- Euroopan unionin neuvosto
Coreper II, 20. kesäkuuta 2018
Käytännön tietoa
Meeting n° 263712 Europa keskiviikko 20. kesäkuuta 2018 09.30 Sali EB S5
Asiakirjoja
- 29.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisen talouskumppanuussopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta
- 29.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisen talouskumppanuussopimuksen tekemisestä
- 29.6.2018 - Euroopan unionin ja Japanin välinen talouskumppanuussopimus
- 21.6.2018 - Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi makrotaloudellisen lisärahoitusavun myöntämisestä Ukrainalle (ensimmäinen käsittely) – Säädöksen hyväksyminen
- 20.6.2018 - EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan parlamentin kokoonpanosta – Hyväksyminen
- 20.6.2018 - Selvitys EU:n kansainvälisiä kulttuurisuhteita koskevan tulevan strategisen toimintamallin tietyistä osatekijöistä – Tiedotusasia
- 20.6.2018 - PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II)
- 20.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan Euro–Välimeri-assosiaatiosopimuksella perustetussa assosiaatiokomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta käsitteen "peräisin olevat tuotteet" ("alkuperätuotteet") määrittelyä ja hallinnollisen yhteistyön menetelmiä koskevan mainitun sopimuksen pöytäkirjan 3 muuttamiseen
- 19.6.2018 - Eurooppa-neuvoston kokous (28. kesäkuuta 2018) – Ehdotus päätelmiksi
- 19.6.2018 - EU:n yhteistyö kolmansien maiden kaupunkien ja paikallisviranomaisten kanssa – Ehdotus neuvoston päätelmiksi
- 19.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta, joka koskee yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden alaan kuuluvilla erityisalueilla tehdyn ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31 muuttamista (Budjettikohta 02.03.01 "Sisämarkkinat" ja budjettikohta 02.03.04 "Sisämarkkinoiden hallintovälineet")
- 19.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta, joka koskee yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden alaan kuuluvilla erityisalueilla tehdyn ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31 muuttamista (Budjettikohta 33.02.03.01 "Yhtiöoikeus")
- 19.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tilastoalan yhteistyön järjestämistä koskevista erityismääräyksistä tehdyn ETA-sopimuksen pöytäkirjan 30 muuttamiseen
- 19.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista tehtyyn Euro–Välimeri-sopimukseen Kroatian tasavallan Euroopan unioniin liittymisen huomioon ottamiseksi liitettävän pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden puolesta sekä pöytäkirjan väliaikaisesta soveltamisesta
- 19.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista tehtyyn Euro–Välimeri-sopimukseen Kroatian tasavallan Euroopan unioniin liittymisen huomioon ottamiseksi liitettävän pöytäkirjan tekemisestä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden puolesta
- 19.6.2018 - Pöytäkirja Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista tehtyyn Euro–Välimeri-sopimukseen Kroatian tasavallan Euroopan unioniin liittymisen huomioon ottamiseksi
- 19.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS kansallisten keskuspankkien ulkopuolisten tilintarkastajien hyväksymisestä tehdyn päätöksen 1999/70/EY muuttamisesta Lietuvos bankasin ulkopuolisten tilintarkastajien osalta
- 19.6.2018 - LAAJENTUMINEN SEKÄ VAKAUTUS- JA ASSOSIAATIOPROSESSI Ehdotus neuvoston päätelmiksi
- 19.6.2018 - Monivuotinen rahoituskehys 2021–2027 – Selvitys asioiden käsittelyn etenemisestä neuvostossa vuoden 2018 alkupuoliskolla
- 19.6.2018 - Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n koordinoidusta reagoinnista laajamittaisiin kyberturvallisuuspoikkeamiin ja -kriiseihin
