Yooki
ja Metsän unioni
Metsässä on puhjennut riita, taas kerran. Yooki, tulikärpästen nuori johtaja, herää hätkähtäen huutoon.
– Nosta koipesi pois päältäni! valittaa kastemato Lilou.
– Haluan ensin löytää hilloni. Missä ne ovat?! raivoaa salamanteri Frida.
– Aiii! Minun tuntosarveni! Yooki parahtaa.
Yookilla on aivan erityiset tuntosarvet. Lempeät äänet hivelevät niitä miellyttävästi, mutta huudot saavat ne vääntymään kivusta.
Yhtäkkiä kuuluu valtava ryminä: ”RRRYMMS!”
Yooki hätkähtää ja hyppää ylös vuoteestaan.
– Nyt riittää! Menen sanomaan heille, ettei tämä enää käy!
Metsässä on puhjennut riita, taas kerran. Yooki, tulikärpästen nuori johtaja, herää hätkähtäen huutoon.
– Nosta koipesi pois päältäni! valittaa kastemato Lilou.
– Haluan ensin löytää hilloni. Missä ne ovat?! raivoaa salamanteri Frida.
– Aiii! Minun tuntosarveni! Yooki parahtaa.
Yookilla on aivan erityiset tuntosarvet. Lempeät äänet hivelevät niitä miellyttävästi, mutta huudot saavat ne vääntymään kivusta.
Yhtäkkiä kuuluu valtava ryminä: ”RRRYMMS!”
Yooki hätkähtää ja hyppää ylös vuoteestaan.
– Nyt riittää! Menen sanomaan heille, ettei tämä enää käy!
– FRIDA, SINÄ TURMELIT MINUN HERKKUVARASTONI! huutaa Lilou, kastematojen johtaja.
– Minun hillopurkkini ovat kadonneet, enkä löydä niitä mistään. Anteeksi vain, jos kattosi romahti, kun kaivoin maata! salamantereiden johtaja Frida vastaa.
Hän kompastuu jättikeksiin ja kaatuu päistikkaa kastemadon päälle.
– AIII! Minä tukehdun! Lilou huohottaa. Ei minulla ole sinun hillojasi! Häivy siitä, tämä on MINUN maatani!
– Hei... lopettakaa, Yooki saa vaivoin sanotuksi.
Yooki yrittää rauhoittaa riitapukareita, mutta siiven isku sysää hänet syrjään. Tikkojen päällikkö Milos on saapunut paikalle.
– ”SINUNKO” MAATASI! ärähtää Milos. Kuka sinä luulet olevasi, Lilou? Metsän kuningatarko?
Yookin tuntosarvissa tekee kipeää.
– Olen saanut tarpeekseni teidän riidoistanne. Minä lähden täältä!
Sydän pakahtuneena Yooki lentää pois, ettei kuulisi enää huutoa.
– FRIDA, SINÄ TURMELIT MINUN HERKKUVARASTONI! huutaa Lilou, kastematojen johtaja.
– Minun hillopurkkini ovat kadonneet, enkä löydä niitä mistään. Anteeksi vain, jos kattosi romahti, kun kaivoin maata! salamantereiden johtaja Frida vastaa.
Hän kompastuu jättikeksiin ja kaatuu päistikkaa kastemadon päälle.
– AIII! Minä tukehdun! Lilou huohottaa. Ei minulla ole sinun hillojasi! Häivy siitä, tämä on MINUN maatani!
– Hei... lopettakaa, Yooki saa vaivoin sanotuksi.
Yooki yrittää rauhoittaa riitapukareita, mutta siiven isku sysää hänet syrjään. Tikkojen päällikkö Milos on saapunut paikalle.
– ”SINUNKO” MAATASI! ärähtää Milos. Kuka sinä luulet olevasi, Lilou? Metsän kuningatarko?
Yookin tuntosarvissa tekee kipeää.
– Olen saanut tarpeekseni teidän riidoistanne. Minä lähden täältä!
