• EU:n neuvosto
  • Lehdistötiedote
  • 16. maaliskuuta 2020
  • 10:00

Ulkoasiainedustaja Josep Borrell-Fontellesin Euroopan unionin puolesta antama julkilausuma Krimin autonomisesta tasavallasta ja Sevastopolin kaupungista

Asiakirja on saatavilla muilla kuin EU:n kielillä:
Russian
Ukrainian

Nyt kun on kulunut kuusi vuotta Krimin autonomisen tasavallan ja Sevastopolin kaupungin laittomasta liittämisestä Venäjän federaatioon, Euroopan unioni on yhä vahvasti sitoutunut Ukrainan itsemääräämisoikeuteen ja alueelliseen koskemattomuuteen.

Euroopan unioni toistaa, että se ei tunnusta tätä kansainvälisen oikeuden loukkausta ja tuomitsee sen edelleen. Se merkitsee välitöntä haastetta kansainväliselle turvallisuudelle, ja sillä on vakavia seurauksia kansainväliselle oikeusjärjestykselle, joka suojelee kaikkien valtioiden yhtenäisyyttä, alueellista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta.

Euroopan unioni aikoo jatkossakin toteuttaa kaikilta osin tunnustamattomuuspolitiikkaansa, muun muassa rajoittavien toimenpiteiden avulla. Euroopan unioni kehottaa jälleen YK:n jäsenvaltioita harkitsemaan samanlaisia tunnustamattajättämistoimia YK:n yleiskokouksen päätöslauselman 68/262 mukaisesti. Euroopan unioni ei tunnusta eikä tule tunnustamaan Venäjän federaation Krimin niemimaalla pitämiä vaaleja.

Krimin niemimaan lisääntyvä militarisointi vaikuttaa edelleen kielteisesti Mustanmeren alueen turvallisuustilanteeseen. Krimiläisten on kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaisesti pakko ottaa Venäjän kansalaisuus ja palvella Venäjän federaation asevoimissa. Venäjän perusteeton voimankäyttö Ukrainaa vastaan 25. marraskuuta 2018 on muistutus laittoman liittämisen kielteisistä vaikutuksista alueen vakauteen. Laittomasti kiinni otettujen ukrainalaisten sotilaiden ja alusten palauttaminen, jota oli pyydetty Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen määräyksellä ja jota EU oli vaatinut, oli viivästynyt paljon, kun se lopulta tapahtui vuoden 2019 jälkipuoliskolla.

Euroopan unioni tuomitsee Kertšin sillan rakentamisen ilman Ukrainan suostumusta ja rautatieosuuden äskettäisen avaamisen. Nämä ovat lisätoimia kohti laittomasti liitetyn niemimaan pakottamista osaksi Venäjää, ja niillä loukataan jälleen kerran Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta. EU odottaa, että Venäjä varmistaa kaikkien alusten esteettömän ja vapaan kulun Asovanmerelle ja Asovanmereltä Kertšinsalmen kautta kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Alusten kulun laiton rajoittaminen jatkuu edelleen, ja sillä on kielteisiä vaikutuksia Ukrainan satamille Asovanmerellä ja koko alueelle.

Laittomasta Venäjän federaatioon liittämisestä lähtien ihmisoikeustilanne Krimin niemimaalla on heikentynyt merkittävästi. Niemimaan asukkaiden perusvapauksia, kuten sananvapautta, uskonnon- tai vakaumuksenvapautta, yhdistymisvapautta ja oikeutta kokoontua rauhanomaisesti, rajoitetaan järjestelmällisesti. YK:n yleiskokouksessa 18. joulukuuta 2019 annetun julkilausuman 74/168 mukaisesti on ensiarvoisen tärkeää, että alueellisilla ja kansainvälisillä ihmisoikeuksien seurantamekanismeilla ja valtioista riippumattomilla ihmisoikeusjärjestöillä on esteetön pääsy Krimille ja Sevastopoliin.

Krimin tataarien oikeuksia on loukattu vakavasti sulkemalla heidän tiedotusvälineitään, kieltämällä heidän itsehallintoelimensä Mejlisin toiminta ja vainoamalla sen johtajia ja tataariyhteisön jäseniä. EU odottaa Venäjän peruvan nämä päätökset ja lopettavan Krimin tataariyhteisön painostamisen. Krimin tataareille, ukrainalaisille ja niemimaan kaikille etnisille ja uskonnollisille yhteisöille on taattava mahdollisuus säilyttää kulttuurinsa, sivistyksensä, identiteettinsä sekä kulttuuriperintönsä ja perinteensä, jotka ovat nyt laittoman liittämisen takia uhattuina.

Lisäksi Venäjän federaation olisi lopetettava väestörakenteen muuttaminen siirtämällä omaa siviiliväestöään niemimaalle. Venäjän on myös ryhdyttävä toimiin ympäristön tilan parantamiseksi, koska se on huonontunut merkittävästi laittoman liittämisen jälkeen.

EU toistaa kehotuksensa vapauttaa viipymättä Emir-Usein Kuku ja hänen viisi kanssasyytettyään sekä Oleh Prykhodko ja kaikki muut, jotka on Krimin niemimaalla pidätetty ja tuomittu kansainvälisen oikeuden vastaisesti. EU vaatii, että kansainvälisiä ihmisoikeusnormeja noudatetaan Krimin niemimaalla tinkimättä. Toimittajien, ihmisoikeuksien puolustajien ja puolustusasianajajien tulisi voida toimia riippumattomasti ja ilman, että heidän työhönsä puututaan aiheettomasti tai että heitä pelotellaan. Kaikki ratkaisemattomat ihmisoikeusloukkaukset, esimerkiksi tahdonvastaiset katoamiset, kidutukset ja teloitukset, väkivalta, poliittisiin motiiveihin perustuvat syytteet, syrjintä ja häirintä olisi tutkittava perinpohjaisesti. Täyden, vapaan ja rajoittamattoman pääsyn myöntäminen kansainvälisille ihmisoikeusalan toimijoille koko Ukrainan alueelle, Krim ja Sevastopol mukaan luettuina, on edelleenkin ensiarvoisen tärkeää. EU viittaa 22. joulukuuta 2018 annettuun YK:n yleiskokouksen päätöslauselmaan 74/168 ja vaatii sen täysimittaista täytäntöönpanoa. Tähän kuuluvat myös sovellettavan kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaiset Venäjän federaation velvoitteet.

Lehdistöyhteydet

Peter Stano
Ulkoasioista ja turvallisuuspolitiikasta vastaava päätiedottaja
+32 2 295 45 53
+32 460 75 45 53