- 19.6.2018 - Suhteet Israeliin: – Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista tehtyyn Euro–Välimeri-sopimukseen Kroatian tasavallan Euroopan unioniin liittymisen huomioon ottamiseksi liitettävän pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden puolesta sekä pöytäkirjan väliaikaisesta soveltamisesta – Pöytäkirja Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista tehtyyn Euro–Välimeri-sopimukseen Kroatian tasavallan Euroopan unioniin liittymisen huomioon ottamiseksi – Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista tehtyyn Euro–Välimeri-sopimukseen Kroatian tasavallan Euroopan unioniin liittymisen huomioon ottamiseksi liitettävän pöytäkirjan tekemisestä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden puolesta
- 19.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta jäsenvaltioille allekirjoittaa Euroopan unionin edun mukaisesti yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen muuttamista koskeva pöytäkirja
- 19.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välisestä assosiaatiosta tehdyllä Euro–Välimeri-sopimuksella perustetussa assosiaatiokomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta käsitteen "peräisin olevat tuotteet" (alkuperätuotteet) määrittelyä ja hallinnollisen yhteistyön menetelmiä koskevan, kyseisen sopimuksen pöytäkirjan N:o 3 muuttamisesta
- 18.6.2018 - Komission suositukset neuvoston suosituksiksi vuoden 2018 kansallisista uudistusohjelmista sekä samassa yhteydessä annetuiksi tarkistettuja vakaus- tai lähentymisohjelmia koskeviksi neuvoston lausunnoiksi
- 18.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Ranskassa tehdyn päätöksen 2009/414/EY kumoamisesta
- 18.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS sen toteamisesta, että Romania ei ole toteuttanut 5 päivänä joulukuuta 2017 annetun neuvoston suosituksen mukaisia tuloksellisia toimia
- 18.6.2018 - NEUVOSTON SUOSITUS julkisen talouden keskipitkän aikavälin tavoitteeseen tähtäävältä sopeutusuralta havaitun merkittävän poikkeaman korjaamisesta Unkarissa
- 18.6.2018 - NEUVOSTON SUOSITUS julkisen talouden keskipitkän aikavälin tavoitteeseen tähtäävältä sopeutusuralta havaitun merkittävän poikkeaman korjaamisesta Romaniassa
- 18.6.2018 - Oikeusvaltioperiaate Puolassa / SEU 7 artiklan 1 kohdan mukainen perusteltu ehdotus – Puolan kuuleminen 26. kesäkuuta 2018
- 18.6.2018 - Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EU) 2015/848 liitteiden A ja B korvaamisesta (ensimmäinen käsittely) – Säädöksen hyväksyminen
- 18.6.2018 - Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EU) 2015/848 liitteiden A ja B korvaamisesta (ensimmäinen käsittely) – Säädöksen hyväksyminen – Lausuma
- 18.6.2018 - Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi makrotaloudellisen lisärahoitusavun myöntämisestä Ukrainalle (ensimmäinen käsittely) – Säädöksen hyväksyminen
- 18.6.2018 - Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI jäsenvaltioiden valtuuttamisesta allekirjoittamaan Euroopan unionin edun mukaisesti yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS N:o 108) muuttamista koskeva pöytäkirja – Hyväksyminen
- 15.6.2018 - Neuvoston päätös luvan antamisesta aloittaa neuvottelut vuonna 1994 tehtyyn tullitariffeja ja kauppaa koskevaan yleissopimukseen liitettyjen Euroopan unionin tariffikiintiöitä koskevien WTO-myönnytysten jakamiseksi Yhdistyneen kuningaskunnan Euroopan unionista eroamisen vuoksi – Hyväksyminen
- 15.6.2018 - Neuvotteluohjeet vuonna 1994 tehtyyn tullitariffeja ja kauppaa koskevaan yleissopimukseen liitettyjen Euroopan unionin tariffikiintiöitä koskevien WTO-myönnytysten jakamiseksi Yhdistyneen kuningaskunnan Euroopan unionista eroamisen vuoksi
- 15.6.2018 - Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden alaan kuuluvilla erityisalueilla tehdyn ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31 muuttamiseen (Budjettikohta 02 03 01 – Sisämarkkinat ja budjettikohta 02 03 04 – Sisämarkkinoiden hallintovälineet) = Hyväksyminen
- 15.6.2018 - Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden alaan kuuluvilla erityisalueilla tehdyn ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31 muuttamiseen (Budjettikohta 33 02 03 01 – Yhtiöoikeus) = Hyväksyminen
- 15.6.2018 - Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 30 muuttamiseen (tilastoalan yhteistyön järjestämistä koskevista erityismääräyksistä) = Hyväksyminen
