Skip to content
  • Ulkoasiainneuvosto

Ulkoasiainneuvosto, 18.5.2015, 18. toukokuuta 2015

Tärkeimmät tulokset

Muuttoliike

Mikään toimi ei ole riittävän tehokas yksinään. Toimintamme kaikki osat ovat olennaisia: ihmishenkien pelastaminen merellä, perimmäisten syiden käsittely kumppaniemme kanssa ja ihmisten salakuljetusta harjoittavien rikollisverkostojen hajottaminen. Ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini

Neuvosto perusti EU:n merioperaation EUNAVFOR Med, jolla pyritään hajottamaan ihmisten salakuljetusta Välimerellä harjoittavien toimintamalli. Päätös on osa muuttoliikkeen hallintaan liittyvää EU:n kokonaisvaltaista toimintaa.

EUNAVFOR Med toteutetaan peräkkäisissä vaiheissa kansainvälisen oikeuden vaatimusten mukaisesti. Operaation suunnittelu sekä alkuvaiheen toimet eli ihmiskauppaa ja -salakuljetusta harjoittavien verkostojen valvonta ja kartoitus keskisen Välimeren eteläosassa toteutetaan mahdollisimman pian. Operaation toisessa ja kolmannessa vaiheessa tavoitteena on salakuljettajien omaisuuden jäljittäminen, takavarikointi ja käytön estäminen. Toimet toteutetaan kansainvälisen oikeuden mukaisesti ja yhteistyössä Libyan viranomaisten kanssa.

Burundi

Neuvosto tuomitsi vallankaappausyrityksen Burundissa ja kehotti Burundin osapuolia ratkaisemaan erimielisyytensä rauhanomaisin keinoin. Se myös kehotti pidättymään toimista, jotka voisivat lisätä jännitteitä maassa.

Kokousasiakirjat

Lehdistötiedotteet

Lehdistölle

Lehdistöyhteydet

Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.

Akkreditointi ja lehdistötilaisuudet

Yleistä tietoa akkreditoinnista on tällä sivulla.

Tiedotusvälineiden akkreditoinnista Euroopan unionin ulkopuolella järjestettäviin kansainvälisiin huippukokouksiin vastaavat järjestäjämaan viranomaiset.

Pysy kuulolla

Muut istunnot: Ulkoasiainneuvosto

Lisää kokouksia

Päivitetty viimeksi: 28. tammikuuta 2025