Euroopan puolustusteollisuusohjelma
Euroopan puolustusteollisuusohjelma (EDIP) on yksi monista aloitteista, joita EU on toteuttanut parantaakseen puolustusvalmiuttaan ja vahvistaakseen Euroopan puolustusteollisuutta turvallisuusympäristön muuttuessa.
Mikä on Euroopan puolustusteollisuusohjelma?
Euroopan puolustusteollisuusohjelma on EU:n ohjelma, jonka kautta myönnetään 1,5 mrd. € avustuksina EU:n puolustusvalmiuden parantamiseen vuosina 2025–2027.
Ohjelman tavoitteena on parantaa Euroopan puolustusteollisuuden kilpailukykyä ja reagointikykyä sekä edistää yhteishankintoja. Lisäksi siihen kuuluvat
- toimet, joilla lisätään puolustusteollisuuden valmistuskapasiteettia
- puitteet puolustusteollisuuden yhteistyölle Ukrainan kanssa
- kriisin kannalta olennaisten tuotteiden toimitusvarmuusjärjestelmä
- oikeudellinen välineistö, joka helpottaa puolustusmateriaalialan pitkän aikavälin yhteistyötä
- sotilasalan myyntimekanismi
Ohjelman avulla toteutetaan useita Euroopan komission ja ulkoasiainedustajan maaliskuussa 2024 esittelemässä Euroopan puolustusteollisuusstrategiassa (EDIS) ehdotetuista toimista.
Se perustuu kahteen käynnissä olevaan EU:n välineeseen: väline Euroopan puolustusteollisuuden vahvistamiseksi yhteistoiminnallisten hankintojen avulla (EDIRPA) ja ampumatarviketuotannon tukemista koskeva asetus (ASAP).
Neuvosto hyväksyi EDIP-ohjelman 8. joulukuuta 2025.
Miten ohjelmaa rahoitetaan?
EU rahoittaa EDIP-ohjelmaa pitkän aikavälin budjetistaan (monivuotinen rahoituskehys 2021–2027).
Neuvoston ja parlamentin alustava yhteisymmärrys vahvistaa Euroopan komission ehdottaman budjetin, joka on 1,5 mrd. € avustuksina. Kokonaisbudjetista 300 milj. € osoitetaan Ukrainan puolustusteollisuudelle.
Neuvosto ja parlamentti kehottivat komissiota tutkimaan vaihtoehtoja lisärahoituksen saamiseksi tulevaisuudessa.
Lisäksi EDIP-ohjelma antaa jäsenmaille ja kolmansille osapuolille mahdollisuuden osallistua rahoitukseen.
EU:n puolustusrahoitus
Ohjelman kattamat alat
Puolustuskapasiteetin ja toimitusketjujen vahvistaminen
EDIP-ohjelman tavoitteena on edistää jäsenmaiden yhteistyötä puolustushankinnoissa. Sen tavoitteena on myös lisätä Euroopan puolustusteollisuuden valmistuskapasiteettia ja siten lyhentää puolustustarvikkeiden tuotannon läpimenoaikaa ja puuttua olemassa oleviin suorituskykypuutteisiin.
EDIP-ohjelmalla luodaan myös puitteet yhteistä etua koskeville eurooppalaisille puolustushankkeille, joilla pyritään kehittämään laajempien eurooppalaisten etujen mukaisia suorituskykyjä, esimerkiksi suorituskykyjä, joilla varmistetaan pääsy strategisille aloille.
Neuvosto hyväksyi ensimmäiset viisi tähän kehykseen kuuluvaa hanketta 28. syyskuuta 2026. Hankkeet kattavat seuraavat alat: droonit ja droonintorjuntajärjestelmät, meri- ja merenpohjan puolustus, avaruus, ilma- ja ohjuspuolustus sekä Euroopan itäisen sivustan suojelu.
Tuki Ukrainalle
EDIP-ohjelmalla tuetaan Ukrainan puolustusteollisuutta erityisellä tukivälineellä (Ukrainan tukemiseen tarkoitettu väline), joka
- kannustaa yhteistyössä Ukrainan kanssa tehtäviin hankintoihin
- rahoittaa ukrainalaisten puolustusteollisuusyritysten valmistuskapasiteetin lisäämistä
Ukrainan tukemiseen tarkoitetun välineen määrärahat ovat 300 milj. €.
Puolustustoimitukset kriisitilanteissa
EU perustaa EDIP-ohjelmalla kaikkien aikojen ensimmäisen mekanismin, jolla varmistetaan puolustustarvikkeiden toimitusvarmuus kaikkialla EU:ssa. Mekanismin on määrä varmistaa puolustustarvikkeiden oikea-aikainen ja luotettava saatavuus kriisiaikoina.
Euroopan sotilasalan myyntimekanismi
EU perustaa EDIP-ohjelman kautta Euroopan sotilasalan myyntimekanismin, joka
- tarjoaa keskitetyn luettelon puolustustarvikkeista
- luo mahdollisuuden perustaa puolustustarvikereservejä tarvikkeiden nopeaa toimittamista varten
Yritysten ja tuotteiden tukikelpoisuus
EDIP-ohjelmasta rahoitustukea saavien yritysten on oltava sijoittautuneita EU:hun, ja niiden johtorakenteiden on sijaittava EU:ssa. Voidakseen saada rahoitusta niiden on myös käytettävä EU:ssa sijaitsevaa infrastruktuuria, välineitä, omaisuutta ja resursseja.
Puolustustuotteiden komponenttien kokonaiskustannuksista vähintään 65% on oltava peräisin EU:sta tai assosioituneista maista (eli Euroopan talousalueen jäsenmaista). Jotta tuote voi saada rahoitusta EDIP-ohjelmasta, sen suunnittelusta vastaavan viranomaisen on myös pääsääntöisesti oltava EU:ssa.
Komponentteja ei myöskään hankita sellaisista muista kuin assosioituneista maista, jotka toimivat EU:n ja sen jäsenmaiden turvallisuus- ja puolustusetujen vastaisesti.
Katso myös
Euroopan puolustusvalmius
Yhteiset puolustushankinnat
Mikä on Euroopan turvallisuutta edistävä väline (SAFE)?
Päivitetty viimeksi: 28. syyskuuta 2026