Skip to content
  • Ulkoasiainneuvosto

Ulkoasiainneuvosto (kehitys), 19. marraskuuta 2021

Tärkeimmät tulokset

EU:n kehitysministerit saivat viimeisimmät tiedot EU:n reagoinnista Afganistanin, Etiopian ja Sudanin viimeisimpiin tapahtumiin ja keskustelivat poliittisen tilanteen vaikutuksista EU:n kehitysapuun.

Ministerit kävivät epävirallisen keskustelun Yhdysvaltain kansainvälisen kehitysviraston johtajan Samantha Powerin kanssa.

Josep Borrell, EU:n ulkoasiainedustaja
Tarvitsemme tänään enemmän kuin koskaan yhdistettyä globaalia johtajuuttamme maailman kehityshaasteisiin vastaamiseksi. Sovimme tekevämme yhteistyötä koronapandemian lopettamiseksi kaikkialla ja kaikkien osalta. On selvää, että meidän on tukeuduttava maailmanlaajuisen covid-19-huippukokouksen tuloksiin varmistaaksemme, että saavutamme yhteisen tavoitteemme 70%:n maailmanlaajuisesta rokotuskattavuudesta ensi vuoden YK:n yleiskokoukseen mennessä.
Josep Borrell, EU:n ulkoasiainedustaja
Josep Borrell, EU:n ulkoasiainedustaja

EU-maiden ministerit toivat johtaja Powerin kanssa käydyssä epävirallisessa keskustelussa esiin kasvavan immunisaatiokuilun teollisuus- ja kehitysmaiden välillä.

Jäsenmaat kannattivat ajatusta, että EU:n edustaja Covax-mekanismissa ja Covax-sidosryhmien neuvoston yhteispuheenjohtaja tohtori Chrysoula Zacharopoulou nimettäisiin yhteyshenkilöksi vahvistamaan koordinointia EU:n jäsenmaiden välillä ja vauhdittamaan toimia etenkin Afrikassa.

Pohjautuen EU:n ja Yhdysvaltojen huippukokouksessa 15. kesäkuuta vahvistettuun yhteiseen sitoumukseen käsitellä ilmastokriisiä infrastruktuurin kehityksen kautta EU-maiden kehitysministerit ja johtaja Power keskustelivat tarpeesta määrittää konkreettisia hankkeita yhteistyön tiivistämiseksi.

Neuvosto keskusteli sen jälkeen vesihuollon haasteista ja mahdollisuuksista. Käsittelyssä keskityttiin Keski-Aasiaan, jossa veden niukkuus on geopoliittinen haaste sekä epävakauden ja muuttopaineiden lähde.

Koska vesi on uhkien voimistaja, sen on oltava osa EU:n ulkopolitiikkaa. EU toimii yhtenäisesti ja yhteistyössä ilmastonmuutoksen rajusti koettelemien alueiden kuten Keski-Aasian kanssa vesihuollon, energian ja ilmastonmuutoksen välisen yhteyden huomioon ottamiseksi.

Neuvosto keskusteli myös ehdotetusta vettä, energiaa ja ilmastoa koskevasta Team Europe -hankkeesta Keski-Aasiassa valmistellakseen kesäkuussa 2022 Dušanbessa (Tadžikistan) pidettävää EU:n ja Keski-Aasian 17. ministerikokousta.

Neuvoston päätelmät

Neuvosto hyväksyi seuraavat päätelmät:

Kokousasiakirjat

Lehdistötiedotteet

Lehdistölle

Lehdistöyhteydet

Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.

Akkreditointi ja lehdistötilaisuudet

Yleistä tietoa akkreditoinnista on tällä sivulla.

Tiedotusvälineiden akkreditoinnista Euroopan unionin ulkopuolella järjestettäviin kansainvälisiin huippukokouksiin vastaavat järjestäjämaan viranomaiset.

Pysy kuulolla

Muut istunnot: Ulkoasiainneuvosto

Lisää kokouksia

Päivitetty viimeksi: 5. helmikuuta 2025