Skip to content
  • Koulutus-, nuoriso-, kulttuuri- ja urheiluneuvosto

Koulutus-, nuoriso-, kulttuuri- ja urheiluneuvosto, 22.–23.5.2019, 22.–23. toukokuuta 2019

Tärkeimmät tulokset

22. toukokuuta 2019 – Nuoriso ja koulutus

Neuvosto hyväksyi päätelmät nuorista ja työn tulevaisuudesta. Päätelmissä esitetään seuraavat toimenpiteet, joilla puututaan esimerkiksi epävarmuuteen ja epävarmoihin työehtoihin:

  • mukautuvat ja tarpeisiin vastaavat koulutusjärjestelmät
  • elinikäisen oppimisen edistäminen
  • sujuva siirtyminen koulusta työelämään ja työpaikasta toiseen
  • yhdenvertainen pääsy laadukkaisiin työpaikkoihin
EU:n talouskasvu on kestävää ja työttömyysasteet erittäin alhaiset. Nuorisotyöttömyys on kuitenkin edelleen suhteellisen korkeaa. Samalla työskentelymallit ovat muuttumassa merkittävästi. Meidän on varmistettava, että nuoret saavat tarkoituksenmukaista koulutusta ja että he opintojensa päätyttyä löytävät laadukkaita työpaikkoja. Constantin-Bogdan Matei, Romanian nuoriso- ja urheiluministeri

Ministerit hyväksyivät myös päätöslauselman EU:n nuorisodialogin hallinnointia koskevista suuntaviivoista. Nuorisodialogi, johon osallistuu nuorisojärjestöjä, päätöksentekijöitä, asiantuntijoita ja tutkijoita, edistää osaltaan EU:n nuorisostrategian kokonaistavoitteita

  • kannustamalla nuorten osallistumista demokratian toteuttamiseen Euroopassa
  • edistämällä nuorten tasavertaista osallistumista
  • ottamalla huomioon eri näkemyksiä ja varmistamalla, että kaikki nuoret voivat osallistua politiikan laatimiseen

Neuvosto kävi periaatekeskustelun aiheesta "Nuoret demokratian toteuttajina EU:ssa". Keskustelu järjestettiin pitäen silmällä yhtäältä tulevia EU-vaaleja, mutta toisaalta myös useita muita vaaleja, joita vuonna 2019 eri EU-maissa pidetään. Sen käynnisti kaksi 18- ja 25-vuotiasta opiskelijaa.

Ministerit hyväksyivät suosituksen kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta kielten opetukseen ja oppimiseen. Suosituksen tarkoituksena on selvittää tapoja, joilla kaikkia nuoria voitaisiin auttaa oppimaan oman äidinkielensä lisäksi kaksi muuta kieltä.

EU on pitänyt kielten oppimisen edistämistä koulutusalan prioriteettinaan pitkään. Nyt on aika toimia! Moderni työympäristö on hyvin dynaaminen, emmekä saa antaa kielitaidon puutteen haitata liikkuvuutta EU:ssa tai koko maailmassa. Jäsenmaiden on investoitava oppivelvollisuusjärjestelmiin kuuluvaan kielten opetukseen ja oppimiseen sekä kehitettävä niitä. Ecaterina Andronescu, Romanian opetusministeri

Ministerit hyväksyivät myös neuvoston suosituksen laadukkaista varhaiskasvatusjärjestelmistä. Suosituksen tavoitteena on tukea jäsenmaita niiden pyrkimyksissä helpottaa varhaiskasvatusjärjestelmään pääsyä ja parantaa sen laatua ottaen kuitenkin huomioon, että päävastuu tällä alalla on jäsenmailla.

