Skip to content
  • Euroopan unionin neuvosto
  • Lehdistötiedote
  • 29. lokakuuta 2015 14.15

Valko-Venäjä: EU keskeyttää pakotteensa useimpia henkilöitä ja kaikkia yhteisöjä vastaan

Neuvosto on keskeyttänyt neljäksi kuukaudeksi 170 henkilön varojen jäädyttämisen ja matkustuskiellon sekä kolmen yhteisön varojen jäädyttämisen Valko-Venäjällä. Päätös tehtiin EU:n ja Valko-Venäjän suhteiden parantumisen myötä ja Valko-Venäjän vapautettua kaikki poliittiset vankinsa 22. elokuuta.

Euroopan unioni on pitkään vaatinut kaikkien poliittisten vankien vapauttamista. EU vastasi tähän edistykseen keskeyttämällä useimmat rajoittavista toimenpiteistä. Tämä kannustaa myönteiseen kehitykseen ja siten EU:n ja Valko-Venäjän suhteiden parantumiseen. EU seuraa edelleen tiiviisti Valko-Venäjän demokratia- ja ihmisoikeustilannetta. 

Henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden oli määrä päättyä 31. lokakuuta. Neuvosto jatkoi toimenpiteitä neljällä kuukaudella 29. helmikuuta 2016 asti ja samalla keskeytti niiden soveltamisen 170 henkilöön ja kolmeen yhteisöön. Rajoittavia toimenpiteitä sovelletaan edelleen neljään henkilöön, jotka ovat osallisina selittämättömiin katoamisiin Valko-Venäjällä. Asevientikieltoakin sovelletaan edelleen. 

Neuvosto päivitti myös henkilöiden ja yhteisöjen luetteloa viimeaikaisen oikeuskäytännön huomioon ottamiseksi.

Päätös hyväksyttiin kirjallisella menettelyllä. Säädökset ja tarkat tiedot kyseisistä henkilöistä ja yhteisöistä julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä 30. lokakuuta, ja ne tulevat voimaan 31. lokakuuta.

Lehdistöyhteydet

Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.

Päivitetty viimeksi: 13. tammikuuta 2024