Sydän pakahtuneena Yooki lentää pois, ettei kuulisi enää huutoa.
Kukkula on metsän rauhaisin paikka. Siellä elää vanha tammi Arber.
– Mihin matka, Yooki pikkuinen? kysyy päiväunilta herännyt puuvanhus.
– Oi... anteeksi että herätin sinut, Arber. Minä etsin paikkaa, missä saisi olla rauhassa. Naapurit riitelevät taas. Tuntosarviini sattuu, ja minä päätin lähteä!
– Yooki... sinun olisi paras puhua heille. Ei pienestä vastoinkäymisestä pidä luovuttaa.
– Mutta kun kukaan ei kuuntele! Minä olen liian pieni. Muut eläinten johtajat pitävät minua vain pilkkanaan.
– Minäpä kerron sinulle jotain, vanha puu sanoo.
Kukkula on metsän rauhaisin paikka. Siellä elää vanha tammi Arber.
– Mihin matka, Yooki pikkuinen? kysyy päiväunilta herännyt puuvanhus.
– Oi... anteeksi että herätin sinut, Arber. Minä etsin paikkaa, missä saisi olla rauhassa. Naapurit riitelevät taas. Tuntosarviini sattuu, ja minä päätin lähteä!
– Yooki... sinun olisi paras puhua heille. Ei pienestä vastoinkäymisestä pidä luovuttaa.
– Mutta kun kukaan ei kuuntele! Minä olen liian pieni. Muut eläinten johtajat pitävät minua vain pilkkanaan.
– Minäpä kerron sinulle jotain, vanha puu sanoo.
– Kauan sitten oli aika, jolloin eläimet riitelivät herkeämättä...
– Oliko siis Liloun, Milosin ja Fridan isovanhemmillakin riitoja? kysyy Yooki.
– Paljon pahempaa. Ensin heillä oli pientä suukopua, ja kun he eivät saaneet asioita sovittua, syttyi sota ja koko metsä oli tuhoutua.
Yooki katsoo Arberia silmät hämmästyksestä pyöreinä.
– Kun sota raivosi metsässä, Arber jatkaa, puhkesi raju myrsky, jonka aikana ilmestyi valtava, kimmeltävä lasinen torni: se oli Lyhty.
– Lyhty?! Onko se oikeasti olemassa? Yooki huudahtaa, ja hänen kasvoilleen kohoaa leveä hymy.
– Kyllä vain! Eläinjohtajien kerrotaan astuneen sisään Lyhtyyn, missä he saivat kaikessa rauhassa sopia riitansa, ja niin saatiin aikaan rauha.
– Kauan sitten oli aika, jolloin eläimet riitelivät herkeämättä...
– Oliko siis Liloun, Milosin ja Fridan isovanhemmillakin riitoja? kysyy Yooki.
– Paljon pahempaa. Ensin heillä oli pientä suukopua, ja kun he eivät saaneet asioita sovittua, syttyi sota ja koko metsä oli tuhoutua.
Yooki katsoo Arberia silmät hämmästyksestä pyöreinä.
– Kun sota raivosi metsässä, Arber jatkaa, puhkesi raju myrsky, jonka aikana ilmestyi valtava, kimmeltävä lasinen torni: se oli Lyhty.
– Lyhty?! Onko se oikeasti olemassa? Yooki huudahtaa, ja hänen kasvoilleen kohoaa leveä hymy.
– Kyllä vain! Eläinjohtajien kerrotaan astuneen sisään Lyhtyyn, missä he saivat kaikessa rauhassa sopia riitansa, ja niin saatiin aikaan rauha.
– Ymmärrätkö? Jos teillä on erimielisyyksiä, teidän täytyy kokoontua yhteen sopimaan niistä, Arber lisää.
– Niin... mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, Yooki huomauttaa.