Neuvosto hyväksyi päätelmät neuvoston suosituksen "Taitojen parantaminen: uusia mahdollisuuksia aikuisille" täytäntöönpanosta. Päätelmissä annetaan tunnustusta kansallisella tasolla saavutetusta edistymisestä ja kehotetaan jäsenmaita

  • ottamaan käyttöön kestäviä pitkän aikavälin toimenpiteitä aikuisten täydennys- ja uudelleenkoulutusta varten
  • ottamaan käyttöön yhdenmukainen strateginen lähestymistapa, joka koskee perustaitojen opetusta matalan taito- ja/tai koulutustason aikuisille
  • lisäämään työnantajien ja erityisesti pk-yritysten tietoisuutta täydennys- ja uudelleenkoulutuksen merkityksestä sekä aikuisten osaamisen kehittämiseen käytettävissä olevista tukimekanismeista

Ministerit kävivät puheenjohtajan tausta-asiakirjan pohjalta periaatekeskustelun aiheesta "Euroopan tulevaisuuden rakentaminen: sosiaalisen yhteenkuuluvuuden vahvistaminen koulutuksen avulla". Keskustelun tavoitteena oli pohtia konkreettisia tulevia toimia eurooppalaisen koulutusalueen kehittämiseksi vuoteen 2025 mennessä erityisesti sosiaalisen yhteenkuuluvuuden vahvistamisen osalta.

Muut asiat

DiscoverEU

Euroopan komissio raportoi DiscoverEU-aloitteen ensimmäisistä tuloksista.

WorldSkills-kilpailu 2023

Ranskan valtuuskunta kertoi Ranskan tarjouksesta isännöidä WorldSkills-ammattitaitokilpailua vuonna 2023 Lyonissa.

Koulutusalan huippukokous

Komissio tiedotti ministereille toisesta koulutusalan huippukokouksesta, joka järjestetään syyskuussa Brysselissä.

Koulutus ja antisemitismin torjunta

Komissio tiedotti ministereille kahdesta hankkeesta antisemitismin torjunnan alalla.

Suomen puheenjohtajakauden työohjelma

Suomen valtuuskunta esitteli nuoriso- ja koulutusalan prioriteettinsa.

Koulutus-, nuoriso-, kulttuuri- ja urheiluneuvoston (koulutus ja nuoriso) pääkohdat, Bryssel 22.5.2019.

23. toukokuuta 2019 – Kulttuuri ja urheilu

Neuvosto hyväksyi päätelmät nuorista luovista sukupolvista. Päätelmissä todetaan, että lasten ja nuorten kulttuuritoimintaan osallistumista on käsiteltävä strategisemmin, ja kannustetaan toimenpiteisiin, joiden avulla koulusta on helpompi siirtyä sujuvasti työelämään.

Euroopan tulevaisuus riippuu Euroopan nuorista. Mutta ovatko nuoret sukupolvet valmiita tulevaisuuteen? Meidän on annettava heille enemmän kuin vain koulutusta. Meidän on kehitettävä heidän luovia kykyjään ja kriittistä ajatteluaan. Lapsilla ja nuorilla pitäisi olla paremmat mahdollisuudet osallistua kulttuuritoimintaan ja heitä tulisi kannustaa siihen, jotta he selviytyisivät paremmin tulevista haasteista. Pitkällä aikavälillä tämä vahvistaa kulttuurialaa ja luovia aloja sekä vaikuttaa talouteen kokonaisuutena myönteisesti. Valer-Daniel Breaz, Romanian kulttuuri- ja kansallisen identiteetin ministeri

Ministerit hyväksyivät myös neuvoston päätelmät eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten rajatylittävän levityksen parantamisesta painottaen yhteistuotantoja. Päätelmissä todetaan, että Euroopan kulttuurien ja kielten monimuotoisuus on Euroopan audiovisuaalialan tärkeä voimavara, ja ehdotetaan toimenpiteitä, joilla voitaisiin luoda yhteistuotantojen kehittämistä tukeva ekosysteemi.

Neuvosto kävi puheenjohtajan tausta-asiakirjan pohjalta periaatekeskustelun aiheesta "Disinformaation torjunnasta EU-kansalaisten tiedotusvälineitä kohtaan tunteman luottamuksen palauttamiseen".

