- Euroopan unionin neuvosto
Coreper II, 5. lokakuuta 2016
Käytännön tietoa
Meeting n° 248674 LEX keskiviikko 5. lokakuuta 2016 15.00 Sali LEX 1
Asiakirjoja
- 4.10.2016 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen välisen hankinta- ja palvelusopimuksen allekirjoittamisesta ja tekemisestä
- 4.10.2016 - Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen välinen hankinta- ja palvelusopimus
- 4.10.2016 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Ghanan sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen ensivaiheen talouskumppanuussopimuksen tekemisestä
- 4.10.2016 - Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen välisen hankinta- ja palvelusopimuksen allekirjoittamisesta ja tekemisestä – Hyväksyminen
- 4.10.2016 - Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi suosituksen antamisesta Schengenin säännöstön soveltamisesta Alankomaissa tietosuojan alalla vuonna 2015 tehdyssä arvioinnissa havaittujen puutteiden korjaamiseksi
- 4.10.2016 - Ilmastorahoitus - Ehdotus neuvoston päätelmiksi ilmastorahoituksesta
- 4.10.2016 - Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta (uudelleenlaadittu teksti) (ensimmäinen käsittely) Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vaatimuksista (uudelleenlaadittu teksti) (ensimmäinen käsittely) Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden
- 4.10.2016 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Moldovan tasavallan Transnistrian alueen johtoon kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen 2010/573/YUTP muuttamisesta
- 4.10.2016 - Ehdotus asetukseksi Euroopan syyttäjänviraston perustamisesta – Täydennetty teksti
- 4.10.2016 - Ehdotus: Neuvoston päätöslauselma ajantasaistetusta käsikirjasta, joka sisältää suosituksia sellaisten kansainvälisten jalkapallo-otteluiden, joissa on mukana vähintään yksi jäsenvaltio, yhteydessä esiintyvien väkivaltaisuuksien ja levottomuuksien ehkäisemisestä ja torjunnasta ja siihen liittyvästä kansainvälisestä poliisiyhteistyöstä (EU:n jalkapallokäsikirja)
- 4.10.2016 - Ehdotus asetukseksi Euroopan syyttäjänviraston perustamisesta – Osittainen yleisnäkemys / tilanneselvitys
- 4.10.2016 - PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2600. kokous (Coreper II)
- 3.10.2016 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Guinean tasavaltaan kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen 2010/638/YUTP muuttamisesta
- 3.10.2016 - CEPOLin viisivuotiskertomus
- 3.10.2016 - Rajaturvallisuuteen liittyviä tietoteknisiä toimia a) Järjestelmälliset tarkastukset ulkorajoilla b) Rajanylitystietojärjestelmä (EES) c) Schengenin tietojärjestelmän (SIS) kehittäminen d) EU:n matkustustieto- ja -lupajärjestelmä (ETIAS) e) Tietojärjestelmiä ja niiden yhteentoimivuutta käsittelevä korkean tason asiantuntijaryhmä = Tilanneselvitys
- 3.10.2016 - Ehdotus neuvoston päätökseksi neuvoston direktiivissä 2003/48/EY säädettyjä toimenpiteitä vastaavista toimenpiteistä tehdyn Euroopan yhteisön ja Monacon ruhtinaskunnan välisen sopimuksen muutospöytäkirjan tekemisestä Euroopan unionin puolesta – Hyväksyminen
- 3.10.2016 - Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin uudelleensijoittamiskehyksen käyttöönotosta ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta (ensimmäinen käsittely) – Periaatekeskustelu
- 3.10.2016 - Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Eurodac-järjestelmän perustamisesta sormenjälkien vertailua varten kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 604/2013 tehokkaaksi soveltamiseksi, laittomasti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön tunnistamiseksi sekä jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten ja Europolin esittämistä, Eurodac-tietoihin lainvalvontatarkoituksessa tehtäviä vertailuja koskevista pyynnöistä (uudelleenlaadittu) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan unionin turvapaikkavirastosta ja asetuksen (EU) N:o 439/2010 kumoamisesta = Periaatekeskustelu
