtion- tai hallitusten johtajien epävirallinen kokous

Huippukokous oli osa EU-johtajien asialistaa, ja sisäinen turvallisuus oli yksi pääaiheista. Valtion- tai hallitusten johtajat arvioivat saavutettua edistymistä ja päättivät

  • vahvistaa eurooppalaista raja- ja merivartiostoa
  • tehostaa kyberrikollisuuden, manipuloinnin ja disinformaation kaikkien muotojen torjuntaa

Suvereniteettiin ja Frontexin kokoon liittyvistä kysymyksistä on keskusteltava lisää.

28. kesäkuuta

Eurooppa-neuvosto

EU-johtajat antoivat päätelmät useista asioista, joista on viime aikoina keskusteltu EU-johtajien asialistan mukaisesti, kuten digitaaliverotuksesta, veropetoksista ja veronkierrosta.

16. toukokuuta

Innovointi ja digitaalitalous

Puheenjohtaja Tusk kutsui EU-johtajat epäviralliselle illalliselle Sofiassa pidetyn Länsi-Balkanin huippukokouksen aattona. Illallinen oli osa EU-johtajien asialistaa, ja sen puitteissa keskityttiin innovointiin ja digitalouteen. "Sovimme, että EU vauhdittaa digitaalialaa ja innovointia koskevia ponnistelujaan pystyäkseen vastaamaan teknologisen vallankumouksen haasteisiin. Kesäkuussa pidettävässä virallisessa kokouksessamme on tarkoitus tehdä hyvin konkreettisia päätöksiä", puheenjohtaja Tusk totesi kokouksen jälkeen.

EU-johtajat keskustelivat myös Iranin ydinsopimuksesta. He sopivat yksimielisesti, että EU pysyy mukana sopimuksessa niin kauan kuin Iran on siihen täysin sitoutunut. Valtion- tai hallitusten johtajat keskustelivat myös kaupasta USA:n kanssa.

22.–23. maaliskuuta

EU-johtajat keskustelivat digitalouden verotuksesta 22.3.2018

Verotus ja EMU

EU-johtajat kävivät 22. maaliskuuta 2018 asialistansa mukaisen keskustelun verotuksesta erityisesti digitaloudessa. He keskittyvät siihen, kuinka verojärjestelmiä tulisi mukauttaa ottaen huomioon digitalouden kasvu, mitä vielä voidaan tehdä veronkierron ja verovilpin torjumiseksi ja miten synergiat voidaan parhaiten turvata niin EU:n kuin kansainväliselläkin tasolla.

Euroalueen 19 jäsenmaan johtajat keskustelivat 23. maaliskuuta talous- ja rahaliiton pitkän aikavälin uudistuksista. Yksi esillä olleista ehdotuksista koski euroalueen yhteisen rahoituskapasiteetin luomista.

Johtajat vahvistivat, että kiireellisimpiä prioriteetteja ovat

  • pankkiunionin vahvistaminen
  • Euroopan vakausmekanismin uudistaminen

Heidän mukaansa keskustelut näistä aiheista jatkuvat seuraavassa eurohuippukokouksessa kesäkuussa, jolloin on määrä tehdä ensimmäiset päätökset.

23. helmikuuta

Institutionaaliset kysymykset ja monivuotinen rahoituskehys

EU-johtajat kokoontuivat epäviralliseen kokoukseen Brysseliin ja keskustelivat institutionaalisista kysymyksistä:

  • Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2019 vaalien jälkeen ja mahdolliset ylikansalliset listat
  • miten EU:n huippuvirat täytetään, mukaan lukien niin kutsutut kärkiehdokkaat ("Spitzenkandidaten")

Valtion- tai hallitusten johtajat keskustelivat myös vuoden 2020 jälkeisen monivuotisen rahoituskehyksen eli EU:n pitkän tähtäimen budjetin poliittisista prioriteeteista.

2017

14.–15. joulukuuta

Muuttoliike- ja eurohuippukokous

EU-johtajat keskustelivat joulukuun Eurooppa-neuvoston yhteydessä etenemisestä muuttoliikepolitiikan toteuttamisessa niin sisäisen kuin ulkoisenkin ulottuvuuden osalta. Keskustelujen tavoitteena oli pohjustaa sopimista turvapaikkajärjestelmän uudistuksesta kesäkuuhun 2018 mennessä. Eurohuippukokous kokoontui 27 jäsenmaan laajennetussa kokoonpanossa, jossa keskusteltiin talous- ja rahaliitosta (EMU) sekä pankkiunionista. Kokouksessa sovittiin seuraavan puolen vuoden työohjelmasta, johon sisältyy maaliskuussa pidettävä uusi eurohuippukokous.

17. marraskuuta

Koulutus ja kulttuuri

Donald Tusk johti ensimmäistä EU-johtajien asialistaan kuuluvaa keskustelua, joka käytiin Göteborgissa 17. marraskuuta ja jonka tavoitteena oli tehostaa EU:n toimia koulutus- ja kulttuurialalla. Keskustelun jatkotoimena joulukuun Eurooppa-neuvosto antoi koulutuksesta ja kulttuurista päätelmät, joissa määritellään ensisijaiset tavoitteet, kuten Erasmus-vaihtojen lisääminen ja kielten opiskelu.

28. syyskuuta

EU-johtajien asialista

Tallinnan digitaalihuippukokouksen edellä puheenjohtaja Donald Tusk johti keskustelua EU-johtajien epävirallisella illallisella 28. syyskuuta. EU-johtajat keskustelivat EU:n suurimmista haasteista nyt, kun Bratislavan etenemissuunnitelmasta on kulunut vuosi. EU-johtajat pyysivät puheenjohtaja Tuskia valmistelemaan työohjelman eli EU-johtajien asialistan, joka ohjaa EU:n tulevia toimia seuraaviin Euroopan parlamentin vaaleihin eli toukokuuhun 2019 saakka.