- 15.6.2018 - Paremmasta lainsäädännöstä tehdyn toimielinten välisen sopimuksen täytäntöönpano – Puheenjohtajakaudella tehty työ
- 15.6.2018 - EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan parlamentin kokoonpanosta – Hyväksyminen
- 15.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Japanin välisen strategisen kumppanuussopimuksen allekirjoittamisesta unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta – Hyväksyminen
- 15.6.2018 - Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n ulkoisten kybervalmiuksien kehittämistä koskevista suuntaviivoista
- 15.6.2018 - Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset – Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle
- 14.6.2018 - EU:n erityisedustaja Kosovossa* – toimeksiannon jatkaminen – päätös
- 13.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS kansallisten keskuspankkien ulkopuolisten tilintarkastajien hyväksymisestä tehdyn päätöksen 1999/70/EY muuttamisesta Lietuvos Bankasin ulkopuolisten tilintarkastajien osalta
- 12.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Japanin välisen strategisen kumppanuussopimuksen allekirjoittamisesta unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta
- 12.6.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Japanin välisen strategisen kumppanuussopimuksen tekemisestä unionin puolesta
- 12.6.2018 - Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Japanin välinen strateginen kumppanuussopimus
- 12.6.2018 - Komission suositukset neuvoston suosituksiksi vuoden 2018 kansallisista uudistusohjelmista sekä samassa yhteydessä annetuiksi tarkistettuja vakaus- tai lähentymisohjelmia koskeviksi neuvoston lausunnoiksi
- 11.6.2018 - Suhteet Uzbekistanin tasavaltaan: Ehdotus neuvoston päätökseksi kumppanuuden perustamisesta tehtyyn Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Uzbekistanin tasavallan kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen Kroatian tasavallan Euroopan unioniin liittymisen huomioon ottamiseksi liitettävän pöytäkirjan tekemisestä unionin ja jäsenvaltioiden puolesta
- 25.5.2018 - Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden alaan kuuluvilla erityisalueilla tehdyn ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31 muuttamiseen (Budjettikohta 33 02 03 01 ”Yhtiöoikeus”)
- 25.5.2018 - LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden alaan kuuluvilla erityisalueilla tehdyn ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31 muuttamiseen (Budjettikohta 33 02 03 01 ”Yhtiöoikeus”)
- 25.5.2018 - Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tilastoalan yhteistyön järjestämistä koskevista erityismääräyksistä tehdyn ETA-sopimuksen pöytäkirjan 30 muuttamiseksi
- 25.5.2018 - LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tilastoalan yhteistyön järjestämistä koskevista erityismääräyksistä tehdyn ETA-sopimuksen pöytäkirjan 30 muuttamiseksi
- 24.5.2018 - Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta Ranskan hakemuksen johdosta – EGF/2017/009 FR/Air France Hyväksyminen
- 24.5.2018 - Ehdotus määrärahojen siirroksi nro DEC 10/2018 varainhoitovuoden 2018 yleisen talousarvion pääluokassa III – Komissio Hyväksyminen
- 18.5.2018 - NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Euroopan komissiolle ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle aloittaa neuvottelut ja neuvotella Euroopan unionin puolesta niistä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän jäsenten välisen kumppanuussopimuksen määräyksistä, jotka kuuluvat unionin toimivaltaan
- 18.5.2018 - NEUVOSTOSSA KOKOONTUNEIDEN JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN PÄÄTÖS Euroopan komission valtuuttamisesta neuvottelemaan jäsenvaltioiden puolesta niistä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän jäsenten välisen kumppanuussopimuksen määräyksistä, jotka kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan
- 18.5.2018 - Cotonoun sopimuksen jälkeen – Neuvotteluvaltuutus Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän jäsenten välisen kumppanuussopimuksen tekemiseksi
Seuraavia asiakirjoja ei ole saatavilla valitsemallasi kielellä.
