- Euroopan unionin neuvosto
Coreper I, 16. syyskuuta 2020
Käytännön tietoa
Meeting n° 290401 Justus Lipsius keskiviikko 16. syyskuuta 2020 11.00 Sali 50.1
Asiakirjoja
- 15.9.2020 - NEUVOSTON PÄÄTÖS sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista käsittelevän neuvoa-antavan komitean jäsenten ja varajäsenten nimittämisestä
- 15.9.2020 - NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2020/123 muuttamisesta eräiden kalastusmahdollisuuksien osalta unionin vesillä ja muilla kuin unionin vesillä vuonna 2020
- 15.9.2020 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta Koillis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskevan yleissopimuksen puitteissa Yhdistyneen kuningaskunnan yleissopimukseen liittymiseksi toimittamaan hakemukseen ja neuvoston päätöksen (EU) 2019/510 kumoamisesta
- 15.9.2020 - NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle ilmaista itsenäisesti suostumuksensa tulla tiettyjen sellaisten kansainvälisten sopimusten sitomaksi, joita on määrä soveltaa siirtymäkauden aikana unionin yhteisen kalastuspolitiikan alalla
- 14.9.2020 - Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta Koillis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskevan yleissopimuksen puitteissa Yhdistyneen kuningaskunnan yleissopimukseen liittymiseksi toimittamaan hakemukseen ja neuvoston päätöksen (EU) 2019/510 kumoamisesta – Hyväksyminen
- 14.9.2020 - Biologista monimuotoisuutta koskeva YK:n huippukokous: Leaders' Event for Nature and People – Lupa hyväksyä luontoa koskeva johtajien sitoumus Euroopan unionin puolesta
- 14.9.2020 - PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper I)
- 11.9.2020 - Oikeudenmukaisiin siirtymiin tähtäävän, kiertotalouden ja resurssitehokkuuden maailmanlaajuisen liittouman perustaminen – Hyväksyntä neuvottelujen aloittamiselle
- 11.9.2020 - Liittyminen toimintakehotukseen edistää ilmastonmuutokseen sopeutumista ja selviytymiskykyä Hyväksyntä neuvottelujen aloittamiselle
- 11.9.2020 - KOMISSION ASETUS (EU) .../..., annettu XXX, asetuksen (EY) N:o 1881/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse akryyliamidin enimmäismääristä tietyissä imeväisille ja pikkulapsille tarkoitetuissa elintarvikkeissa – Päätös olla vastustamatta hyväksymistä
- 11.9.2020 - KOMISSION ASETUS (EU) .../..., annettu XXX, asetuksen (EY) N:o 1881/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse pyrrolitsidiinialkaloidien enimmäismääristä tietyissä elintarvikkeissa – Päätös olla vastustamatta hyväksymistä
- 11.9.2020 - Vastaukset Euroopan parlamentin jäsenten neuvostolle esittämiin kirjallisesti vastattaviin kysymyksiin – Tarkastelu pysyvien edustajien komiteassa
- 11.9.2020 - NEUVOSTON PÄÄTÖS sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista käsittelevän neuvoa-antavan komitean jäsenten ja varajäsenten nimittämisestä
- 11.9.2020 - Päätelmät sisämarkkinoiden syventämisestä tavoitteena vahva elpyminen ja kilpailukykyinen, kestävä Eurooppa
- 10.9.2020 - Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2020/123 muuttamisesta eräiden kalastusmahdollisuuksien osalta unionin vesillä ja muilla kuin unionin vesillä vuonna 2020 – Hyväksyminen
- 10.9.2020 - KOMISSION ASETUS (EU) …/…, annettu XXX, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1334/2008 liitteen I muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tiettyjen aromiaineiden poistamisesta unionin luettelosta – Päätös olla vastustamatta hyväksymistä
- 8.9.2020 - Toimintakehotus: Kunnianhimoisemmat tavoitteet ilmastonmuutokseen sopeutumiselle ja selviytymiskyvylle Komission valtuuttaminen aloittamaan keskustelut ei-sitovasta välineestä
