- Euroopan unionin neuvosto
Coreper II, 30. lokakuuta 2024
Käytännön tietoa
Meeting n° 344362 Europa keskiviikko 30. lokakuuta 2024 09.00 Sali EB S5
Asiakirjoja
- 19.11.2024 - LAAJENTUMINEN – Liittymisneuvottelut Albanian kanssa = Ulkosuhteiden temaattista kokonaisuutta (nro 6) koskevan tarkastelun tulokset
- 31.10.2024 - EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan sääntelyviranomaisten välisten hallinnollisten järjestelyjen luonnoksia sekä EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kaasun ja sähkön siirtoverkonhaltijoiden välisten työjärjestelyjen luonnoksia koskevan unionin kannan täsmennys (mahd.) – Hyväksyminen
- 30.10.2024 - LIITE asiakirjaan NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Alankomaiden elpymis- ja palautumissuunnitelmasta tehdyn arvion hyväksymisestä 4 päivänä lokakuuta 2022 annetun täytäntöönpanopäätöksen muuttamisesta
- 30.10.2024 - Neuvoston päätös yhteisestä passitusmenettelystä 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella perustetussa EU:n ja yhteistä passitusta soveltavien maiden sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta yhteistä passitusmenettelyä koskevan yleissopimuksen muuttamista Georgian liittymisen vuoksi koskevan päätöksen hyväksymiseen – Hyväksyminen
- 30.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS kirjeenvaihtona tehdyn sopimuksen, jolla muutetaan ja täydennetään Euroopan unionin ja Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välillä tehtyä tieteellistä ja teknologista yhteistyötä koskevaa sopimusta ja vahvistetaan ehdot ja edellytykset Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumiselle Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA), allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta – Hyväksyminen NEUVOSTON PÄÄTÖS kirjeenvaihtona tehdyn sopimuksen, jolla muutetaan ja täydennetään Euroopan unionin ja Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välillä tehtyä tieteellistä ja teknologista yhteistyötä koskevaa sopimusta ja vahvistetaan ehdot ja edellytykset Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumiselle Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA), tekemisestä – Neuvoston pyyntö Euroopan parlamentin hyväksynnän saamiseksi = Komission lausuma
- 30.10.2024 - LIITE asiakirjaan NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Tšekin elpymis- ja palautumissuunnitelmasta tehdyn arvion hyväksymisestä 8 päivänä syyskuuta 2021 annetun täytäntöönpanopäätöksen muuttamisesta
- 30.10.2024 - Neuvoston täytäntöönpanopäätös päätöksen 2009/791/EY muuttamisesta luvan antamiseksi Saksan liittotasavallalle jatkaa yhteisestä arvonlisäjärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY 168 ja 168 a artiklasta poikkeavan toimenpiteen soveltamista – Hyväksyminen
- 30.10.2024 - PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II)
- 30.10.2024 - SUHTEET TADŽIKISTANIIN – Euroopan unionin kannan vahvistaminen EU–Tadžikistan-yhteistyöneuvoston yhdettätoista kokousta varten (Bryssel, 18. marraskuuta 2024)
- 29.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean yhden jäsenen ja yhden varajäsenen, joita Suomen tasavalta on ehdottanut, nimeämisestä
- 29.10.2024 - Neuvoston päätös alueiden komitean yhden jäsenen ja yhden varajäsenen, joita Suomen tasavalta on ehdottanut, nimeämisestä - Hyväksyminen
- 29.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan rauhanrahaston perustamisesta annetun päätöksen (YUTP) 2021/509 muuttamisesta
- 29.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kolumbian, Perun ja Ecuadorin välisellä kauppasopimuksella perustetussa kauppakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavan kannan vahvistamisesta kyseisen sopimuksen liitteen II lisäyksiä 2, 2A ja 5 koskeviin muutoksiin – Hyväksyminen
- 29.10.2024 - NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Alankomaiden elpymis- ja palautumissuunnitelmasta tehdyn arvion hyväksymisestä 4 päivänä lokakuuta 2022 annetun täytäntöönpanopäätöksen muuttamisesta
- 29.10.2024 - EU:n tilastot – EHDOTUS neuvoston päätelmiksi EU:n tilastoista (2024)