- 3.10.2016 - Muuttoliike – Täytäntöönpano
- 3.10.2016 - Ehdotus neuvoston päätöslauselmaksi vierailevien poliisivaltuuskuntien vastaanottamiseen ja lähettämiseen liittyvistä kustannuksista sellaisten kansainvälisten jalkapallo-ottelujen (ja muiden urheilutapahtumien) yhteydessä, joissa on mukana ainakin yksi jäsenvaltio
- 3.10.2016 - Ehdotus neuvoston päätöslauselmaksi käsikirjasta, joka sisältää suosituksia väkivaltaisuuksien ja levottomuuksien ehkäisemiseksi ja hillitsemiseksi sellaisten kansainvälisten jalkapallo-otteluiden yhteydessä, joissa on mukana vähintään yksi jäsenvaltio, hyväksymällä hyviä käytäntöjä poliisin ja kannattajien yhteydenpitoa varten
- 3.10.2016 - Ehdotus neuvoston päätöslauselmaksi vierailevien poliisivaltuuskuntien vastaanottamiseen ja lähettämiseen liittyvistä kustannuksista sellaisten kansainvälisten jalkapallo-ottelujen (ja muiden urheilutapahtumien) yhteydessä, joissa on mukana ainakin yksi jäsenvaltio
- 3.10.2016 - Ehdotus neuvoston päätöslauselmaksi käsikirjasta, joka sisältää suosituksia väkivaltaisuuksien ja levottomuuksien ehkäisemiseksi ja hillitsemiseksi sellaisten kansainvälisten jalkapallo-otteluiden yhteydessä, joissa on osallisena vähintään yksi jäsenvaltio, hyväksymällä hyviä käytäntöjä poliisin ja kannattajien yhteydenpitoa varten
- 3.10.2016 - Ehdotus neuvoston päätöslauselmaksi ajantasaistetusta käsikirjasta, joka sisältää suosituksia sellaisten kansainvälisten jalkapallo-otteluiden, joissa on mukana vähintään yksi jäsenvaltio, yhteydessä esiintyvien väkivaltaisuuksien ja levottomuuksien ehkäisemisestä ja torjunnasta ja siihen liittyvästä kansainvälisestä poliisiyhteistyöstä (EU:n jalkapallokäsikirja)
- 3.10.2016 - Ehdotus neuvoston päätökseksi Moldovan tasavallan Transnistrian alueen johtoon kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen 2010/573/YUTP muuttamisesta – Hyväksyminen
- 3.10.2016 - PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2600. kokous (Coreper II)
- 30.9.2016 - NEUVOSTON PÄÄTÖS EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälisen säätiön perustamista koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta
- 30.9.2016 - NEUVOSTON PÄÄTÖS EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälisen säätiön perustamista koskevan sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta
- 30.9.2016 - Sopimus EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälisen säätiön perustamisesta
- 30.9.2016 - NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Puolalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY 26 artiklan 1 kohdan a alakohdasta sekä 168 artiklasta poikkeavien toimenpiteiden soveltamista
- 30.9.2016 - Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖKSEKSI luvan antamisesta Puolalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY 26 artiklan 1 kohdan a alakohdasta sekä 168 artiklasta poikkeavien toimenpiteiden soveltamista – Hyväksyminen
- 30.9.2016 - Ehdotus neuvoston päätelmiksi asuntomurtoja koskevasta järjestäytyneestä rikollisuudesta
- 30.9.2016 - Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi suosituksen antamisesta Schengenin säännöstön soveltamisesta Sveitsissä vuonna 2015 tehdyssä arvioinnissa, jossa tarkasteltiin rajavalvonnan puuttumista sisärajalta, havaittujen puutteiden korjaamiseksi
- 30.9.2016 - Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi suosituksen antamisesta Schengenin säännöstön soveltamisesta Tanskassa ulkorajojen valvonnan alalla vuonna 2016 tehdyssä arvioinnissa havaittujen puutteiden korjaamiseksi (Kastrupin lentoasema Kööpenhaminassa)
