Skip to content
  • Kilpailukykyneuvosto

Kilpailukykyneuvosto, 30.11.–1.12.2015, 30. marraskuuta – 1. joulukuuta 2015

Tärkeimmät tulokset

Eurooppalainen tutkimusalue 

Neuvosto antoi päätelmät tutkimustoiminnan integriteetistä, sukupuolten tasa-arvon edistämisestä eurooppalaisella tutkimusalueella (ERA) ja ERAn neuvoa-antavan rakenteen tarkistamisesta.

Tutkimustoiminnan integriteetti tunnustetaan tutkimustoiminnan ensiluokkaisuuden ja sosioekonomisen merkityksen edellytyksenä. Marc Hansen, valtiosihteeri, vastuualueenaan korkeakoulutus ja tutkimus (Luxemburg) ja neuvoston puheenjohtaja

Ministerit keskustelivat siitä, miten voidaan parhaiten hyödyntää Euroopan strategisten investointien rahastoa tutkimus- ja innovointitoiminnan edistämiseksi.  

Istunnon puheenjohtajana toiminut korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta vastaava valtiosihteeri Marc Hansen totesi seuraavaa: 

"Viime kesänä aloitettu haasteellinen työ on saatu tänään päätökseen. Tutkimustoiminnan integriteetti tunnustetaan tutkimustoiminnan ensiluokkaisuuden ja sosioekonomisen merkityksen edellytyksenä. Toiseksi ERAn puitteissa toteutettava institutionaalinen ja kulttuurinen muutos on keskeinen tekijä sukupuolten tasa-arvon edistämisessä. Kolmanneksi olemme tarkistaneet ERAn neuvoa-antavaa rakennetta paremman ja tehokkaamman toiminnan varmistamiseksi.
Kaikki edellä mainitut ovat peruspilareja, joiden varaan luodaan tiedon liikkuvuutta ja innovointia edistävät aidot ja tehokkaat sisämarkkinat".

Kilpailukykytilanteen tarkistaminen 

Neuvostossa tehtiin toista kertaa "kilpailukyvyn tarkistus", jonka yhteydessä ministerit keskustelivat reaalitalouden prioriteeteista ja kiireellisimmistä kysymyksistä. Keskustelussa keskityttiin muun muassa terästeollisuuden kaltaisilla energiaintensiivisillä aloilla EU:ssa toimivien yritysten kilpailukykyyn globaaleilla markkinoilla.  

Osana tarkistusta puheenjohtajavaltio Luxemburg esitti kilpailukykynäkökohtien valtavirtaistamisen täytäntöönpanoa koskevan selvityksen, jossa tehdään yhteenveto viimeisen kuuden kuukauden aikana saavutetusta edistymisestä ottaen aikaisempaa paremmin huomioon kilpailukykynäkökohdat kaikilla politiikan aloilla.

Olemme osoittaneet, että neuvosto pystyy nopeasti reagoimaan kriiseihin, kuten Euroopan terästeollisuuden taantumaan tai autojen päästöjä koskevaan skandaaliin. Etienne Schneider, Luxemburgin varapääministeri ja talousministeri, neuvoston puheenjohtaja

Istunnon lopuksi Etienne Schneider,Luxemburgin varapääministeri ja talousministeri, totesi seuraavaa: "Puheenjohtajavaltio Luxemburg on tehnyt kovasti töitä konkreettisen sisällön antamiseksi kilpailukykynäkökohtien valtavirtaistamiselle. Olemme ottaneet käyttöön innovatiivisia työmenetelmiä kilpailukykyneuvoston toiminnan parantamiseksi ja vaikutuksen lisäämiseksi. Olemme osoittaneet, että neuvosto pystyy nopeasti reagoimaan kriiseihin, kuten Euroopan terästeollisuuden taantumaan tai autojen päästöjä koskevaan skandaaliin".

Uusi sisämarkkinastrategia 

Neuvosto keskusteli ensimmäisen kerran tavaroita ja palveluja koskevasta sisämarkkinastrategiasta.  Keskustelussa keskityttiin toimenpiteisiin, joilla autetaan innovatiivisia pk-yrityksiä laajentamaan toimintaansa kaikkialle EU:hun. Strategia ja sen sisämarkkinoiden esteiden vähentämistä koskeva tavoite sai laajaa kannatusta. 

Neuvosto keskusteli myös siitä, miten hyödynnetään uutta järkevän sääntelyn toimintaohjelmaa, jolla voidaan parantaa sisämarkkinoiden toimivuutta sekä luoda kasvua ja työpaikkoja. Hartaana toiveena esitettiin sen varmistaminen, että lainsäädäntö on vähemmän kuormittavaa, tehokkaampaa ja kohdennetumpaa. 

Kansalliset kilpailukykyviranomaiset 

Neuvosto keskusteli komission suosituksesta, jonka mukaan kuhunkin jäsenvaltioon olisi perustettava riippumattomat kilpailukykyviranomaiset, jotta voitaisiin valvoa aikaisempaa paremmin rakenneuudistusten täytäntöönpanoa. Useat valtuuskunnat olivat huolissaan siitä, että kilpailuviranomaiset lisäisivät kuormitusta ja viivästyttäisivät entistä enemmän päätöksentekoa. 

Autojen päästöt

Lopuksi neuvostolle esitettiin tilannekatsaus autojen päästöjä koskevan skandaalin jatkotoimista ja kehityksestä, jota on tapahtunut niiden testausmenettelyjen käyttöönotossa, joilla päästöt mitataan todellisissa ajo-olosuhteissa.

Suorat lähetykset, videot ja valokuvat

Kokousasiakirjat

Lehdistölle

Lehdistöyhteydet

Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.

Akkreditointi ja lehdistötilaisuudet

Yleistä tietoa akkreditoinnista on tällä sivulla.

Tiedotusvälineiden akkreditoinnista Euroopan unionin ulkopuolella järjestettäviin kansainvälisiin huippukokouksiin vastaavat järjestäjämaan viranomaiset.

Pysy kuulolla

Muut istunnot: Kilpailukykyneuvosto

Lisää kokouksia

Päivitetty viimeksi: 14. tammikuuta 2025