- 29.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan rauhanrahastosta rahoitettavasta avustustoimenpiteestä, jolla tuetaan Egyptin asevoimia
- 29.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan rauhanrahastosta rahoitettavasta avustustoimenpiteestä, jolla vahvistetaan Kongon tasavallan laivaston valmiuksia Yaoundén prosessin yhteydessä
- 29.10.2024 - Luonnos EUROOPAN UNIONIN JA EUROOPAN ATOMIENERGIAYHTEISÖN SEKÄ ISON-BRITANNIAN JA POHJOIS-IRLANNIN YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN VÄLISEN KAUPPA- JA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN 8 ARTIKLAN 1 KOHDAN l ALAKOHDALLA PERUSTETUN ENERGIA-ALAN ERITYISKOMITEAN päätös toimitusvarmuutta käsittelevän työryhmän perustamisesta
- 29.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan välisellä kauppa- ja yhteistyösopimuksella perustetussa energia-alan erityiskomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta toimitusvarmuutta käsittelevän työryhmän perustamiseen
- 29.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS kirjeenvaihtona tehtävän sopimuksen, jolla muutetaan ja täydennetään Euroopan unionin ja Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välillä tehtyä tieteellistä ja teknologista yhteistyötä koskevaa sopimusta ja vahvistetaan ehdot ja edellytykset Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumiselle Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA), allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta
- 29.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS kirjeenvaihtona tehtävän sopimuksen, jolla muutetaan ja täydennetään Euroopan unionin ja Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välillä tehtyä tieteellistä ja teknologista yhteistyötä koskevaa sopimusta ja vahvistetaan ehdot ja edellytykset Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumiselle Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA), tekemisestä
- 29.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Uuden-Seelannin osallistumisesta unionin ohjelmiin tehdyllä Euroopan unionin ja Uuden-Seelannin välisellä sopimuksella perustetussa sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta sekakomitean työjärjestyksen hyväksymiseen
- 29.10.2024 - Luonnos: EU:N JA UUDEN-SEELANNIN SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS sekakomitean työjärjestyksen vahvistamisesta
- 29.10.2024 - Liite NEUVOSTON PÄÄTÖKSEEN luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Singaporen tasavallan kanssa Singaporen tasavallan unionin ohjelmiin osallistumisen yleisiä periaatteita ja Singaporen tasavallan assosioitumista tutkimuksen ja innovoinnin Horisontti Eurooppa -puiteohjelmaan (2021–2027) koskevasta sopimuksesta
- 29.10.2024 - NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Tšekin elpymis- ja palautumissuunnitelmasta tehdyn arvion hyväksymisestä 8 päivänä syyskuuta 2021 annetun täytäntöönpanopäätöksen muuttamisesta
- 29.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission ajoneuvoja koskevien sääntöjen yhdenmukaistamista käsittelevässä maailmanfoorumissa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ehdotuksiin muutoksiksi E-sääntöihin nro 0, 10, 13, 13-H, 14, 16, 17, 21, 25, 29, 43, 46, 74, 80, 86, 94, 95, 100, 110, 114, 116, 118, 125, 127, 129, 134, 135, 137, 145, 147, 148, 149, 153, 157, 158, 166, 167 ja 171, ehdotuksiin turvavöiden, turvajärjestelmien, lasten turvajärjestelmien, lasten ISOFIX-turvajärjestelmien ja kokoluokan i lasten turvajärjestelmien asennusta koskevaksi uudeksi E-säännöksi, turvavyömuistuttimia koskevaksi uudeksi E-säännöksi, kaasupolkimen tahattoman käytön aiheuttaman kiihdytyksen hallintajärjestelmän hyväksymiseen sovellettavia yhdenmukaisia vaatimuksia koskevaksi uudeksi E-säännöksi ja kuljettajan näkyvyysaluetta hyödyntävää avustinta koskevaksi uudeksi E-säännöksi, ehdotuksiin muutoksiksi maailmanlaajuisiin teknisiin sääntöihin (GTR) nro 6, 7 ja 14, ehdotuk
- 28.10.2024 - Neuvoston päätös Euroopan rauhanrahaston perustamisesta annetun päätöksen (YUTP) 2021/509 muuttamisesta