– Silti täytyy yrittää, Arber muistuttaa. Teidän eläinjohtajien on nyt aika kokoontua uudestaan. Eikä siinä vielä kaikki... olen jo kauan haaveillut, että metsän eläimet kokoontuisivat sopimaan, ettei koskaan enää olisi sotia... ja että...
Arber ei ehdi päättää lausettaan, kun etäältä alkaa kuulua huutoa.
– Aii! Minun tuntosarveni! Yooki parahtaa. Heidän riitansa kuuluvat tänne asti! Selvittäkööt välinsä ilman minua!
– Sinun täytyy palata sinne takaisin, Yooki pieni. Välttelyllä ei voita mitään, Arber huomauttaa.
On koittanut yö, eikä Yooki voi enää lähteä kotimatkalle.
Harhailtuaan pitkään Yooki käpertyy järvessä kelluvan oksan koloon. Hän hytisee kylmästä.
Maisema tuo hänen mieleensä muistot eväsretkistä joelle Fridan kanssa ja kiemurat, joita hän teki ilmassa Milosin kanssa Liloun kannustaessa heitä.
Kyynel vierähtää hänen poskelleen. Häntä surettaa ajatus, ettei hän enää näkisi ystäviensä leikkivän yhdessä.
Yhtäkkiä järven pintaan heijastuu valojuova.
– Oi... voisiko tuo olla se Lyhty? Yooki pohtii.
Hän rohkaistuu ja alkaa kulkea valoa kohti.
Maisema tuo hänen mieleensä muistot eväsretkistä joelle Fridan kanssa ja kiemurat, joita hän teki ilmassa Milosin kanssa Liloun kannustaessa heitä.
Kyynel vierähtää hänen poskelleen. Häntä surettaa ajatus, ettei hän enää näkisi ystäviensä leikkivän yhdessä.
Yhtäkkiä järven pintaan heijastuu valojuova.
– Oi... voisiko tuo olla se Lyhty? Yooki pohtii.
Hän rohkaistuu ja alkaa kulkea valoa kohti.
Vieritä alas ja valaise lyhty
– Ooiih!
En ole eläessäni nähnyt mitään noin kaunista! Yooki huudahtaa nähdessään säkenöivän Lyhdyn.
Vieritä alas ja valaise lyhty
– Ooiih!
En ole eläessäni nähnyt mitään noin kaunista! Yooki huudahtaa nähdessään säkenöivän Lyhdyn.
Hänen eteensä astuu tuhatjalkainen.
– Stop! Kuinka voin olla avuksi? kysyy lyhdyn vartija Bilou.
– Tuota... pitäisi järjestää johtajien kokous. Heidät on saatava lopettamaan riitely ennen kuin se aiheuttaa sodan.
– SODAN?! huudahtaa Bilou vavahtaen. Lähetän heti merkin eläinten päälliköille ja kutsun heidät koolle!
Bilou puhaltaa keuhkojensa täydeltä lehtitorveen:
”TUUUUUUUUUUUUUUUUUUUT!”
Ääni kiirii metsän joka kolkkaan.
Frida, Milos ja Lilou saapuvat paikalle.
– Bilooou! Pitkästä aikaa! Kun viimeksi kuulin tuon trumpetin äänen, olin isoäitini kanssa! Frida sanoo innoissaan.
– Mitä te täällä teette?! Yooki ihmettelee.
– Hölmö kysymys! Säännöt määräävät, että kun Bilou soittaa torvea, meidän on saavuttava paikalle, Lilou vastaa tylysti.
– Jos kaikki kerran tietävät, että tänne voi kokoontua neuvottelemaan, miksi koskaan ei ole tehty niin? vänkää Yooki.
– Jos minulta kysytään, Lilou sanoo, niin on hyvin vaikeaa neuvotella aivottoman salamanterin kanssa, joka on rikkonut ruokavarastoni!
– Aivottoman?! Sinun kanssasi tässä on vaikeaa! Luulet, että kaikki metsän herkut kuuluvat sinulle! Frida kivahtaa.