- 30.9.2016 - Ehdotus neuvoston päätelmiksi tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksesta nro 16/2016: ”EU:n koulutustavoitteet: ohjelmat ovat yhdenmukaisia, mutta tuloksellisuuden mittaamisessa on puutteita” – Hyväksyminen
- 30.9.2016 - Komission tiedonanto lisätoimenpiteistä läpinäkyvyyden parantamiseksi sekä verovilpin ja veronkierron torjunnan tehostamiseksi Ehdotus neuvoston päätelmiksi Hyväksyminen
- 30.9.2016 - Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvien petosten torjunnasta rikosoikeudellisin keinoin (ensimmäinen käsittely) = Periaatekeskustelu / tilanneselvitys
- 30.9.2016 - Ehdotus neuvoston päätelmiksi asuntomurtoja koskevasta järjestäytyneestä rikollisuudesta = Hyväksyminen
- 30.9.2016 - Ehdotus neuvoston asetukseksi Euroopan syyttäjänviraston perustamisesta = Periaatekeskustelu / osittainen yleisnäkemys
- 29.9.2016 - NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean yhden varajäsenen, jota Itävallan tasavalta on ehdottanut, nimeämisestä
- 29.9.2016 - Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean yhden varajäsenen, jota Itävallan tasavalta on ehdottanut, nimeämisestä Hyväksyminen
- 29.9.2016 - Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Ghanan ensivaiheen talouskumppanuussopimuksen tekemisestä – Pyyntö Euroopan parlamentin hyväksynnän saamiseksi
- 29.9.2016 - Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaisen matkustusasiakirjan käyttöönotosta laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamista varten ja 30 päivänä marraskuuta 1994 annetun neuvoston suosituksen kumoamisesta – Säädöksen hyväksyminen (LS + L)
- 29.9.2016 - Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaisen matkustusasiakirjan käyttöönotosta laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamista varten ja 30 päivänä marraskuuta 1994 annetun neuvoston suosituksen kumoamisesta – Säädöksen hyväksyminen (LS + L) = lausumat
- 29.9.2016 - Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi suosituksen antamisesta Schengenin säännöstön soveltamisesta Alankomaissa tietosuojan alalla vuonna 2015 tehdyssä arvioinnissa havaittujen puutteiden korjaamiseksi
- 29.9.2016 - Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi suosituksen antamisesta Schengenin säännöstön soveltamisesta Alankomaissa poliisiyhteistyön alalla vuonna 2015 tehdyssä arvioinnissa havaittujen puutteiden korjaamiseksi
- 29.9.2016 - Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi suosituksen antamisesta Schengenin säännöstön soveltamisesta Alankomaissa poliisiyhteistyön alalla vuonna 2015 tehdyssä arvioinnissa havaittujen puutteiden korjaamiseksi
- 29.9.2016 - Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi suosituksen antamisesta Schengenin säännöstön soveltamisesta Liechtensteinissa Schengenin tietojärjestelmän alalla vuonna 2015 tehdyssä arvioinnissa havaittujen puutteiden korjaamiseksi
- 29.9.2016 - Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi suosituksen antamisesta Schengenin säännöstön soveltamisesta Luxemburgissa ulkorajojen valvonnan alalla vuonna 2016 tehdyssä arvioinnissa havaittujen puutteiden korjaamiseksi
- 29.9.2016 - Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi suosituksen antamisesta Schengenin säännöstön soveltamisesta Luxemburgissa ulkorajojen valvonnan alalla vuonna 2016 tehdyssä arvioinnissa havaittujen puutteiden korjaamiseksi
- 29.9.2016 - Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi suosituksen antamisesta Schengenin säännöstön soveltamisesta Luxemburgissa yhteisen viisumipolitiikan alalla vuonna 2016 tehdyssä arvioinnissa havaittujen puutteiden korjaamiseksi
