Skip to content
  • Euroryhmä

Euroryhmä, 9.10.2017, 9. lokakuuta 2017

Tärkeimmät tulokset

Kokoustiedot

EMUn syventäminen: Euroopan vakausmekanismin rooli

Euroryhmä keskusteli Euroopan vakausmekanismin (EVM) mahdollisista tulevista rooleista ja tehtävistä osana käynnissä olevaa laajempaa keskustelua talous- ja rahaliiton tulevaisuudesta.

Tässä alustavassa keskustelussa käsiteltiin EVM:n mahdollista roolia kriisinhallinnassa ja suhteessa pankkiunioniin sekä sitä, miten tämä uusi rooli vaikuttaisi sen hallintorakenteeseen ja asemaan EMU-järjestelyssä.

Temaattiset keskustelut kasvusta ja työllisyydestä: työverotuksen alentamisen rahoittaminen

Ministerit jakoivat kansallisia parhaita käytäntöjä työverotuksen alentamisen rahoittamiseksi ja keskustelivat niistä. Euroryhmän on tarkoitus palata asiaan myöhemmin tänä vuonna, osana euroalueen jäsenmaiden ensi vuoden budjettiesityksiä koskevaa vuotuista tarkasteluaan.

Euroalueelle on suositeltu työn verotuksen keventämistä EU:n politiikan vuotuisen koordinointiprosessin eli eurooppalaisen ohjausjakson yhteydessä. Euroalueen verokiila on maailman suurimpia, ja sen kaventaminen voisi edistää talouskasvua ja työpaikkojen luomista. Onkin tärkeää pohtia, miten työverotuksen alentaminen olisi rahoitettava, sillä työn verotus on monille euroalueen maille merkittävä tulonlähde.

Kokousasiakirjat

Lehdistötiedotteet

Lehdistölle

Lehdistöyhteydet

  • Johannes Kleis Spokesperson for Eurogroup President

  • +32 478 83 26 64
  • +32 2 281 75 32

Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.

Akkreditointi ja lehdistötilaisuudet

Yleistä tietoa akkreditoinnista on tällä sivulla.

Tiedotusvälineiden akkreditoinnista Euroopan unionin ulkopuolella järjestettäviin kansainvälisiin huippukokouksiin vastaavat järjestäjämaan viranomaiset.

Pysy kuulolla

Muut istunnot: Euroryhmä

Lisää kokouksia

Päivitetty viimeksi: 13. tammikuuta 2025