• EU:n neuvosto
  • Lehdistötiedote
  • 23. tammikuuta 2019
  • 23:13

Ulkoasiainedustajan EU:n puolesta antama julkilausuma Venezuelan viimeaikaisista tapahtumista

Venezuelan kansalaiset vaativat 23. tammikuuta sankoin joukoin demokratiaa ja mahdollisuutta päättää vapaasti omasta kohtalostaan. Nämä vaatimukset on kuultava.

EU kehottaa painokkaasti Venezuelaa käynnistämään välittömästi poliittisen prosessin, joka johtaa vapaiden ja uskottavien vaalien järjestämiseen perustuslain mukaisesti.

EU antaa täyden tukensa demokraattisesti valitulle kansalliskokoukselle, jonka toimivalta on palautettava ja sitä on kunnioitettava.

Kaikkien kansalliskokouksen jäsenten, myös sen puheenjohtajan Juan Guaidón, kansalaisoikeuksia, vapautta ja turvallisuutta on kunnioitettava tinkimättä.

Turvallisuusjoukkojen harjoittamaa väkivaltaa ja liiallista voimankäyttöä on mahdotonta hyväksyä, eivätkä ne tuo ratkaisua kriisiin. Venezuelan kansalla on oikeus osoittaa mieltään rauhanomaisesti, valita vapaasti johtajansa ja päättää omasta tulevaisuudestaan.

Euroopan unioni ja sen jäsenmaat ovat valmiit tukemaan demokratian ja oikeusvaltion palauttamista Venezuelaan uskottavan ja rauhanomaisen poliittisen prosessin avulla maan perustuslakia noudattaen.

Jäsenehdokasmaat Pohjois-Makedonia*, Montenegro* ja Albania*, Euroopan talousalueeseen kuuluvat EFTA-maat Islanti ja Liechtenstein sekä Ukraina, Moldovan tasavalta ja Georgia yhtyvät tähän julkilausumaan.

*Pohjois-Makedonia, Montenegro ja Albania kuuluvat edelleen vakautus- ja assosiaatioprosessin piiriin.

Lehdistöyhteydet

Maja Kocijančič
EUH:n tiedottaja
+32 2 298 65 70
+32 498 98 44 25

Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.