Skip to content
  • Euroryhmä

Euroryhmä, 19.6.2014, 19. kesäkuuta 2014

Liettua ottaa euron käyttöön vuonna 2015 

Euroryhmä vahvisti, että Liettua täyttää euroalueen liittymiskriteerit ja voi ottaa yhteisen rahan käyttöön tammikuussa 2015. 

Euroryhmä totesi, että komission ja Euroopan keskuspankin analyysin perusteella Liettua täyttää euroalueeseen liittymisen kriteerit. Euroryhmän puheenjohtajan Jeroen Dijsselbloemin mukaan tämä on "Liettuan hyvin ansaitsema saavutus", jota on edeltänyt "merkittävä elpyminen finanssikriisistä". Euroryhmä hyväksyi suositusehdotuksen, jonka mukaan Liettua voi ottaa euron käyttöön 1. tammikuuta 2015.

Euroryhmän kokoukseen osallistui poikkeuksellisesti Liettuan valtiovarainministeri Rimantas Šadžius, joka korosti maan sitoutuneen politiikkoihin, joilla jatketaan maan talouden lähentämistä muuhun euroalueeseen. Liettua osallistuu euroryhmän kokouksiin tarkkailijana syyskuusta alkaen, kun neuvosto on hyväksynyt sen liittymisen euroalueeseen. Siitä tulee euroalueen täysjäsen tammikuussa, kun euroon siirtyminen on saatettu päätökseen.  

Euroryhmä painotti rakenneuudistusten koordinointia

Euroryhmä pohti, miten kasvua voitaisiin lisätä euroalueella IMF:n ja komission euroalueelle antamien suositusten pohjalta.

Ministerit olivat yhtä mieltä siitä, että ensisijaista on talouksien kilpailukyvyn parantaminen ja työpaikkojen luominen. Tämä edellyttää rakenneuudistusten tehokkaampaa koordinointia euroalueella, jotta niiden vaikutukset saadaan maksimoitua.Euroryhmä aikoo ensimmäiseksi keskittyä toimenpiteisiin, joilla pyritään kaventamaan työhön kohdistuvaa verokiilaa, ja tämän jälkeen palvelumarkkinoiden uudistukseen. Nämä prioriteetit sisältyivät euroryhmän vuoden 2014 jälkipuoliskon toimintaohjelmaan.

Lisäksi keskusteltiin IMF:n suosituksesta nykyisen julkisen talouden valvontakehyksen tarkistamiseksi sen mahdollista yksinkertaistamista varten. "Kaikki ministerit korostivat, että nykyisistä säännöistä on pidettävä kiinni", sanoi euroryhmän puheenjohtaja.

Kokousasiakirjat

Lehdistötiedotteet

Lehdistölle

Lehdistöyhteydet

  • Johannes Kleis Spokesperson for Eurogroup President

  • +32 478 83 26 64
  • +32 2 281 75 32

Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.

Akkreditointi ja lehdistötilaisuudet

Yleistä tietoa akkreditoinnista on tällä sivulla.

Tiedotusvälineiden akkreditoinnista Euroopan unionin ulkopuolella järjestettäviin kansainvälisiin huippukokouksiin vastaavat järjestäjämaan viranomaiset.

Pysy kuulolla

Muut istunnot: Euroryhmä

Lisää kokouksia

Päivitetty viimeksi: 13. tammikuuta 2025