- 8.9.2020 - KOMISSION ASETUS (EU) …/…, annettu XXX, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 396/2005 liitteiden II, III ja IV muuttamisesta siltä osin kuin on kyse sykloksidiimin, flonikamidin, haloksifopin, mandestrobiinin, mepikvatin, Metschnikowia fructicola kannan NRRL Y-27328 ja proheksadionin jäämien enimmäismääristä tietyissä tuotteissa tai niiden pinnalla – Päätös olla vastustamatta hyväksymistä
- 8.9.2020 - KOMISSION ASETUS (EU) …/…, annettu XXX, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 999/2001 liitteen X muuttamisesta lampaissa ja vuohissa esiintyvien tarttuvien spongiformisten enkefalopatioiden positiivisten tapausten lisätutkimuksen osalta – Päätös olla vastustamatta hyväksymistä
- 8.9.2020 - Biologista monimuotoisuutta koskeva YK:n huippukokous: Leaders' Event for Nature and People – Pyyntö luvan saamiseksi luontoa koskevan johtajien sitoumuksen hyväksymiselle Euroopan unionin puolesta
- 27.7.2020 - KOMISSION ASETUS (EU) …/…, annettu XXX, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 396/2005 liitteiden II, III ja IV muuttamisesta siltä osin kuin on kyse sykloksidiimin, flonikamidin, haloksifopin, mandestrobiinin, mepikvatin, Metschnikowia fructicola kannan NRRL Y-27328 ja proheksadionin jäämien enimmäismääristä tietyissä tuotteissa tai niiden pinnalla
- 27.7.2020 - LIITE KOMISSION ASETUS (EU) …/…, annettu XXX, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 396/2005 liitteiden II, III ja IV muuttamisesta siltä osin kuin on kyse sykloksidiimin, flonikamidin, haloksifopin, mandestrobiinin, mepikvatin, Metschnikowia fructicola kannan NRRL Y-27328 ja proheksadionin jäämien enimmäismääristä tietyissä tuotteissa tai niiden pinnalla
- 24.7.2020 - KOMISSION ASETUS (EU) …/…, annettu XXX, asetuksen (EY) N:o 1881/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse pyrrolitsidiinialkaloidien enimmäismääristä tietyissä elintarvikkeissa
- 24.7.2020 - LIITE asiakirjaan KOMISSION ASETUS (EU) …/… asetuksen (EY) N:o 1881/2006 muuttamisesta siltä osin kuin kyse pyrrolitsidiinialkaloidien enimmäismääristä tietyissä elintarvikkeissa
- 24.7.2020 - KOMISSION ASETUS (EU) …/…, annettu XXX, asetuksen (EY) N:o 1881/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse akryyliamidin enimmäismääristä tietyissä imeväisille ja pikkulapsille tarkoitetuissa elintarvikkeissa
- 24.7.2020 - LIITE asiakirjaan KOMISSION ASETUS (EU) …/… asetuksen (EY) N:o 1881/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse akryyliamidin enimmäismääristä tietyissä imeväisille ja pikkulapsille tarkoitetuissa elintarvikkeissa
- 23.7.2020 - KOMISSION ASETUS (EU) …/…, annettu XXX, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1334/2008 liitteen I muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tiettyjen aromiaineiden poistamisesta unionin luettelosta
- 23.7.2020 - LIITE asiakirjaan KOMISSION ASETUS (EU) …/... Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1334/2008 liitteen I muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tiettyjen aromiaineiden poistamisesta unionin luettelosta
- 8.7.2020 - KOMISSION ASETUS (EU) …/…, annettu XXX, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 999/2001 liitteen X muuttamisesta lampaissa ja vuohissa esiintyvien tarttuvien spongiformisten enkefalopatioiden positiivisten tapausten lisätutkimuksen osalta
- 8.7.2020 - LIITE asiakirjaan KOMISSION ASETUS (EU).../... Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 999/2001 liitteen X muuttamisesta lampaissa ja vuohissa esiintyvien tarttuvien spongiformisten enkefalopatioiden positiivisten tapausten lisätutkimuksen osalta
Seuraavia asiakirjoja ei ole saatavilla valitsemallasi kielellä.
