- Euroopan unionin neuvosto
Coreper II, 12. kesäkuuta 2019
Käytännön tietoa
Meeting n° 273926 Europa keskiviikko 12. kesäkuuta 2019 09.45 Sali EB S5
Asiakirjoja
- 12.6.2019 - NEUVOSTON ASETUS tuomioistuimen toimivallasta, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja kansainvälisestä lapsikaappauksesta (uudelleenlaadittu)
- 11.6.2019 - Eurooppa-neuvoston kokous (20. ja 21. kesäkuuta 2019) – Ehdotus päätelmiksi
- 11.6.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Tyynenmeren valtioiden välisellä väliaikaisella kumppanuussopimuksella perustetussa kauppakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta suositukseen, joka koskee sopimukseen tehtäviä tiettyjä muutoksia Samoan liittymisen sekä muiden Tyynenmeren saarivaltioiden tulevien liittymisten huomioon ottamiseksi
- 11.6.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvostossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta, joka koskee ehtoja Georgian hallituksen liittymiselle oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevaan vuoden 2015 kansainväliseen sopimukseen
- 11.6.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS kemiallisten aseiden kieltojärjestön (OPCW) toimien tukemisesta Libyassa sijaitsevan entisen kemiallisten aseiden varastointipaikan puhdistustoimissa avustamiseksi joukkotuhoaseiden leviämisen vastaisen EU:n strategian täytäntöönpanon yhteydessä annetun päätöksen (YUTP) 2017/2302 muuttamisesta
- 11.6.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS rajoittavista toimenpiteistä Krimin ja Sevastopolin laittoman liittämisen johdosta annetun päätöksen 2014/386/YUTP muuttamisesta
- 11.6.2019 - Eurooppalainen ohjausjakso – Horisontaalinen yhteenvetoasiakirja maakohtaisista suosituksista
- 11.6.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Espanjassa tehdyn päätöksen 2009/417/EY kumoamisesta
- 11.6.2019 - NEUVOSTON SUOSITUS julkisen talouden keskipitkän aikavälin tavoitteeseen tähtäävältä sopeutusuralta havaitun merkittävän poikkeaman korjaamisesta Romaniassa
- 11.6.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS sen toteamisesta, että Romania ei ole toteuttanut 4 päivänä joulukuuta 2018 annetun neuvoston suosituksen mukaisia tuloksellisia toimia
- 11.6.2019 - NEUVOSTON SUOSITUS julkisen talouden keskipitkän aikavälin tavoitteeseen tähtäävältä sopeutusuralta havaitun merkittävän poikkeaman korjaamisesta Unkarissa
- 11.6.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS sen toteamisesta, että Unkari ei ole toteuttanut 4 päivänä joulukuuta 2018 annetun neuvoston suosituksen mukaisia tuloksellisia toimia
- 11.6.2019 - Monivuotinen rahoituskehys (MRK) 2021–2027: tarkistettu neuvottelupakettiehdotus
- 11.6.2019 - LAAJENTUMINEN SEKÄ VAKAUTUS- JA ASSOSIAATIOPROSESSI Ehdotus neuvoston päätelmiksi
- 11.6.2019 - Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n sitoutumisesta Mustanmeren alueelliseen yhteistyöhön
- 11.6.2019 - Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n uudesta Keski-Aasian strategiasta
- 11.6.2019 - PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II)
- 11.6.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvostossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta, joka koskee oliiviöljyihin ja oliivin puristemassaöljyihin sovellettavia kauppastandardeja
- 10.6.2019 - Eurooppalainen ohjausjakso – horisontaalinen yhteenvetoraportti maakohtaisista suosituksista
- 7.6.2019 - NEUVOSTON DIREKTIIVI EU:n tilapäisen matkustusasiakirjan laatimisesta ja päätöksen 96/409/YUTP kumoamisesta
- 7.6.2019 - Eurooppa-neuvostolle annettava talous- ja rahoitusasioiden neuvoston selvitys verotusasioista Hyväksyminen
- 7.6.2019 - Neuvoston päätös alueiden komitean jäsenten ja varajäsenten nimeämisestä 26 päivän tammikuuta 2015 ja 25 päivän tammikuuta 2020 väliseksi kaudeksi annetun päätöksen (EU) 2015/116 muuttamisesta
- 7.6.2019 - Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean jäsenten ja varajäsenten nimeämisestä 26 päivän tammikuuta 2015 ja 25 päivän tammikuuta 2020 väliseksi kaudeksi annetun päätöksen (EU) 2015/116 muuttamisesta – Hyväksyminen
- 7.6.2019 - AU:n ja EU:n maatalousministerien kolmas kokous (Rooma, 21. kesäkuuta 2019): ehdotus julistukseksi – Hyväksyminen
- 7.6.2019 - Ehdotus neuvoston asetukseksi tuomioistuimen toimivallasta, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja kansainvälisestä lapsikaappauksesta (uudelleenlaadittu) – Hyväksyminen
- 7.6.2019 - IPCR-valmiuspolitiikka
- 7.6.2019 - Suhteet Jordaniaan – Euroopan unionin kannan hyväksyminen assosiaationeuvoston kolmattatoista kokousta varten (Luxemburg, 17. kesäkuuta 2019)
- 7.6.2019 - Neuvoston direktiivi tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta finanssitransaktioveron alalla – Periaatekeskustelu/Tilannekatsaus
- 7.6.2019 - Ehdotus neuvoston päätökseksi kansainvälisen oliivineuvoston (IOC) jäsenneuvostossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta kauppastandardien yhteydessä – Hyväksyminen
- 6.6.2019 - Syyriaan kohdistettavat rajoittavat toimenpiteet – vastausluonnokset luettelosta poistamista koskeviin pyyntöihin
- 6.6.2019 - Yhteinen julkilausuma Tyynenmeren allianssin puitesopimuksen sopimusvaltioiden ja Euroopan unionin välisestä kumppanuudesta Hyväksyminen
