Lehdistötiedotteet ja lausunnot
Lehdistötiedotteet ja lausunnot
27. toukokuuta 2026
26. toukokuuta 2026
- Laajentuminen: Albania täyttää perusasioiden temaattisen kokonaisuuden välitavoitteet
Albanian liittymiskonferenssin kahdeksas kokous pidettiin Brysselissä. Kokouksessa vahvistettiin, että Albania on yleisesti ottaen saavuttanut välitavoitteet, ja asetettiin päättämisedellytykset perusasioita koskevalle temaattiselle kokonaisuudelle 1.
- Ihmisoikeusloukkaukset Venäjällä: EU:n rajoittavia toimenpiteitä jatkettu toukokuuhun 2027
Neuvosto jatkoi vakavista ihmisoikeusloukkauksista ja -rikkomuksista sekä kansalaisyhteiskunnan ja demokraattisen opposition tukahduttamisesta Venäjällä vastuussa oleviin henkilöihin kohdistettavien rajoittavien toimenpiteiden voimassaoloa vuodella 28. toukokuuta 2027 saakka.
- Euroopan parlamentin vaalisäädös: neuvostolta lopullinen hyväksyntä valtakirjaäänestämiselle raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen
Neuvosto hyväksyi valtakirjaäänestämisen Euroopan parlamentissa muuttamalla Euroopan parlamentin vaalisäädöstä.
- Neuvosto hyväksyi uudet säännöt, joilla vahvistetaan EU:n kansalaisten äänioikeutta ja vaalikelpoisuutta paikallisvaaleissa
Neuvosto vahvisti liikkuvien EU-kansalaisten äänioikeutta ja vaalikelpoisuutta kunnallisvaaleissa.
22. toukokuuta 2026
- Remarks by President António Costa at the press conference following the EU-Mexico summit
The President of the European Council, António Costa, presented the main results of the leaders’ discussions during the eighth EU-Mexico summit, held in Mexico City on 22 May 2026.
- Joint statement of the 8th EU-Mexico summit, 22 May 2026
The leaders of the European Union and Mexico held their 8th EU-Mexico summit in Mexico City on 22 May 2026, and agreed on a joint statement.
- Euroopan rauhanrahasto: neuvosto hyväksyi kolmannen kahdenvälisen avustustoimenpiteen Albanian asevoimien tukemiseksi
Neuvosto hyväksyi Euroopan rauhanrahastosta rahoitettavan kolmannen Albaniaa koskevan avustustoimenpiteen, jonka arvo on 21 milj. €.
- Weekly schedule of President António Costa
Weekly schedule of President António Costa, 25-31 May 2026.
- Remarks by Kyriakos Pierrakakis following the Eurogroup meeting of 22 May 2026
Remarks by Eurogroup President Kyriakos Pierrakakis on the situation in the Middle East, economic outlook, housing and the digital euro.
- Lähi-itä: neuvosto laajensi EU:n oikeudellisen kehyksen koskemaan henkilöitä, jotka ovat osallisina laillista kauttakulkua ja merenkulun vapautta haittaaviin Iranin toimiin
Neuvosto päätti laajentaa Iranin Venäjän Ukrainaa vastaan käymälle hyökkäyssodalle sekä aseellisille ryhmille ja yhteisöille Lähi-idässä ja Punaisenmeren alueella antaman sotilaallisen tuen johdosta määrättyjen EU:n nykyisten rajoittavien toimenpiteiden soveltamisalaa koskemaan henkilöitä ja yhteisöjä, jotka uhkaavat merenkulun vapautta Lähi-idässä.
- Neuvosto sopimukseen kissojen ja koirien hyvinvoinnista ja jäljitettävyydestä
Neuvosto on hyväksynyt virallisesti säännöt, joilla vahvistetaan kissojen ja koirien hyvinvointia ja jäljitettävyyttä.
- Kauppa: neuvostolta hyväksyntä kehittyville maille myönnettäviä kauppaetuuksia koskeville tiukennetuille säännöille
Kauppa: neuvostolta hyväksyntä kehittyville maille myönnettäviä kauppaetuuksia koskeville tiukennetuille säännöille
- Neuvosto keskeytti tiettyjen lannoitteiden tullit vuodeksi
Neuvosto keskeytti maataloudessa käytettävien typpipohjaisten lannoitteiden tullit yhdeksi vuodeksi, jotta voidaan vähentää alan ja kuluttajien kustannuksia sekä monipuolistaa toimitusketjuja.
21. toukokuuta 2026
- Speech by President António Costa at the Mexican Senate
On 21 May 2026, President António Costa delivered a speech at the Mexican Senate, ahead of the 8th EU-Mexico summit of 22 May 2026, in Mexico City.
- Yritysverotus: Tina Humar käytännesääntötyöryhmän puheenjohtajaksi
EU:n käytännesääntötyöryhmä (yritysverotus) on valinnut Tina Humarin puheenjohtajakseen kahden vuoden toimikaudeksi.
20. toukokuuta 2026
- Joint press release on the official visit of the President of the European Council to Guatemala
The President of the European Council, António Costa, and the President of Guatemala, Bernardo Arévalo, met in Guatemala City on 20 May 2026. After the meeting they issued a joint press release.
- Statements by President António Costa at the press conference following his meeting with the President of Guatemala Bernardo Arévalo
The President of the European Council, António Costa, presented the main conclusions of the talks he had held with President Bernardo Arévalo at a press conference in Guatemala City on 20 May 2026.
- EU:n ja USA:n kauppa: neuvosto ja parlamentti sopuun yhteisen julkilausuman tullinäkökohdista
Neuvosto ja Euroopan parlamentti pääsivät sopuun kahdesta asetuksesta, joilla toteutetaan EU:n ja Yhdysvaltojen yhteisessä julkilausumassa esitetyt EU:n tullinalennukset ja varmistetaan samalla vankat suojatoimet ja tarvittava joustavuus.
19. toukokuuta 2026