- 28.10.2024 - Luonnos EUROOPAN UNIONIN JA SEN JÄSENVALTIOIDEN SEKÄ KOLUMBIAN, PERUN JA ECUADORIN VÄLISELLÄ KAUPPASOPIMUKSELLA PERUSTETUN KAUPPAKOMITEAN PÄÄTÖS kyseisen sopimuksen liitteessä II olevien lisäysten 2, 2A ja 5 muuttamisesta
- 28.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kolumbian, Perun ja Ecuadorin välisellä kauppasopimuksella perustetussa kauppakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta kyseisen sopimuksen liitteessä II olevien lisäysten 2, 2A ja 5 muuttamiseen
- 28.10.2024 - Luonnos NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteisestä passitusmenettelystä tehdyn yleissopimuksen liitteiden III ja III a muuttamisesta Georgian liittymisen osalta
- 28.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteisestä passitusmenettelystä tehdyllä yleissopimuksella perustetussa sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta kyseisen yleissopimuksen liitteiden III ja III a muuttamista Georgian liittymisen osalta koskevan päätöksen hyväksymiseen
- 28.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Singaporen tasavallan kanssa Singaporen tasavallan unionin ohjelmiin osallistumisen yleisiä periaatteita ja Singaporen tasavallan assosioitumista tutkimuksen ja innovoinnin Horisontti Eurooppa -puiteohjelmaan (2021–2027) koskevan sopimuksen tekemiseksi
- 28.10.2024 - Neuvoston päätös alueiden komitean viiden jäsenen ja kuuden varajäsenen, joita Puolan tasavalta on ehdottanut, nimeämisestä – Hyväksyminen
- 28.10.2024 - PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II)
- 28.10.2024 - EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan sääntelyviranomaisten välisten hallinnollisten järjestelyjen luonnoksia sekä EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kaasun ja sähkön siirtoverkonhaltijoiden välisten työjärjestelyjen luonnoksia koskevan unionin kannan täsmennys (mahd.) – Hyväksyminen
- 25.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kolumbian, Perun ja Ecuadorin välisellä kauppasopimuksella perustetussa kauppakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavan kannan vahvistamisesta kyseisen sopimuksen liitteen II lisäyksiä 2, 2A ja 5 koskeviin muutoksiin – Hyväksyminen
- 25.10.2024 - Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan välisellä kauppa- ja yhteistyösopimuksella perustetussa energia-alan erityiskomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta toimitusvarmuutta käsittelevän työryhmän perustamiseen – Hyväksyminen
- 25.10.2024 - Euroopan unionin ja Norjan kuningaskunnan välinen sopimus hallinnollisesta yhteistyöstä, petosten torjunnasta ja saatavien perinnästä arvonlisäverotuksen alalla tehdyn Euroopan unionin ja Norjan kuningaskunnan välisen sopimuksen muuttamisesta – Hyväksyminen
- 25.10.2024 - Kirjeenvaihtona tehty sopimus, jolla muutetaan ja täydennetään Euroopan unionin ja Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välillä tehtyä tieteellistä ja teknologista yhteistyötä koskevaa sopimusta ja vahvistetaan ehdot ja edellytykset Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumiselle välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA)
- 25.10.2024 - Neuvoston päätös yhteisestä passitusmenettelystä 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella perustetussa EU:n ja yhteistä passitusta soveltavien maiden sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta yhteistä passitusmenettelyä koskevan yleissopimuksen muuttamista Georgian liittymisen vuoksi koskevan päätöksen hyväksymiseen – Hyväksyminen
- 25.10.2024 - NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Kroatialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY 26 artiklan 1 kohdan a alakohdasta sekä 168 ja 168 a artiklasta poikkeava erityistoimenpide annetun täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2018/1994 muuttamisesta
- 25.10.2024 - NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS päätöksen 2009/791/EY muuttamisesta luvan antamiseksi Saksan liittotasavallalle jatkaa yhteisestä arvonlisäjärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY 168 ja 168 a artiklasta poikkeavan toimenpiteen soveltamista