- 14.9.2020 - Proposal for a COUNCIL IMPLEMENTING DECISION on the authorisation of the United Kingdom to express its consent to be bound, in its own capacity, by certain international agreements to be applied during the transition period in the area of the Union's common fisheries policy - Decision to use the written procedure for the adoption
- 11.9.2020 - Proposal for a Regulation of the European Parliament and of the Council on rail passengers’ rights and obligations Preparations for the fourth trilogue
- 11.9.2020 - Proposal for a Regulation of the European Parliament and of the Council amending Regulation (EU) 2016/1139 as regards the introduction of capacity limits for Eastern Baltic cod, data collection and control measures in the Baltic Sea, and Regulation (EU) No 508/2014 as regards permanent cessation for fleets fishing for Eastern Baltic cod - Revised mandate
- 8.9.2020 - DRAFT REPLY TO QUESTION FOR WRITTEN ANSWER E-002456/2020 - Biljana Borzan 'Distribution of COVID-19 vaccines and medicines in the EU'
- 8.9.2020 - DRAFT REPLY TO QUESTION FOR WRITTEN ANSWER E-002529/2020 - Juozas Olekas (S&D) 'Import duties and VAT exemption for victims of natural disasters'
- 8.9.2020 - DRAFT REPLY TO QUESTION FOR WRITTEN ANSWER E-002599/2020 - Elissavet Vozemberg-Vrionidi (PPE) 'Need for a coordinated European exit strategy from the COVID-19 crisis in the transport sector'
- 8.9.2020 - DRAFT REPLY TO QUESTION FOR WRITTEN ANSWER E-002380/2020 - Stelios Kympouropoulos (PPE), Loucas Fourlas (PPE), Demetris Papadakis (S&D), Costas Mavrides (S&D), Alexis Georgoulis (GUE/NGL), Petros Kokkalis (GUE/NGL), Dimitrios Papadimoulis (GUE/NGL), Stelios Kouloglou (GUE/NGL), Elena Kountoura (GUE/NGL) 'Common Security and Defence Policy operation EUNAVFOR MED Irini'
- 24.8.2020 - PRELIMINARY DRAFT REPLY TO QUESTION FOR WRITTEN ANSWER P-004187/2020 - Jean-Paul Garraud (ID) 'Council recommendation on lifting the restrictions on travel to the European Union'
- 17.8.2020 - PRELIMINARY DRAFT REPLY TO QUESTION FOR WRITTEN ANSWER E-003886/2020 - Filip De Man (ID) 'Council Note 7497/20 on demographic challenges in the EU'
- 3.8.2020 - PRELIMINARY DRAFT REPLY TO QUESTION FOR WRITTEN ANSWER E-003703/2020 - Carlos Zorrinho (S&D) 'Parliamentary dimension of the post-Cotonou agreement'
- 3.8.2020 - PRELIMINARY DRAFT REPLY TO QUESTION FOR WRITTEN ANSWER E-004225/2020 - Maxette Pirbakas (ID) 'Reduced rate of excise duty on certain alcoholic products produced in the autonomous regions of Madeira and the Azores'
- 27.7.2020 - PRELIMINARY DRAFT REPLY TO QUESTION FOR WRITTEN ANSWER E-003461/2020 - Filip De Man (ID) 'EUR 36 billion in help for vulnerable countries'
- 27.7.2020 - PRELIMINARY DRAFT REPLY TO QUESTION FOR WRITTEN ANSWER E-003745/2020 - Derk Jan Eppink (ECR) 'Legal ramifications of the projected recovery fund'