– Niin, sinä mato luulet todellakin määrääväsi kaikesta metsässä! valittaa Milos.
Yookin tuntosarvet jäykistyvät kivusta. Hänen mielessään kaikuvat kuitenkin Arberin sanat: ”Jos teillä on erimielisyyksiä, teidän täytyy kokoontua yhteen sopimaan niistä.” Yooki kerää kaiken rohkeutensa ja lausuu sanottavansa.
– Rauhoittukaa ystävät, hän sanoo. Meillä kaikilla on syytä olla vihaisia, pelätä talvea ja ruoan loppumista ja kantaa huolta läheisistämme... Mutta meidän on pidettävä yhtä.
– Lyhty on aivan erityinen paikka. Meidän isovanhempamme solmivat täällä rauhan. Kun olemme Lyhdyssä, jokainen saa puhua vuorollaan ja muut kuuntelevat, Yooki lisää.
Johtajat hiljenevät Yookin päättäväisyydestä yllättyneinä. Bilou avaa Lyhdyn ovet.
– Kuka haluaa ensimmäisenä puheenvuoron? kysyy Yooki.
– Minä! Minä! Frida huudahtelee malttamattomana. Niin, kuulkaapas... Eilisaamuna huomasin, että hilloni olivat kadonneet. Etsin jälkiä tarkasti kaikkialta löytääkseni varkaan. Maan alta kohosi makea tuoksu. Kaivauduin sisään ja putosin Liloun tunneliin, joka oli täynnä herkkuja.
– En minä ole varastanut sinun hillojasi! Lilou kiistää. Sinä sen sijaan rikoit minun tunnelini! Miten sinä sen selität?
Salamanteri haluaa vastata, mutta Yooki keskeyttää hänet.
– Pikku hetki Frida, nyt on Milosin vuoro puhua.
Kaikkien katseet kääntyvät tikkaan, joka ei ole pukahtanutkaan siihen saakka.
– Hmh... no tuota... se olin minä...
– Mitä ihmettä? Frida hämmästelee.
– Minä otin sinun hillojasi ilman lupaa, Milos tunnustaa.
– Miksi ihmeessä sinä teit niin? Yooki kysyy.
– Minun poikasillani oli nälkä, Milos vastaa. Meidän maillamme ei ole tarpeeksi ruokaa. Poikaseni eivät selviä talvesta, elleivät he saa syödäkseen.
Lyhtyyn laskeutuu pitkä hiljaisuus.
– Minulla on ajatus! Yooki huudahtaa. Lilou, sinä sanoit kerran, että kastematojen kaivamista tunneleista ilma pääsee maan alle ja se tekee maasta kuohkean ja kasvit kasvavat paremmin, eikö niin?
– Kyllä. Maa tulee siitä hedelmälliseksi, Lilou täsmentää ylpeänä. Mitä sinä ajat takaa?
– Ajatelkaapa, jos kastemadot saisivat kaivaa tunneleita kaikkialle metsään. Silloin tulisi enemmän kasveja ja hedelmiä ja enemmän ruokaa kaikille eläimille, Yooki pohtii.
– Madot siis saisivat liikkua mielensä mukaan, mutta me emme, niinkö? vastaa Milos.
– Eivät vain madot, vaan kaikki muutkin, Yooki jatkaa. Kaikki eläimet saisivat vapaasti mennä minne haluavat.
– Minä saisin siis poimia hedelmiä muualtakin kuin omilta mailtani? iloitsee Frida.
– Ja minä saisin enemmän ruokaa poikasilleni? Milos kysyy, yhtäkkiä ilostuen.
Lilou ei vastaa. Hän ei haluaisi jakaa omastaan, mutta haluaisi silti kaivaa loputtomasti käytäviä...
– Te siis ehdotatte, että tekisimme maistamme ja metsän antimista yhteiset, jotta kaikille olisi niistä iloa? Lilou tiedustelee.
– Juuri niin! Milos vastaa. Meidän täytyy pitää yhtä.