- 25.10.2024 - Liite NEUVOSTON PÄÄTÖKSEEN luvan antamisesta aloittaa Euroopan unionin puolesta neuvottelut Euroopan unionin ja Singaporen tasavallan välisen sopimuksen tekemiseksi yleisistä periaatteista, joilla säädellään Singaporen tasavallan osallistumista unionin ohjelmiin, sekä pöytäkirjasta Singaporen tasavallan assosioitumiseksi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmaan ”Horisontti Eurooppa” (2021–2027)
- 25.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Singaporen tasavallan kanssa Singaporen tasavallan unionin ohjelmiin osallistumisen yleisiä periaatteita ja Singaporen tasavallan assosioitumista tutkimuksen ja innovoinnin Horisontti Eurooppa -puiteohjelmaan (2021–2027) koskevasta sopimuksesta – Hyväksyminen
- 25.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS kirjeenvaihtona tehdyn sopimuksen, jolla muutetaan ja täydennetään Euroopan unionin ja Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välillä tehtyä tieteellistä ja teknologista yhteistyötä koskevaa sopimusta ja vahvistetaan ehdot ja edellytykset Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumiselle Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA), allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta – Hyväksyminen NEUVOSTON PÄÄTÖS kirjeenvaihtona tehdyn sopimuksen, jolla muutetaan ja täydennetään Euroopan unionin ja Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välillä tehtyä tieteellistä ja teknologista yhteistyötä koskevaa sopimusta ja vahvistetaan ehdot ja edellytykset Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumiselle Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA), tekemisestä – Neuvoston pyyntö Euroopan parlamentin hyväksynnän saamiseksi
- 25.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Uuden-Seelannin osallistumisesta unionin ohjelmiin tehdyllä Euroopan unionin ja Uuden-Seelannin välisellä sopimuksella perustetussa sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta sekakomitean työjärjestyksen hyväksymiseen – Hyväksyminen
- 25.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean viiden jäsenen ja kuuden varajäsenen, joita Puolan tasavalta on ehdottanut, nimeämisestä
- 25.10.2024 - Neuvoston päätös alueiden komitean viiden jäsenen ja kuuden varajäsenen, joita Puolan tasavalta on ehdottanut, nimeämisestä – Hyväksyminen
- 25.10.2024 - LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Tšekin elpymis- ja palautumissuunnitelmasta tehdyn arvion hyväksymisestä 8 päivänä syyskuuta 2021 annetun täytäntöönpanopäätöksen (EU) ST 11047/21 INIT; ST 11047/21 ADD 1; ST 11047/21 COR 1) muuttamisesta
- 25.10.2024 - Komission aikomus allekirjoittaa yhteisymmärryspöytäkirja metsäkumppanuudesta Gabonin kanssa – Luvan antaminen ei-sitovan välineen allekirjoittamiseen
- 25.10.2024 - Komission aikomus aloittaa EU:n puolesta neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen kanssa yhteisestä julkilausumasta, joka on ei-sitova väline ja jossa vahvistetaan yhteiset painopisteet ja yhteistyöjärjestelyt yhteisen neuvoa-antavan ryhmän käynnissä olevan yhteistyön puitteissa toteutettavalle sekä tiede- ja teknologiasopimuksen mukaiselle tutkimukselle ja innovoinnille – Luvan antaminen ei-sitovan välineen allekirjoittamiseen
- 25.10.2024 - LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission ajoneuvoja koskevien sääntöjen yhdenmukaistamista käsittelevässä maailmanfoorumissa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ehdotuksiin muutoksiksi E-sääntöihin nro 0, 10, 13, 13-H, 14, 16, 17, 21, 25, 29, 43, 46, 74, 80, 86, 94, 95, 100, 110, 114, 116, 118, 125, 127, 129, 134, 135, 137, 145, 147, 148, 149, 153, 157, 158, 166, 167 ja 171, ehdotuksiin turvavöiden, turvajärjestelmien, lasten turvajärjestelmien, lasten ISOFIX-turvajärjestelmien ja kokoluokan i lasten turvajärjestelmien asennusta koskevaksi uudeksi E-säännöksi, turvavyömuistuttimia koskevaksi uudeksi E-säännöksi, kaasupolkimen tahattoman käytön aiheuttaman kiihdytyksen hallintajärjestelmän hyväksymiseen sovellettavia yhdenmukaisia vaatimuksia koskevaksi uudeksi E-säännöksi ja kuljettajan näkyvyysaluetta hyödyntävää avustinta koskevaksi uudeksi E-säännöksi, ehdotuksiin muutoksiksi maailmanlaajuisiin teknisiin sääntöihi