Edustuksesta ja koordinoinnista ennen Maailman antidopingtoimiston WADAn kokouksia vuonna 2011 annetun päätöslauselman tarkistamisen yhteydessä ministerit hyväksyivät päätöslauselman EU:n jäsenmaiden edustuksesta WADAn hallintoneuvoston kokouksissa ja jäsenmaiden koordinoinnista ennen WADAn kokouksia. Päätöslauselmassa muistutetaan, että EU:n jäsenmaiden edustajilla on kolme paikkaa WADAn hallintoneuvostossa.

Ministerit hyväksyivät myös päätelmät vammaisten henkilöiden mahdollisuuksista urheiluun. Näiden päätelmien päätavoitteena on sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskevan kokonaistavoitteen sekä YK:n vammaisyleissopimuksen yleisten periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti parantaa vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia osallistua kaikenlaiseen urheilutoimintaan.

Ministerit kävivät puheenjohtajan tausta-asiakirjan pohjalta periaatekeskustelun aiheesta "Lasten ja nuorten urheilutoimintaan osallistumisen lisääminen 2000-luvun Euroopassa".

Muut asiat

Veszprémin nimeäminen Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2023

Unkarin valtuuskunta antoi tietoja Veszprémin kaupungin kehittämästä konseptista vuoden 2023 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi nimitystä varten.

Euroopan kulttuuriperintöä käsittelevän ministerikokouksen tulokset

Puheenjohtaja kertoi neuvostolle Pariisissa 3. toukokuuta 2019 Pariisin Notre-Damen katedraalin tulipalon jälkeen pidetyn kulttuuri- ja Eurooppa-ministerien kokouksen tuloksista. Tulipalo oli huomattava menetys koko Euroopalle. Kokouksen puheenjohtajina toimivat Ranska ja puheenjohtajamaa Romania. Ministerit ilmoittivat kokouksessa päättäneensä perustaa eurooppalaisen kulttuuriperinnön asiantuntijaverkoston, jonka tarkoituksena on antaa neuvontaa ja tukea niitä tarvitseville jäsenmaille.

Kokous järjestettiin 3. toukokuuta 2019 Pariisin Notre-Damen katedraalin tulipalon jälkeen. Tulipalo oli huomattava menetys koko Euroopalle. Kokouksen puheenjohtajina toimivat Ranska ja puheenjohtajamaa Romania. Ministerit ilmoittivat kokouksessa päättäneensä perustaa eurooppalaisen kulttuuriperinnön asiantuntijaverkoston, jonka tarkoituksena on antaa neuvontaa ja tukea niitä tarvitseville jäsenmaille.

Maailman antidopingtoimiston (WADA) kokoukset (Montréal, Kanada 14.–16.5.2019)

WADAn hallintoneuvostossa olevien EU-maiden edustajat kertoivat neuvostolle WADAn viimeisimmistä kokouksista.

Suomen puheenjohtajakauden työohjelma

Suomen valtuuskunta esitteli kulttuuri- ja urheilualan prioriteettinsa.

Koulutus-, nuoriso-, kulttuuri- ja urheiluneuvoston pääkohdat, Bryssel 23.5.2019

Kokousasiakirjat

Lehdistötiedotteet

Lehdistölle

Lehdistöyhteydet

Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.

Akkreditointi ja lehdistötilaisuudet

Yleistä tietoa akkreditoinnista on tällä sivulla.

Tiedotusvälineiden akkreditoinnista Euroopan unionin ulkopuolella järjestettäviin kansainvälisiin huippukokouksiin vastaavat järjestäjämaan viranomaiset.

Pysy kuulolla

Muut istunnot: Koulutus-, nuoriso-, kulttuuri- ja urheiluneuvosto

Lisää kokouksia

Päivitetty viimeksi: 14. tammikuuta 2025