– Miksi emme sitten perustaisi kaikkien eläinten keskinäistä yhteisöä? Sopisimme, että autamme toisiamme! Frida ehdottaa innostuneena.
– Jooo! Se on aivan mahtava ajatus! Yooki myöntää. Niin Arberkin haluaisi. Voisimme sanoa sitä ”Metsän unioniksi”!
Kaikki taputtavat yhdessä.
Yhtäkkiä Lyhdyn sisälle syttyvät värikkäät valot. Sen keskelle leijailee tammen lehti.
– Painakaa koivenjälkenne tälle lehdelle merkiksi Metsän unionin jäsenyydestä, Lilou julistaa.
– Odottakaa! Entä jos joku meistä ei noudata sopimusta? Milos huomauttaa.
– Tai jos alamme taas riidellä? Frida lisää.
Lyhdyn täyttää epäröivä mutina. Valot himmenevät.
–Silloin kokoonnumme tänne uudestaan pohtimaan ratkaisua, Yooki selittää. Meidän täytyy noudattaa sääntöjä, joista olemme yhdessä sopineet. Se on säännöistä ensimmäinen.
Eläimet nyökyttelevät. Lyhty syttyy taas loistamaan.
Tammenlehvä alkaa yhtäkkiä loistaa valoa ja lennähtää sitten kohti tähtiä. Eläimet astuvat uteliaina ulos ja huomaavat, että koko metsä säkenöi valoa.
– Oii! he hämmästelevät ja tarttuvat toisiaan kädestä.
– Yhdessä me loistamme! Yooki huudahtaa ja hymyilee rakkaille ystävilleen.
Yooki huomaa, ettei tuntosarviin enää satu.
Silloin kuuluu ääni:
– Entäs minä? Entäs minä? Te unohditte kokonaan minut! huomauttaa Lyhdyn vartija Bilou. Tuhatjalkaisetkin haluaisivat mukaan teidän unioniinne!
Oppimateriaalit
Lapsille
Harjoitusvihko "Opi Yookin kanssa", jossa kerrotaan lapsille hauskojen aktiviteettien ja pelien avulla kuvitetussa tarinassa käytettyjen vertauskuvien taustalla olevasta historiasta ja tapahtumista.
Opettajille
Opettajan opas luokkahuoneessa käytettäväksi. Se sisältää ehdotuksia aihekohtaisiksi keskusteluiksi ja aktiviteeteiksi, joiden avulla oppilaat voivat saavuttaa määriteltyjä oppimistavoitteita.
Lisätietoa:
Yookin ja hänen ystäviensä tarina on suunniteltu 7–9-vuotiaille lapsille, ja siinä kerrotaan, mikä Euroopan unioni on ja miten se sai alkunsa. Tarinassa korostetaan Euroopan unionin perustamisen taustalla olevaa keskeistä syytä eli pysyvän rauhan varmistamista jäsenmaiden välillä.
Paketissa annetaan myös perustietoja Euroopan unionista ja tehdään lapsille tutuksi sodan, rauhan ja konfliktinratkaisun kaltaisia käsitteitä. Vihkossa esitellään myös Eurooppa-neuvoston ja Euroopan unionin neuvoston roolia niin kutsuttuna unionin jäsenmaiden talona.
Tekijä: Magali Pingaut
Muut tekijät: Angélique Berhault, Nathalie Vandelle
Kuvitus: Thomas Leclercq
Graafinen suunnittelu: Angélique Berhault, José Sánchez Martínez
Käännökset: Petri Friari, Sara Isosomppi, Kaija Rinta, Riitta Roto (Käännöspalvelu, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö)
Kiitokset kaikille tähän projektiin osallistuneille, erityisesti: Marta Ausín García, Liliana Bicanová, Kathleen Bulteel, Leszek Jarosz, Achilleas Karras, Steffen Ludwig, Inga Rosinska, Nadia Spirito
Built with Shorthand