- 25.10.2024 - Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission ajoneuvoja koskevien sääntöjen yhdenmukaistamista käsittelevässä maailmanfoorumissa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ehdotuksiin muutoksiksi E-sääntöihin nro 0, 10, 13, 13-H, 14, 16, 17, 21, 25, 29, 43, 46, 74, 80, 86, 94, 95, 100, 110, 114, 116, 118, 125, 127, 129, 134, 135, 137, 145, 147, 148, 149, 153, 157, 158, 166, 167 ja 171, ehdotuksiin turvavöiden, turvajärjestelmien, lasten turvajärjestelmien, lasten ISOFIX-turvajärjestelmien ja kokoluokan i lasten turvajärjestelmien asennusta koskevaksi uudeksi E-säännöksi, turvavyömuistuttimia koskevaksi uudeksi E-säännöksi, kaasupolkimen tahattoman käytön aiheuttaman kiihdytyksen hallintajärjestelmän hyväksymiseen sovellettavia yhdenmukaisia vaatimuksia koskevaksi uudeksi E-säännöksi ja kuljettajan näkyvyysaluetta hyödyntävää avustinta koskevaksi uudeksi E-säännöksi, ehdotuksiin muutoksiksi maailmanlaajuisiin teknisiin sääntöihin (GTR) nro 6, 7 j
- 25.10.2024 - Mikrobilääkeresistenssiä käsittelevä neljäs maailmanlaajuinen korkean tason ministerikokous – Valtuutus neuvotella ei-sitovasta välineestä
- 25.10.2024 - PÄÄTÖSLAUSELMAT ja PÄÄTÖKSET, jotka Euroopan parlamentti hyväksyi istuntojaksollaan Strasbourgissa 21.–24. lokakuuta 2024
- 25.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS hallinnollisesta yhteistyöstä, petosten torjunnasta ja saatavien perinnästä arvonlisäverotuksen alalla tehdyn Euroopan unionin ja Norjan kuningaskunnan välisen sopimuksen muuttamista koskevan Euroopan unionin ja Norjan kuningaskunnan välisen sopimuksen tekemisestä
- 24.10.2024 - Neuvoston päätelmät kansainvälisestä ilmastorahoituksesta Bakussa 11.–22. marraskuuta 2024 järjestettävää ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen osapuolten 29. konferenssia (COP29) varten: uusi kohta 17 – Hyväksyminen
- 24.10.2024 - LIITE asiakirjaan NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Alankomaiden elpymis- ja palautumissuunnitelmasta tehdyn arvion hyväksymisestä 4 päivänä lokakuuta 2022 annetun täytäntöönpanopäätöksen muuttamisesta
- 24.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean yhden jäsenen, jota Belgian kuningaskunta on ehdottanut, nimeämisestä
- 24.10.2024 - Neuvoston päätös alueiden komitean yhden jäsenen, jota Belgian kuningaskunta on ehdottanut, nimeämisestä – Hyväksyminen
- 24.10.2024 - Komission asetus (EU) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1445/2007 muuttamisesta ostovoimapariteetteja koskevan perusnimikeluettelon osalta – Päätös olla vastustamatta hyväksymistä
- 24.10.2024 - Komission delegoitu asetus (EU) yhdenmukaistetuista kuluttajahintaindekseistä ja asuntohintaindeksistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/792 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse kulutuksen luokituksesta ja rahapelien sisällyttämisestä indekseihin – Aikomus olla vastustamatta delegoitua säädöstä
- 24.10.2024 - Komission delegoitu asetus (EU) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 184/2005 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse viittauksista Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1893/2006 vahvistettuun tilastolliseen toimialaluokitukseen (NACE) – Aikomus olla vastustamatta delegoitua säädöstä
- 24.10.2024 - Neuvoston täytäntöönpanopäätös luvan antamisesta Kroatialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY 26 artiklan 1 kohdan a alakohdasta sekä 168 ja 168 a artiklasta poikkeava erityistoimenpide annetun täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2018/1994 muuttamisesta – Hyväksyminen
- 24.10.2024 - Neuvoston täytäntöönpanopäätös päätöksen 2009/791/EY muuttamisesta luvan antamiseksi Saksan liittotasavallalle jatkaa yhteisestä arvonlisäjärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY 168 ja 168 a artiklasta poikkeavan toimenpiteen soveltamista – Hyväksyminen
- 24.10.2024 - Ilmastoklubin yhteinen julkilausuma COP29:n yhteydessä Luvan antaminen ei-sitovan välineen allekirjoittamiseen
