- Euroryhmä
Euroryhmä, 10.10.2016, 10. lokakuuta 2016
Tärkeimmät tulokset
Kreikka
Instituutiot ja Kreikan valtiovarainministeri Euclid Tsakalotos tiedottivat euroryhmälle niiden 15 välitavoitteen saavuttamisesta, jotka Kreikka lupasi taloutensa sopeutusohjelman ensimmäisen tarkastelun yhteydessä panna täytäntöön.
Välitavoitteina oli yksityistämisrahaston perustaminen, energia-alan uudistus, pankkien hallinnointia koskevat toimenpiteet ja verohallituksen perustaminen.
Kokouksessaan euroryhmä päätti, että välitavoitteiden täytäntöönpano mahdollistaa sen, että EVM voi hyväksyä 1,1 mrd. €:n maksamisen. Tämä määrä on tarkoitettu Kreikan velan hoitamiseen.
Jäljelle jäävä 1,7 mrd. € hyväksytään, kun tiedot siitä, miten Kreikka on edistynyt nettomaksurästien hoitamisessa syyskuussa, ovat saatavilla ja instituutiot ovat antaneet myönteisen arvion. Maksaminen edellyttää EVM:n johtokunnan hyväksyntää. Tämä 1,7 mrd. €:n määrä käytetään Kreikan nettomaksurästien hoitamiseen.
Euroryhmä antoi lausunnon Kreikasta.
Euroryhmä kehotti myös Kreikan viranomaisia tehostamaan yhteistyötään instituutioiden kanssa, jotta ohjelman toinen tarkastelu saadaan valmiiksi hyvissä ajoin.
Temaattinen keskustelu kasvusta ja työpaikoista: terveydenhuollon ja pitkäaikaishoidon järjestelmät
Euroryhmä keskusteli riskeistä, joita terveydenhuollon ja pitkäaikaishoidon menot voivat aiheuttaa julkisen talouden kestävyydelle euroalueella tulevina vuosikymmeninä.
Keskustelun tarkoituksena oli jakaa parhaita kansallisia käytäntöjä ja kokemuksia tältä alalta, joka aiheuttaa yleensä merkittävän osan julkisista menoista.
Ajankohtaisia finanssiaiheita
Euroryhmä on nyt valmis euroalueen jäsenvaltioiden ensi vuoden alustavien talousarviosuunnitelmien vuotuiseen tarkasteluun. Jäsenvaltioiden on toimitettava vuoden 2017 suunnitelmansa 1.–15. lokakuuta tänä vuonna, ja euroryhmä keskustelee niistä 5. joulukuuta.
Euroopan komissio tiedotti euroryhmälle jäsennellystä vuoropuhelusta, jota se oli käynyt Euroopan parlamentin kanssa Euroopan rakenne- ja investointirahastoista Espanjalle ja Portugalille myönnettävän rahoituksen keskeyttämisestä.
Keskeyttämistä koskevaa komission ehdotusta odotetaan liiallisen alijäämän menettelyn yhteydessä neuvoston hyväksyttyä heinäkuussa päätökset liiallisen alijäämän korjaamiseen tähtäävien tuloksellisten toimien puutteesta näissä maissa.
G7-maiden kokous
Euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem kertoi euroryhmälle Washingtonissa lokakuun alussa pidetyissä kansainvälisissä kokouksissa käydyistä keskusteluista ja niiden tuloksista.
Kokousasiakirjat
Lehdistötiedotteet
Lehdistölle
Lehdistöyhteydet
-
Johannes Kleis Spokesperson for Eurogroup President
- +32 478 83 26 64
- +32 2 281 75 32
Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.
Akkreditointi ja lehdistötilaisuudet
Yleistä tietoa akkreditoinnista on tällä sivulla.
Tiedotusvälineiden akkreditoinnista Euroopan unionin ulkopuolella järjestettäviin kansainvälisiin huippukokouksiin vastaavat järjestäjämaan viranomaiset.
Pysy kuulolla
- Tilaa sähköposti-ilmoitukset tästä kokouksesta ja vastaavista kokouksista.
- Seuraa @EUCouncilPress saadaksesi tuoreimmat lehdistötiedotteet.
- X:n aihetunniste: #EUROGROUP
Muut istunnot: Euroryhmä
Aiemmat kokoukset
Tulevat kokoukset
Päivitetty viimeksi: 13. tammikuuta 2025