- 29.9.2016 - Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi suosituksen antamisesta Schengenin säännöstön soveltamisesta Luxemburgissa yhteisen viisumipolitiikan alalla vuonna 2016 tehdyssä arvioinnissa havaittujen puutteiden korjaamiseksi
- 29.9.2016 - Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi suosituksen antamisesta Schengenin säännöstön soveltamisesta Sveitsissä vuonna 2015 tehdyssä arvioinnissa, jossa tarkasteltiin rajavalvonnan puuttumista sisärajalta, havaittujen puutteiden korjaamiseksi
- 29.9.2016 - Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi suosituksen antamisesta Schengenin säännöstön soveltamisesta Tanskassa ulkorajojen valvonnan alalla vuonna 2016 tehdyssä arvioinnissa havaittujen puutteiden korjaamiseksi (Kastrupin lentoasema Kööpenhaminassa)
- 29.9.2016 - Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi suosituksen antamisesta Schengenin säännöstön soveltamisesta Liechtensteinissa poliisiyhteistyön alalla vuonna 2015 tehdyssä arvioinnissa havaittujen puutteiden korjaamiseksi
- 29.9.2016 - Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi suosituksen antamisesta Schengenin säännöstön soveltamisesta Liechtensteinissa poliisiyhteistyön alalla vuonna 2015 tehdyssä arvioinnissa havaittujen puutteiden korjaamiseksi
- 29.9.2016 - Euroopan unionin, Euroopan investointipankin ja Cariforumin yhteinen julistus vahvistetusta yhteistyöstä kestävän energian alalla – Allekirjoituksen hyväksyminen Euroopan unionin puolesta
- 29.9.2016 - Korean demokraattista kansantasavaltaa koskevat rajoittavat toimenpiteet: – Ehdotus vastauskirjeeksi yhteisölle, johon sovelletaan päätöksessä (YUTP) 2016/849 ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 329/2007 säädettyjä rajoittavia toimenpiteitä
- 28.9.2016 - Uusi kaupunkikehitysohjelma (kolmannen asumista ja kestävää kaupunkikehitystä käsittelevän Yhdistyneiden kansakuntien konferenssin tulos - HABITAT III, Quito, Ecuador, 17–20. lokakuuta 2016) – Hyväksytään allekirjoittaminen Euroopan unionin puolesta
- 28.9.2016 - KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) …/…, annettu 19.7.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU täydentämisestä algoritmista kaupankäyntiä harjoittavien sijoituspalveluyritysten toiminnan järjestämistä koskevia vaatimuksia koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla – aikomus olla vastustamatta delegoitua säädöstä
- 28.9.2016 - KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) …/…, annettu 28.7.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä liiketoimia koskevien tietojen toimivaltaisille viranomaisille ilmoittamista koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla – aikomus olla vastustamatta delegoitua säädöstä
- 27.9.2016 - Neuvoston päätös Guinean tasavaltaan kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen 2010/638/YUTP muuttamisesta – Hyväksyminen
- 26.9.2016 - Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske, annetun asetuksen (EY) N:o 539/2001 muuttamisesta (Georgia) = Valtuutus Euroopan parlamentin kanssa käytäviä neuvotteluja varten
- 23.9.2016 - EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eurooppalaisen matkustusasiakirjan käyttöönotosta laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamista varten ja 30 päivänä marraskuuta 1994 annetun neuvoston suosituksen kumoamisesta
- 21.9.2016 - Ehdotus neuvoston päätelmiksi neuvoston päätöksen 2008/615/YOS 6 luvun yleisten tietosuojasäännösten täytäntöönpanosta – Tanskaa koskeva arviointi ajoneuvorekisteritietojen automaattisen tietojenvaihdon osalta
- 21.9.2016 - Ehdotus neuvoston päätelmiksi neuvoston päätöksen 2008/615/YOS 6 luvun yleisten tietosuojasäännösten täytäntöönpanosta – Kreikkaa koskeva arviointi DNA-tietojen automaattisesta tietojenvaihdosta