- 6.6.2019 - Päätös Ukrainaan kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä (Krim ja Sevastopol) – toimenpiteiden jatkaminen
- 6.6.2019 - Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) tutkimuksista annetun asetuksen N:o 883/2013 muuttamisesta Euroopan syyttäjänviraston kanssa tehtävän yhteistyön ja OLAFin tutkimusten vaikuttavuuden osalta – Täydentävät tutkimukset
- 6.6.2019 - Neuvoston päätös kemiallisten aseiden kieltojärjestön (OPCW) toimien tukemisesta Libyassa sijaitsevan entisen kemiallisten aseiden varastointipaikan puhdistustoimissa avustamiseksi joukkotuhoaseiden leviämisen vastaisen EU:n strategian täytäntöönpanon yhteydessä
- 5.6.2019 - Neuvoston päätös kansainvälisen oliivineuvoston (IOC) jäsenneuvostossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta, joka koskee Georgian liittymistä oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevaan kansainväliseen sopimukseen – Hyväksyminen
- 5.6.2019 - Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI EU:n tilapäisen matkustusasiakirjan laatimisesta ja päätöksen 96/409/YUTP kumoamisesta – Hyväksyminen
- 4.6.2019 - Neuvoston päätös Euroopan yhteisön ja Tyynenmeren valtioiden välisellä väliaikaisella kumppanuussopimuksella perustetussa kauppakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta suositukseen, joka koskee sopimukseen tehtäviä tiettyjä muutoksia Samoan liittymisen sekä muiden Tyynenmeren saarivaltioiden tulevien liittymisten huomioon ottamiseksi
- 4.6.2019 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Tyynenmeren valtioiden välisellä väliaikaisella kumppanuussopimuksella perustetussa kauppakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta suositukseen, joka koskee sopimukseen tehtäviä tiettyjä muutoksia Samoan liittymisen sekä muiden Tyynenmeren saarivaltioiden tulevien liittymisten huomioon ottamiseksi
- 28.5.2019 - POLIITTISTEN JA TURVALLISUUSASIOIDEN KOMITEAN PÄÄTÖS Euroopan unionin Ukrainassa toteuttaman siviiliturvallisuusalan uudistamista koskevan neuvontaoperaation (EUAM Ukraina) operaation johtajan nimittämisestä (EUAM Ukraina/1/2019)
- 24.5.2019 - NEUVOSTON ASETUS tuomioistuimen toimivallasta, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja kansainvälisestä lapsikaappauksesta (uudelleenlaadittu)
- 7.5.2019 - EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Ulkoasiat)
- 6.5.2019 - EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Yleiset asiat)
- 16.1.2019 - Neuvoston valmisteluelinten luettelo
- 13.12.2018 - Neuvoston valmisteluelinten luettelo
Seuraavia asiakirjoja ei ole saatavilla valitsemallasi kielellä.
- 14.6.2019 - MFF 2021-2027: Own Resources legislative package Progress report
- 8.6.2019 - Draft Council Decision establishing the general conditions under which third States could exceptionally be invited to participate in individual PESCO projects - Exchange of views
- 7.6.2019 - EU-Ukraine Summit - Orientation debate
- 7.6.2019 - Proposal for a COUNCIL DECISION on the position to be taken, on behalf of the European Union, in the 83rd Plenary Meeting of the Group of States against Corruption (GRECO) or as the case may be the Committee of Ministers of the Council of Europe as regards the participation of the European Union as observer in GRECO
- 7.6.2019 - MFF 2021-2027: Own Resources legislative package Progress report
- 7.6.2019 - Presidency report on the mapping exercise concerning the actions undertaken at EU Member States level to combat disinformation
- 7.6.2019 - EU-US expert-level dialogue on resilience of electoral systems - EU proposal for terms of Reference
- 7.6.2019 - Proposal for a REGULATION OF THE EUROPEAN PARLIAMENT AND OF THE COUNCIL establishing the Neighbourhood, Development and International Cooperation Instrument - Partial mandate for negotiations with the European Parliament
- 7.6.2019 - Legislative transparency approach
- 6.6.2019 - Presidency progress report on the IPCR/SCI activities
- 5.6.2019 - Ombudsman's Strategic inquiry OI/1/2019/EA: Transparency of the bodies involved in preparing Eurogroup meetings - Approval of a letter
- 4.6.2019 - POLITICAL AND SECURITY COMMITTEE DECISION on the appointment of the Head of Mission of the European Union Advisory Mission for Civilian Security Sector Reform Ukraine (EUAM Ukraine) (EUAM Ukraine/1/2019) - Authorisation for publication in the Official Journal
- 4.6.2019 - Customs Union: - Update of the list of Council preparatory bodies
- 4.6.2019 - ANNEX to the Commission Decision on the Joint Declaration on a partnership between the States Parties to the Framework Agreement of the Pacific Alliance and the European Union.
- 4.6.2019 - COMMISSION DECISION of 4.6.2019 on the Joint Declaration on a partnership between the States Parties to the Framework Agreement of the Pacific Alliance and the European Union
- 3.6.2019 - Case before the General Court of the EU T-189/19, Maen Haykal v. Council of the EU
- 29.5.2019 - Case before the Cour of Justice of the European Union - Case C-14/19 P - Appeal brought by the European Union Satellite Centre (SatCen) against the judgment delivered on 25 October 2018 by the General Court (Ninth Chamber, extended composition) in Case T-286/15, KF v SatCen, supported by the Council of the European Union