- 24.10.2024 - SUHTEET TADŽIKISTANIIN – Euroopan unionin kannan vahvistaminen EU–Tadžikistan-yhteistyöneuvoston yhdettätoista kokousta varten (Bryssel, 18. marraskuuta 2024)
- 22.10.2024 - EU:n sotilasesikunnan tiedusteluosaston rakenteen tarkistus
- 21.10.2024 - Neuvoston päätös Euroopan rauhanrahastosta rahoitettavasta avustustoimenpiteestä, jolla tuetaan Egyptin asevoimia
- 21.10.2024 - Neuvoston päätös Euroopan rauhanrahastosta rahoitettavasta avustustoimenpiteestä, jolla vahvistetaan Kongon tasavallan laivaston valmiuksia Yaoundén prosessin yhteydessä
- 18.10.2024 - Neuvoston päätös Luxemburgin toimittamien kahden euron erikoisrahan kahden kuva-aiheluonnoksen hyväksymisestä
- 16.10.2024 - Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä tehdyllä sopimuksella perustetussa sekakomiteassa unionin puolesta esitettävästä kannasta sellaisen päätöksen hyväksymiseen, jolla kaksi äskettäin hyväksyttyä unionin säädöstä lisätään Windsorin puitteiston liitteeseen 2. – Hyväksyminen
- 15.10.2024 - Neuvoston päätös Slovakiassa liikkeeseen laskettavan kahden euron erikoisrahan uuden kuva-aiheluonnoksen hyväksymisestä
- 14.10.2024 - Luonnos: ISON-BRITANNIAN JA POHJOIS-IRLANNIN YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN EROAMISESTA EUROOPAN UNIONISTA JA EUROOPAN ATOMIENERGIAYHTEISÖSTÄ TEHDYLLÄ SOPIMUKSELLA PERUSTETUN SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS kahden äskettäin hyväksytyn unionin säädöksen lisäämisestä Windsorin puitteiston liitteeseen 2
- 14.10.2024 - NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä tehdyllä sopimuksella perustetussa sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta sellaisen päätöksen hyväksymiseen, jolla kaksi äskettäin hyväksyttyä unionin säädöstä lisätään Windsorin puitteiston liitteeseen 2
- 3.10.2024 - Euroopan finanssipoliittinen komitea – vuosikertomus 2024
- 23.9.2024 - Neuvoston päätös Maltalla liikkeeseen laskettavan kahden euron erikoisrahan uuden kuva-aiheluonnoksen hyväksymisestä
- 23.9.2024 - Neuvoston päätös Maltassa liikkeeseen laskettavan kahden euron erikoisrahan uuden kuva-aiheluonnoksen hyväksymisestä
- 9.9.2024 - LIITE asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) …/…, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 184/2005 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse viittauksista Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1893/2006 vahvistettuun tilastolliseen toimialaluokitukseen (NACE)
- 5.9.2024 - KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) …/…, annettu 2.9.2024, yhdenmukaistetuista kuluttajahintaindekseistä ja asuntohintaindeksistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/792 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse kulutuksen luokituksesta ja rahapelien sisällyttämisestä indekseihin
- 5.9.2024 - LIITE asiakirjaan Kommission delegoitu asetus yhdenmukaistetuista kuluttajahintaindekseistä ja asuntohintaindeksistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/792 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse kulutuksen luokituksesta ja rahapelien sisällyttämisestä indekseihin
- 5.9.2024 - KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) …/…, annettu 2.9.2024, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 184/2005 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse viittauksista Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1893/2006 vahvistettuun tilastolliseen toimialaluokitukseen (NACE)
- 28.8.2024 - KOMISSION ASETUS (EU) …/…, annettu XXX, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1445/2007 muuttamisesta ostovoimapariteetteja koskevan perusnimikeluettelon osalta
- 28.8.2024 - LIITE asiakirjaan Komission asetus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1445/2007 muuttamisesta ostovoimapariteetteja koskevan perusnimikeluettelon osalta
- 31.1.2024 - Euroopan Unionin ja Norjan kuningaskunnan välinen sopimus hallinnollisesta yhteistyöstä, petosten torjunnasta ja saatavien perinnästä arvonlisäverotuksen alalla tehdyn Euroopan unionin ja Norjan kuningaskunnan välisen sopimuksen muuttamisesta
Seuraavia asiakirjoja ei ole saatavilla valitsemallasi kielellä.