- 20.6.2018 - Draft Council Conclusions on Security and Defence in the context of the EU Global Strategy - Exchange of views - Council conclusions
- 19.6.2018 - Horn of Africa/Red Sea - Draft Council conclusions
- 19.6.2018 - Proposal for a Regulation of the European Parliament and of the Council establishing a Union Resettlement Framework and amending Regulation (EU) No 516/2014 of the European Parliament and the Council - Conditional confirmation of the final compromise text with a view to agreement
- 19.6.2018 - Proposal of the European Parliament and of the Council for a Regulation on the European Union Agency for Criminal Justice Cooperation (Eurojust) - Confirmation of the final compromise text with a view to agreement
- 18.6.2018 - Directive 2013/33/EU of the European Parliament and of the Council of 26 June 2013 laying down standards for the reception of applicants for international protection (recast) - Conditional confirmation of the final compromise text with a view to agreement
- 18.6.2018 - Proposal for a Regulation of the European Parliament and of the Council establishing a Union Resettlement Framework and amending Regulation (EU) No 516/2014 of the European Parliament and the Council - Conditional confirmation of the final compromise text with a view to agreement
- 18.6.2018 - Proposal for a Regulation of the European Parliament and of the Council on the mutual recognition of freezing and confiscation orders - Confirmation of the final compromise text with a view to agreement
- 18.6.2018 - Proposal for a Council Directive amending Directive 2006/112/EC as regards harmonising and simplifying certain rules in the value added tax system and introducing the definitive system for the taxation of trade between Member States Proposal for a Council Implementing Regulation amending Implementing Regulation (EU) No 282/2011 as regards certain exemptions for intra-Community transactions Proposal for a Council Regulation amending Regulation (EU) No 904/2010 as regards the certified taxable person General approach
- 15.6.2018 - Post-Cotonou - Decisions and Negotiating directives for a Partnership Agreement between the European Union and its Member States of the one part, and with countries of the African, Caribbean and Pacific Group of States of the other part
- 15.6.2018 - Proposal for a DIRECTIVE OF THE EUROPEAN PARLIAMENT AND OF THE COUNCIL amending Directive 2009/65/EC of the European Parliament and of the Council and Directive 2011/61/EU of the European Parliament and of the Council with regard to cross-border distribution of collective investment undertakings Proposal for a REGULATION OF THE EUROPEAN PARLIAMENT AND OF THE COUNCIL on facilitating cross-border distribution of collective investment undertakings and amending Regulations (EU) No 345/2013 and (EU) No 346/2013 - Mandate for negotiations with the European Parliament
- 15.6.2018 - Proposal for a REGULATION OF THE EUROPEAN PARLIAMENT AND OF THE COUNCIL on facilitating cross-border distribution of collective investment undertakings and amending Regulations (EU) No 345/2013 and (EU) No 346/2013 - Mandate for negotiations with the European Parliament = Compromise proposal
- 15.6.2018 - Regulation on Pan-European Pension Product - Mandate for negotiations with the European Parliament
- 15.6.2018 - Proposal for a Regulation of the European Parliament and of the Council amending Regulation (EU) No 182/2011 laying down the rules and general principles concerning mechanisms for control by Member States of the Commission’s exercise of implementing powers Presidency progress report