Skip to content
  • Euroryhmä

Euroryhmä, 20.2.2015, 20. helmikuuta 2015

Tärkeimmät tulokset

Kreikka

Euroalueen valtiovarainministerit päättivät harkita Kreikalle myönnetyn rahoitustuen jatkamista enintään 4 kuukaudella. Rahoitustuki tunnetaan myös rahoitustuen yleisohjelmana. Kreikan viranomaiset pyysivät tuen jatkamista 19. helmikuuta.   

Kreikan hallitus esittää alustavan luettelon nykyisten sopimusten mukaisista uudistustoimenpiteistä 23. helmikuuta.

Komissio, EKP ja IMF arvioivat sen jälkeen, onko luettelo riittävän kattava, jotta Kreikan nykyisen ohjelman tarkistaminen voidaan saada päätökseen sen pohjalta. 

Jos tarkistaminen saadaan onnistuneesti päätökseen, nykyisen ERVV-ohjelman jäljellä oleva osuus voidaan maksaa. Jeroen Dijsselbloem, euroryhmän puheenjohtaja   

"Jos tarkistaminen saadaan onnistuneesti päätökseen, nykyisen ERVV-ohjelman jäljellä oleva osuus voidaan maksaa", totesi euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem kokouksen jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa.  

Jos komissio, EKP ja IMF hyväksyvät uudistussuunnitelmat, euroalueen maat voivat tehdä lopullisen päätöksen tuen jatkamisesta helmikuun loppuun mennessä.   

Asiasta keskusteltiin, koska Kreikan nykyinen rahoitustuki päättyy 28. helmikuuta

Lehdistötiedotteet

Lehdistölle

Lehdistöyhteydet

  • Johannes Kleis Spokesperson for Eurogroup President

  • +32 478 83 26 64
  • +32 2 281 75 32

Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.

Akkreditointi ja lehdistötilaisuudet

Yleistä tietoa akkreditoinnista on tällä sivulla.

Tiedotusvälineiden akkreditoinnista Euroopan unionin ulkopuolella järjestettäviin kansainvälisiin huippukokouksiin vastaavat järjestäjämaan viranomaiset.

Pysy kuulolla

Muut istunnot: Euroryhmä

Lisää kokouksia

Päivitetty viimeksi: 13. tammikuuta 2025