- 30.10.2024 - Attendance of a third party at the Working Party on Competitiveness and Growth (High Level) on 07 November 2024 - Approval
- 28.10.2024 - Recommendations for further action regarding the activation of the EU Hybrid Toolbox
- 25.10.2024 - Draft Council Directive amending Directive 2006/112/EC as regards VAT rules for the digital age - General approach
- 25.10.2024 - Draft Council Regulation amending Regulation (EU) No 904/2010 as regards the VAT administrative cooperation arrangements needed for the digital age - Political agreement
- 25.10.2024 - Draft Council Implementing Regulation amending Implementing Regulation (EU) No 282/2011 as regards information requirements for certain VAT schemes - Political agreement
- 25.10.2024 - VAT in the Digital Age package: a) Draft Council Directive amending Directive 2006/112/EC as regards VAT rules for the digital age - General approach b) Draft Council Regulation amending Regulation (EU) No 904/2010 as regards the VAT administrative cooperation arrangements needed for the digital age - Political agreement c) Draft Council Implementing Regulation amending Implementing Regulation (EU) No 282/2011 as regards information requirements for certain VAT schemes - Political agreement
- 25.10.2024 - Attendance of representatives of the US Department of Commerce, Bureau of Industry and Security at the meeting of the Working Party on Dual Use Goods on 5 November 2024 - Approval
- 25.10.2024 - Attendance of a third party at the Education Committee on 5 November - Approval
- 25.10.2024 - Attendance of a third party at the Working Party on Social Questions on 30 October 2024
- 25.10.2024 - Attendance of representatives of EFTA countries at the Working Party on Animals and Veterinary Questions (Chief Veterinary Officers) on 6 November 2024
- 24.10.2024 - Attendance of a third party at the Working Party on Competitiveness and Growth (Industry) on 5 November 2024 - Approval
- 24.10.2024 - European Court of Auditors' special report No 21/2024: State aid in times of crisis – Swift reaction but shortcomings in the Commission’s monitoring and inconsistencies in the framework to support the EU’s industrial policy objectives Designation of a Working Party Attendance of the European Court of Auditors at the Working Party meeting
- 24.10.2024 - Governance of the European Economic Security Strategy
- 23.10.2024 - Procedure for the appointment by the Council of two members of the Committee of independent eminent persons referred to in Article 11 of Regulation 1141/2014 on statute and funding of European political parties and foundations
- 23.10.2024 - Attendance of a third party at the Working Party on the Western Balkans Region on 25 November 2024 Approval
- 22.10.2024 - Attendance of the Security Accreditation Board (SAB) of the EU Space Programme Agency (EUSPA) at the Working Party on Space on 6 November 2024 - Approval
- 22.10.2024 - 2024 EFC Status Report on Information Requirements in EMU
- 22.10.2024 - Case before the Court of Justice Case C-507/24 P - Appeal against the order of the General Court of 8 May 2024 in YS v Council and Commission (Τ-411/23)
- 22.10.2024 - Attendance of representatives of Free Russia Foundation to the Eastern Europe and Central Asia Working Party (COEST) on 21 November 2024 Approval
- 17.10.2024 - European Court of Auditors' special report No 15/2024: Climate adaptation in the EU - Action not keeping up with ambition Designation of a Working Party Attendance of the European Court of Auditors at the Working Party meeting
- 17.10.2024 - Attendance of a third party at the Working Party on the Western Balkans Region on 11 November 2024 - Approval