- Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto
Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto 7.11.2017, 7. marraskuuta 2017
Tärkeimmät tulokset
Ministerit keskustelivat parannetuista alv-säännöistä, jotka helpottavat verkkokauppaa ja verkkoyritysten toimintaa.
Ehdotuksilla pyritään helpottamaan tuotteiden ja palvelujen ostamista ja myymistä verkossa. Ne ovat osa EU:n digitaalisten sisämarkkinoiden strategiaa. Tavoitteena on myös parantaa arvonlisäveron kantamista digitaalisista palveluista.
Puheenjohtajamaa vahvisti, että keskusteluja jatketaan yhteisymmärryksen saavuttamiseksi vuoden 2017 loppuun mennessä.
"Tarvitsemme uusia sääntöjä, jotta alv-järjestelmämme vastaisi digiaikaa", sanoi neuvoston puheenjohtajana toimivan Viron valtiovarainministeri Toomas Tõniste. "Pääsemme sopimukseen toivottavasti jo aivan lähiaikoina."
Ministerit keskustelivat ehdotuksista, joilla vahvistetaan rahoitusvalvontaa ja vauhditetaan pääomamarkkinoiden yhdentymistä Euroopassa.
Uudistusten ansiosta rahoitusmarkkinat voisivat toimia tehokkaammin ja vastata paremmin uusiin haasteisiin. Lisäksi muuttamalla valvonnallisia suhteita EU:n ulkopuolisiin maihin varmistetaan kaikkien finanssialan riskien parempi hallinta.
Uudistukset vievät eteenpäin EU:n suunnitelmaa toteuttaa pääomamarkkinaunioni vuoden 2019 loppuun mennessä, mille ministerit antoivat jälleen vahvan tukensa. Kansalliset asiantuntijat jatkavat ehdotusten käsittelyä aloittaen kohdennetuista muutoksista, joilla korjataan nykyisen järjestelmän puutteita.
Tilintarkastustuomioistuin esitteli EU:n budjetin hallinnointia koskevan vuosikertomuksensa, jossa vahvistetaan, että maksujen arvioitu virhetaso on edelleen parantunut.
Kertomuksen perusteella päätetään, myönnetäänkö komissiolle vastuuvapaus vuoden 2016 budjetin toteuttamisesta.
Neuvosto antoi myös päätelmät toimista tullin tietotekniikkajärjestelmien kehittämiseksi.
Kokousasiakirjat
Valmistelu
Lehdistötiedotteet
Lehdistölle
Lehdistöyhteydet
-
Patrick McCullough Press officer
- +32 471 33 38 46
- +32 2 281 91 19
Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.
Akkreditointi ja lehdistötilaisuudet
Yleistä tietoa akkreditoinnista on tällä sivulla.
Tiedotusvälineiden akkreditoinnista Euroopan unionin ulkopuolella järjestettäviin kansainvälisiin huippukokouksiin vastaavat järjestäjämaan viranomaiset.
Pysy kuulolla
- Tilaa sähköposti-ilmoitukset tästä kokouksesta ja vastaavista kokouksista.
- Seuraa @EUCouncilPress saadaksesi tuoreimmat lehdistötiedotteet.
- X:n aihetunniste: #ECOFIN
Muut istunnot: Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto
Aiemmat kokoukset
Päivitetty viimeksi: 9. tammikuuta 2025