Taustat
Tarkenna tuloksia
449 tulosta
EU:n ja Länsi-Balkanin suhteet
EU antaa vahvaa poliittista, teknistä ja taloudellista tukea auttaakseen Länsi-Balkanin kumppaneita kohti EU-jäsenyyttä.

Serbia
Serbia haki EU:n jäsenyyttä joulukuussa 2009, ja sille myönnettiin EU:n ehdokasmaan asema maaliskuussa 2012. EU:n ja Serbian väliset liittymisneuvottelut alkoivat tammikuussa 2014. Tähän mennessä on avattu 22 neuvottelulukua.

Nesteytetyn maakaasun infrastruktuuri EU:ssa
Missä EU-maissa on terminaaleja nesteytetyn maakaasun (LNG) tuontiin?

EU:n humanitaarinen tuki palestiinalaisille
Euroopan unioni ja sen jäsenmaat ovat maailman johtavia humanitaarisen avun antajia, muun muassa palestiinalaisille. Avun tavoitteena on pelastaa ihmishenkiä, ehkäistä ja lievittää inhimillistä kärsimystä ja säilyttää ihmisarvo.

Humanitaarinen apu ja pelastuspalvelutuki Ukrainalle
EU on antanut hätäapua Ukrainalle ja sen kansalle Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen alusta lähtien. EU ja sen 27 jäsenmaata ovat yhdessä Ukrainan suurin humanitaarisen avun antaja.

EU:n apu Ukrainalle: energiaturvallisuus ja infrastruktuuri
Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan EU on toteuttanut useita aloitteita, joilla tuetaan Ukrainan energiaturvallisuutta sekä maan liikennealaa ja yhteyksiä.

EU-säännöt sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta
EU-maiden välisellä yhteensovittamisella varmistetaan, että EU-kansalaiset voivat siirtää sosiaaliturvaoikeutensa muuttaessaan ja työskennellessään Euroopassa.

EU:n siruteollisuus
EU:n sirusäädöksessä otetaan huomioon mikrosirujen keskeinen merkitys kaikilla aloilla – kuluttajaelektroniikasta kriittiseen infrastruktuuriin – sekä EU:n kilpailukyvyn tulevaisuuden kannalta.

Lääkepaketti: EU:n uudet lääkesäännöt
Lääkepaketilla päivitetään nykyisiä lääkesääntöjä vastaamaan paremmin potilaiden tarpeita ja tuetaan kilpailua ja innovointia.

Euroopan puolustusteollisuusohjelma
Euroopan puolustusteollisuusohjelma (EDIP) on yksi monista aloitteista, joita EU on toteuttanut parantaakseen puolustusvalmiuttaan ja vahvistaakseen Euroopan puolustusteollisuutta turvallisuusympäristön muuttuessa.