- 21.9.2016 - Ehdotus neuvoston päätelmiksi neuvoston päätöksen 2008/615/YOS 6 luvun yleisten tietosuojasäännösten täytäntöönpanosta – Tanskaa koskeva arviointi ajoneuvorekisteritietojen automaattisen tietojenvaihdon osalta
- 21.9.2016 - Ehdotus neuvoston päätelmiksi neuvoston päätöksen 2008/615/YOS 6 luvun yleisten tietosuojasäännösten täytäntöönpanosta – Kreikkaa koskeva arviointi DNA-tietojen automaattisen tietojenvaihdon osalta
- 20.9.2016 - Ehdotus neuvoston päätökseksi EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälisen säätiön perustamista koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta EU:n puolesta - Hyväksyminen ja Ehdotus neuvoston päätökseksi EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälisen säätiön perustamista koskevan sopimuksen tekemisestä - Pyyntö Euroopan parlamentin hyväksynnän saamiseksi
- 23.8.2016 - KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) …/…, annettu 19.7.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU täydentämisestä algoritmista kaupankäyntiä harjoittavien sijoituspalveluyritysten toiminnan järjestämistä koskevia vaatimuksia koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla
- 23.8.2016 - LIITTEET asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) …/… Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU täydentämisestä algoritmista kaupankäyntiä harjoittavien sijoituspalveluyritysten toiminnan järjestämistä koskevia vaatimuksia koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla
- 23.8.2016 - KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) …/…, annettu 28.7.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä liiketoimia koskevien tietojen toimivaltaisille viranomaisille ilmoittamista koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla
- 23.8.2016 - LIITTEET asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) …/..., annettu XXX, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 2014/600 täydentämisestä liiketoimia koskevien tietojen toimivaltaisille viranomaisille ilmoittamista koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla
- 29.6.2016 - NEUVOSTON PÄÄTÖS säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta 3 päivänä kesäkuuta 2003 annetussa neuvoston direktiivissä 2003/48/EY säädettyjä toimenpiteitä vastaavista toimenpiteistä tehdyn Euroopan yhteisön ja Monacon ruhtinaskunnan välisen sopimuksen muutospöytäkirjan tekemisestä Euroopan unionin puolesta
Seuraavia asiakirjoja ei ole saatavilla valitsemallasi kielellä.
- 4.10.2016 - 2016 European Semester Process: Encouraging Implementation
- 4.10.2016 - Joint Report on Health Care and Long-Term Care Systems and Fiscal Sustainability
- 3.10.2016 - Draft Council Implementing Decision setting out a recommendation on addressing the deficiencies identified in the 2015 evaluation of the application of the Schengen acquis in the field of the Schengen Information System by Liechtenstein
- 3.10.2016 - European Council (20-21 October 2016) - Draft guidelines for the conclusions
- 28.9.2016 - Case brought before the Court of Justice of the European Union - Reference for a preliminary ruling in Case C-349/16, T.KUP SAS v. Belgium
- 27.9.2016 - Judgment in Case C-330/15, rejecting the appeal by the applicants of the Judgment in Case T-190/12, Tomana and 120 others v. Council and Commission
- 26.9.2016 - Special Report No 18/2016 "The EU system for the certification of sustainable biofuels" Designation of Working Party
- 23.9.2016 - Restrictive measures against Iran: listing
- 2.9.2016 - "Prüm Decisions" - overall evaluation report on VRD exchange for Denmark
- 27.6.2016 - CEPOL five-year report
- 25.6.2014 - "Prüm Decisions" - overall evaluation report on DNA data exchange for Greece