- Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto
Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto, 11.7.2017, 11. heinäkuuta 2017
Tärkeimmät tulokset
Pankkisektori – Järjestämättömät lainat
Neuvosto hyväksyi toimintasuunnitelman, jolla puututaan järjestämättömien lainojen ongelmaan pankkisektorilla.
Se esitteli yhdistelmän erilaisia politiikkatoimia, joilla vähennetään taseissa jo olevien järjestämättömien lainojen määrää, joka on EU:ssa edelleen suuri, ja estetään niiden syntyminen tulevaisuudessa.
"Järjestämättömät lainat ovat pankeille ongelma, johon on tähän saakka etsitty ratkaisuja kansallisella tasolla", totesi neuvoston tämänhetkisen puheenjohtajamaan Viron valtiovarainministeri Toomas Tõniste. "Meidän on vapautettava kyseiset varat, saatava rahoitusjärjestelmästämme kestävämpi ja estettävä järjestämättömien lainojen aiheuttamat ongelmat tulevaisuudessa."
Asiantuntijaselvitykseen tukeutuen neuvosto totesi, että toimia tarvitaan seuraavilla aloilla:
- pankkivalvonta
- maksukyvyttömyys- ja velkojen takaisinperintämenettelyjen uudistus
- jälkimarkkinoiden kehittäminen järjestämättömille lainoille
- pankkialan rakenneuudistus
Se päätti palata näihin kysymyksiin säännöllisin väliajoin.
Pääomamarkkinaunioni – Väliarviointi
Neuvosto antoi päätelmät EU:n pääomamarkkinaunionia koskevan toimintasuunnitelman väliarvioinnista, jonka komissio on tehnyt.
Neuvosto toisti panostavansa toimintasuunnitelmaan, jonka tarkoituksena on luoda täysin toimiva pääomamarkkinaunioni vuoden 2019 loppuun mennessä. Se ilmaisi tukevansa useita ensisijaisia aloitteita, jotka komissio on esittänyt.
Tähänastinen edistyminen sai kiitosta: lähes kaksi kolmasosaa toimista on jo toteutettu. Useita haasteita on kuitenkin ilmaantunut, joten toimintasuunnitelmaa on vahvistettava.
"Euroopan talous on vakaasti kohenemassa. Tarvitsemme nyt ennen kaikkea lisää investointeja. Tästä syystä pääomamarkkinaunioni on Viron asialistan kärjessä", ministeri Tõniste totesi. "Pitkän aikavälin kestävän talouskasvun takaamiseksi on tärkeää laajentaa rahoituslähteitä erityisesti nuoria ja innovatiivisia yrityksiä varten."
Puheenjohtajamaan ohjelma
Neuvosto keskusteli Viron puheenjohtajakauden prioriteeteista talous- ja rahoitusalalla.
Vuoden 2017 jälkipuoliskolla keskiössä ovat
- EU:n pankkiunioni ja pääomamarkkinaunioni
- verotus ja etenkin digitaalinen talous ja alv-uudistus
- EU:n budjetti
- talouden ohjausjärjestelmä
- EU:n tulevaisuus, rahoitus ja talous- ja rahaliitto
Kokousasiakirjat
Valmistelu
Lehdistötiedotteet
- Pankkiala: neuvosto hyväksyi järjestämättömiä lainoja koskevan toimintasuunnitelman
- 11.7.2017
- Neuvoston päätelmät järjestämättömien lainojen käsittelyä koskevasta EU:n toimintasuunnitelmasta
- 11.7.2017
- Pääomamarkkinaunioni: neuvosto sopi toimintasuunnitelman mukautuksista
- 11.7.2017
- Neuvoston päätelmät komission tiedonannosta pääomamarkkinaunionia koskevan toimintasuunnitelman väliarvioinnista
- 11.7.2017
- Talous, työllisyys- ja finanssipolitiikat: maakohtaiset suositukset 2017
- 11.7.2017
- Ukraina: neuvosto hyväksyi assosiaatiosopimuksen
- 11.7.2017
Lehdistölle
Lehdistöyhteydet
-
Patrick McCullough Press officer
- +32 471 33 38 46
- +32 2 281 91 19
Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.
Akkreditointi ja lehdistötilaisuudet
Yleistä tietoa akkreditoinnista on tällä sivulla.
Tiedotusvälineiden akkreditoinnista Euroopan unionin ulkopuolella järjestettäviin kansainvälisiin huippukokouksiin vastaavat järjestäjämaan viranomaiset.
Pysy kuulolla
- Tilaa sähköposti-ilmoitukset tästä kokouksesta ja vastaavista kokouksista.
- Seuraa @EUCouncilPress saadaksesi tuoreimmat lehdistötiedotteet.
- X:n aihetunniste: #ECOFIN
Muut istunnot: Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto
Aiemmat kokoukset
Päivitetty viimeksi: 9. tammikuuta 2025