- Euroopan unionin neuvosto
Coreper II, 2. lokakuuta 2019
Käytännön tietoa
Meeting n° 280630 Europa keskiviikko 2. lokakuuta 2019 09.00 Sali EB S5
Asiakirjoja
- 8.10.2019 - Neuvoston päätelmät keskitettyjen asiointipisteiden päälliköiden verkoston perustamisesta – Neuvoston päätelmät (7. lokakuuta 2019)
- 4.10.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Marokon kuningaskunnan välisestä assosioinnista tehdyllä Euro–Välimeri-sopimuksella perustetussa assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta, joka koskee suosituksen antamista pitkälle edistyneen maan aseman täytäntöönpanoa koskevan EU–Marokko-toimintasuunnitelman (2013–2018) voimassaolon jatkamisen hyväksymisestä
- 2.10.2019 - Neuvoston päätös Dohan kehitysohjelmaan liittyvien neuvotteluohjeiden täydentämisestä investointien edistämistä koskevasta monenvälisestä kehyksestä käytävien neuvottelujen osalta – Hyväksyminen
- 2.10.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta WTO:n poikkeusluvan voimassaolon jatkamista koskevan sellaisen päätöksen hyväksymiseen, jonka nojalla Yhdysvallat voi myöntää tullietuuskohtelun Yhdysvaltojen antaman Karibian alueen talouselvytyslain (CBERA) mukaisesti – Hyväksyminen
- 2.10.2019 - Neuvoston päätös Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta WTO:n poikkeusluvan voimassaolon jatkamista koskevan sellaisen päätöksen hyväksymiseen, jonka nojalla kehitysmaajäsenet voivat myöntää tullietuuskohtelun vähiten kehittyneiden maiden tuotteille – Hyväksyminen
- 1.10.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisellä assosiaatiosopimuksella perustetussa terveys- ja kasvinsuojelutoimien hallinnoinnin alakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta kyseisen sopimuksen 4 luvussa olevan liitteen V muuttamiseen
- 1.10.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin vakautustoimesta Jemenissä Yhdistyneiden kansakuntien valvonta- ja tarkastusmekanismin tukemiseksi
- 1.10.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Armenian tasavallan välisellä kokonaisvaltaisella ja tehostetulla kumppanuussopimuksella perustetussa kumppanuuskomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta riitojenratkaisumenettelyissä välimiehinä toimivien henkilöiden luettelon laatimiseen
- 1.10.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Euroopan unionin puolesta sopimuspuolten 31. kokouksessa öljyn ja muiden vaarallisten aineiden aiheuttaman Pohjanmeren pilaantumisen torjuntayhteistyöstä tehtyyn sopimukseen (Bonnin sopimus) tehtävistä muutoksista Bonnin sopimuksen soveltamisalan laajentamisen ja Espanjan kuningaskunnan Bonnin sopimukseen liittymisen osalta
- 1.10.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Bonnin sopimuksen toisessa ministerikokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ministerien julistukseen ja siihen liitettyyn Bonnin sopimuksen strategiseen toimintasuunnitelmaan vuosille 2019–2025
- 1.10.2019 - Komission epävirallinen asiakirja direktiivissä (EU) 2015/849 tarkoitettujen suuririskisten kolmansien maiden tarkemman yksilöimismenettelyn keskeisistä tekijöistä
- 1.10.2019 - Yhteentoimivuuden toteuttaminen – Keskustelu
- 1.10.2019 - Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta (ensimmäinen käsittely) – Säädöksen hyväksyminen
- 1.10.2019 - Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta (ensimmäinen käsittely) – Säädöksen hyväksyminen = Lausumat
- 1.10.2019 - PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II)
- 30.9.2019 - Eteneminen rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntaa koskevien strategisten prioriteettien käsittelyssä – Puheenjohtajavaltion asiakirja
- 30.9.2019 - Asiakirjojen julkisuus – Uudistettu pyyntö 19/c/04/19
- 30.9.2019 - Oikeistolainen väkivaltainen ääriliikehdintä ja terrorismi
- 30.9.2019 - EU:n sisäisen turvallisuuden tuleva suunta: uusi teknologia ja sisäinen turvallisuus
- 30.9.2019 - Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisellä assosiaatiosopimuksella perustetussa terveys- ja kasvinsuojelutoimien hallinnoinnin alakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta kyseisen sopimuksen 4 luvussa olevan liitteen V muuttamiseen
- 30.9.2019 - Neuvoston päätös EU:n vakautustoimesta Jemenissä Yhdistyneiden kansakuntien valvonta- ja tarkastusmekanismin tukemiseksi
- 30.9.2019 - Muutoksenhaku EU:n yleisen tuomioistuimen tuomioon asiassa T-308/18, Hamas v. neuvosto
- 30.9.2019 - PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II)
- 27.9.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Dohan kehitysohjelmaan liittyvien neuvotteluohjeiden täydentämisestä investointien edistämistä koskevasta monenvälisestä kehyksestä käytävien neuvottelujen osalta
