Skip to content
  • Euroryhmä

Euroryhmä, 9.3.2015, 9. maaliskuuta 2015

Tärkeimmät tulokset

Alustavat talousarviosuunnitelmat

Euroryhmä keskusteli alustavia talousarviosuunnitelmia koskevista päivitetyistä tiedoista. Viime joulukuussa todettiin, että 7 euroalueen maan alustavat talousarviosuunnitelmat eivät ehkä täytä vakaus- ja kasvusopimuksen vaatimuksia. 

 

"Olen tyytyväinen, että kaikki jäsenvaltiot sitoutuivat jälleen tekemään vuonna 2015 kaikkensa noudattaakseen täysin vakaus- ja kasvusopimusta." 

  Euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem

 

Euroryhmä totesi lausunnossaan, että viimeisten kolmen kuukauden aikana tilanne on parantunut Belgiassa, Maltassa ja Italiassa sekä jossain määrin Espanjassa ja Portugalissa. Euroryhmä oli tyytyväinen Itävallan ja Ranskan sitoumukseen toteuttaa tarvittavat toimenpiteet vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamiseksi.

Kreikka

Euroryhmä keskusteli nykyisen järjestelyn mukaisten Kreikan sitoumusten käynnissä olevasta tarkistamisesta. Ministerit sopivat, että Kreikka ja Euroopan komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto aloittavat keskustelut keskiviikkona (11. maaliskuuta) Brysselissä

Näitä elimiä edustavat tekniset tiimit kutsutaan Ateenaan prosessin tueksi.

Kypros

Euroryhmä kehotti Kyproksen päättäjiä panemaan täytäntöön maksukyvyttömyyttä koskevan järjestelmän, joka auttaisi Kyproksen pankkeja puhdistamaan taseitaan ja parantamaan talouden luotonsaantia. Se on yksi vaatimuksista, jotta Kyproksen ohjelma saataisiin takaisin raiteilleen. 

Palvelualan uudistus 

Ministerit keskustelivat euroalueen palvelualan uudistuksesta. Useat ministerit kertoivat kansallisista kokemuksistaan, jotka liittyvät palvelualan vapauttamiseen ja sen toiminnan tehostamiseen.  Euroryhmä jatkaa tätä keskustelua vuoden jälkipuoliskolla. 

 

Lehdistötiedotteet

Lehdistölle

Lehdistöyhteydet

  • Johannes Kleis Spokesperson for Eurogroup President

  • +32 478 83 26 64
  • +32 2 281 75 32

Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.

Akkreditointi ja lehdistötilaisuudet

Yleistä tietoa akkreditoinnista on tällä sivulla.

Tiedotusvälineiden akkreditoinnista Euroopan unionin ulkopuolella järjestettäviin kansainvälisiin huippukokouksiin vastaavat järjestäjämaan viranomaiset.

Pysy kuulolla

Muut istunnot: Euroryhmä

Lisää kokouksia

Päivitetty viimeksi: 13. tammikuuta 2025