- 27.9.2019 - Muuttoliike: tilannekatsaus
- 27.9.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Marokon kuningaskunnan välisestä assosioinnista tehdyllä Euro–Välimeri-sopimuksella perustetussa assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta, joka koskee suosituksen antamista pitkälle edistyneen maan aseman täytäntöönpanoa koskevan EU–Marokko-toimintasuunnitelman (2013–2017) voimassaolon jatkamisen hyväksymisestä
- 27.9.2019 - EU:n korruptionvastainen toiminta – Keskustelu
- 27.9.2019 - Ehdotus neuvoston päätelmiksi lasten seksuaalisen hyväksikäytön torjunnasta
- 27.9.2019 - Hybridiuhat ja sisäinen turvallisuus – Periaatekeskustelu
- 27.9.2019 - LAAJENTUMINEN SEKÄ VAKAUTUS- JA ASSOSIAATIOPROSESSI Albania ja Pohjois-Makedonian tasavalta Ehdotus neuvoston päätelmiksi
- 27.9.2019 - Verkossa esiintyvää vihapuhetta koskevien käytännesääntöjen arviointi Tilannekatsaus
- 26.9.2019 - Neuvoston päätös luvan antamisesta aloittaa Euroopan unionin puolesta neuvottelut öljyn ja muiden vaarallisten aineiden aiheuttaman Pohjanmeren pilaantumisen torjuntayhteistyöstä tehdyn sopimuksen (Bonnin sopimus) sopimuspuolten 31. kokouksessa sopimuksen soveltamisalan laajentamisen ja Espanjan kuningaskunnan sopimukseen liittymisen osalta sopimukseen tehtävistä muutoksista – Hyväksyminen
- 26.9.2019 - Neuvoston päätös luvan antamisesta aloittaa Euroopan unionin puolesta neuvottelut öljyn ja muiden vaarallisten aineiden aiheuttaman Pohjanmeren pilaantumisen torjuntayhteistyöstä tehdyn sopimuksen (Bonnin sopimus) sopimuspuolten 31. kokouksessa sopimuksen soveltamisalan laajentamisen ja Espanjan kuningaskunnan sopimukseen liittymisen osalta sopimukseen tehtävistä muutoksista – Hyväksyminen – Lausuma
- 26.9.2019 - Neuvoston päätös Bonnin sopimuksen toisessa ministerikokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta, joka koskee ministerien julistusta ja siihen liitettyä Bonnin sopimuksen strategista toimintasuunnitelmaa vuosille 2019–2025 – Hyväksyminen
- 26.9.2019 - SUHTEET ARMENIAAN Neuvoston päätös Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Armenian tasavallan välisellä kokonaisvaltaisella ja tehostetulla kumppanuussopimuksella perustetussa kumppanuuskomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta, kun on kyse riitojenratkaisumenettelyissä välimiehinä toimivien henkilöiden luettelosta
- 26.9.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Marokon kuningaskunnan välisestä assosioinnista tehdyllä Euro–Välimeri-sopimuksella perustetussa assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta, joka koskee suosituksen antamista pitkälle edistyneen maan aseman täytäntöönpanoa koskevan EU–Marokko-toimintasuunnitelman (2013–2018) voimassaolon jatkamisen hyväksymisestä
- 26.9.2019 - Sloveniassa liikkeeseen laskettavan kahden euron erikoisrahan uuden kuva-aiheluonnoksen toimittaminen hyväksyttäväksi
- 25.9.2019 - EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta
- 25.9.2019 - Yhteentoimivuus – täytäntöönpano – Keskustelu
- 25.9.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kahden jäsenen ja kolmen varajäsenen, joita Espanjan kuningaskunta on ehdottanut, nimeämisestä
- 25.9.2019 - Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kahden jäsenen ja kolmen varajäsenen, joita Espanjan kuningaskunta on ehdottanut, nimeämisestä – Hyväksyminen
- 24.9.2019 - Neuvoston päätös Dohan kehitysohjelmaan liittyvien neuvotteluohjeiden täydentämisestä investointien edistämistä koskevasta monenvälisestä kehyksestä käytävien neuvottelujen osalta – Hyväksyminen
- 24.9.2019 - Dohan kehitysohjelmaan liittyvät neuvotteluohjeet investointien edistämistä koskevasta monenvälisestä kehyksestä käytävien neuvottelujen osalta
- 24.9.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta WTO:n poikkeusluvan voimassaolon jatkamista koskevan sellaisen päätöksen hyväksymiseen, jonka nojalla Yhdysvallat voi myöntää tullietuuskohtelun Yhdysvaltojen antaman Karibian alueen talouselvytyslain (CBERA) mukaisesti – Hyväksyminen
- 24.9.2019 - Neuvoston päätös Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta WTO:n poikkeusluvan voimassaolon jatkamista koskevan sellaisen päätöksen hyväksymiseen, jonka nojalla kehitysmaajäsenet voivat myöntää tullietuuskohtelun vähiten kehittyneiden maiden tuotteille – Hyväksyminen
- 24.9.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kolmen jäsenen ja kolmen varajäsenen, joita Espanjan kuningaskunta on ehdottanut, nimeämisestä
- 24.9.2019 - Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kolmen jäsenen ja kolmen varajäsenen, joita Espanjan kuningaskunta on ehdottanut, nimeämisestä – Hyväksyminen
- 23.9.2019 - NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Euroopan keskuspankin valvontaelimen varapuheenjohtajan nimittämisestä
- 23.9.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta WTO:n poikkeusluvan voimassaolon jatkamista koskevan sellaisen päätöksen hyväksymiseen, jonka nojalla Yhdysvallat voi myöntää tullietuuskohtelun Yhdysvaltojen antaman Karibian alueen talouselvytyslain (CBERA) mukaisesti
- 23.9.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta WTO:n poikkeusluvan voimassaolon jatkamista koskevan sellaisen päätöksen hyväksymiseen, jonka nojalla kehitysmaajäsenet voivat myöntää tullietuuskohtelun vähiten kehittyneiden maiden tuotteille
- 20.9.2019 - NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Euroopan keskuspankin valvontaelimen varapuheenjohtajan nimittämisestä
- 18.9.2019 - Lisäys ehdotukseen neuvoston päätökseksi luvan antamisesta aloittaa Euroopan unionin puolesta neuvottelut öljyn ja muiden vaarallisten aineiden aiheuttaman Pohjanmeren pilaantumisen torjuntayhteistyöstä tehdyn sopimuksen (Bonnin sopimus) sopimuspuolten 31. kokouksessa sopimuksen soveltamisalan laajentamisen ja Espanjan kuningaskunnan sopimukseen liittymisen osalta sopimukseen tehtävistä muutoksista
- 18.9.2019 - LIITTEET neuvoston päätökseen Bonnin sopimuksen toisessa ministerikokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta, joka koskee ministerien julistusta ja siihen liitettyä Bonnin sopimuksen strategista toimintasuunnitelmaa vuosille 2019–2025
- 12.9.2019 - Liettuassa liikkeeseen laskettavan kahden euron erikoisrahan uuden kuva-aiheluonnoksen toimittaminen hyväksyttäväksi
- 12.9.2019 - Maltalla liikkeeseen laskettavan kahden euron erikoisrahan uuden kuva-aiheluonnoksen toimittaminen hyväksyttäväksi
- 26.7.2019 - KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE sisämarkkinoihin vaikuttavia ja rajat ylittäviin toimiin liittyviä rahanpesun ja terrorismin rahoituksen riskejä koskevasta arvioinnista
- 26.7.2019 - KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntaa koskevan EU:n kehyksen täytäntöönpanon parantaminen
- 26.7.2019 - KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE rahanpesun selvittelykeskusten välisen yhteistyön puitteiden arvioinnista
- 26.7.2019 - KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE jäsenvaltioiden pankkitileihin liittyvien kansallisten keskitettyjen automatisoitujen mekanismien (keskitettyjen rekistereiden tai keskitettyjen sähköisten tietojenhakujärjestelmien) yhteenliittämisestä
Seuraavia asiakirjoja ei ole saatavilla valitsemallasi kielellä.
- 2.10.2019 - E-evidence - Negotiations for EU-U.S. Agreement on cross-border access to e-evidence - Negotiations on a Second Additional Protocol to the Budapest Convention = report on the state-of-play
- 1.10.2019 - Arrangement for the Implementation of the Joint Action Plan on Counter-Terrorism for the Western Balkans between the European Commission and the authorities of Bosnia and Herzegovina - Information
- 1.10.2019 - Arrangement for the Implementation of the Joint Action Plan on Counter-Terrorism for the Western Balkans between the European Commission and the authorities of Kosovo - Information
- 30.9.2019 - European Council meeting (17 and 18 October 2019) – Draft guidelines for conclusions
- 30.9.2019 - 2019 European Semester Process
- 27.9.2019 - EU lines to take in view of the first substantive meeting of the Open-Ended Working Group on developments in the field of information and telecommunications in the context of international security - text for submission to Coreper for approval
- 27.9.2019 - The EU list of non-cooperative jurisdictions for tax purposes Report by the Code of Conduct Group (Business Taxation) suggesting amendments to the Annexes of the Council conclusions of 12 March 2019, including the de-listing of two jurisdictions, and the endorsement of a guidance note
- 27.9.2019 - European Court of Auditors’ Special Report No 15/2019: Implementation of the 2014 staff reform package at the Commission - Big savings but not without consequences for staff Designation of Working Party
- 27.9.2019 - G20 - EU terms of reference for the G20 Finance Ministers and Central Bank Governors Meeting on 17-18 October 2019 Washington DC
- 27.9.2019 - G20 – Statement to the International Monetary and Financial Committee (IMFC) on 17-18 October 2019 in Washington, DC
- 27.9.2019 - EPPO: Setting up of the European Public Prosecutor's Office - State of play
- 24.9.2019 - Judgment of the General Court in the case T-308/18, Hamas v. Council of the European Union