Skip to content

Vammaisuus EU:ssa: faktatietoja

Monien vammaisten henkilöiden terveydenhuollon, koulutuksen, työllisyyden ja virkistystoiminnan saatavuuteen sekä politiikkaan osallistumiseen liittyy edelleen merkittäviä esteitä. Lähes puolet EU:n väestöstä katsoo, että vammaisuuteen perustuva syrjintä on yleistä heidän maassaan.

EU ja sen jäsenmaat pyrkivät varmistamaan, että kaikki vammaiset henkilöt

  • nauttivat oikeuksistaan, kuten vapaasta liikkuvuudesta
  • voivat osallistua täysipainoisesti yhteiskuntaan ja talouselämään
  • eivät kohtaa syrjintää

Kuinka paljon EU:ssa on vammaisia henkilöitä?

Vuonna 2024 EU:n yli 16-vuotiaista henkilöistä 24%:lla oli jonkinlainen vamma.

Eurostatin arvioiden mukaan tämä on yhtä kuin 90 miljoonaa ihmistä eli yksi neljästä aikuisesta EU:ssa.

Vammaisten henkilöiden osuus väestöstä EU-maissa

Alla olevasta kartasta käy ilmi vammaisten henkilöiden osuus väestöstä maittain (Eurostatin tiedot vuodelta 2024). Liikuta hiirtä ympyröiden päällä nähdäksesi kunkin jäsenmaan osuuden. Vammaisten henkilöiden osuus on suurin Latviassa (41,2%), jonka jälkeen tulee Suomi (34,9%).

Tekstiversio

EU:n kartta, jossa esitetään vammaisten henkilöiden osuus maittain. Maat, joissa oli eniten vammaisia henkilöitä vuonna 2024, olivat:

– Latvia: 41,2%

– Suomi: 34,9%

Mitä vanhempi on, sitä todennäköisempää on vammaisuus

Seuraavasta kaaviosta käy ilmi vammaisten henkilöiden osuus ikäryhmittäin vuonna 2024.

Tekstiversio

Palkkikaavio, josta käy ilmi vammaisten henkilöiden osuus ikäryhmittäin vuonna 2024.

  • 16–19 vuotta: 6%
  • 20–24 vuotta: 7%
  • 25–34 vuotta: 9%
  • 35–44 vuotta: 12%
  • 45–64 vuotta: 23%
  • 65 vuodesta ylöspäin: 47%

Naisten osuus vammaisista henkilöistä on suurempi

Kaikissa jäsenmaissa naisten osuus vammaisista henkilöistä oli vuonna 2024 suurempi kuin miesten. Keskimäärin 26,2% EU:n naispuolisesta väestöstä on vammaisia, kun vastaava luku miespuolisesta väestöstä on 21,5%.

Tekstiversio

Palkkikaavio, josta käy ilmi vammaisten henkilöiden osuus sukupuolen mukaan vuonna 2024. Maat, joissa oli suurin ero prosenttiyksikköinä naisten ja miesten välillä, olivat

  • Latvia: 6,5 prosenttiyksikköä
  • Suomi: 6,8 prosenttiyksikköä
  • Portugali: 9,3 prosenttiyksikköä

Vammaisten henkilöiden kohtaamat haasteet

Joka toinen kokee tulleensa syrjityksi

Monia vammaisia henkilöitä kohdellaan huonosti tai epäoikeudenmukaisesti heidän vammaisuutensa vuoksi. Vuoden 2023 Eurobarometri-tutkimuksessa kävi ilmi, että 54% vammaisista henkilöistä kokee tulleensa syrjityksi.

Yksi viidestä on työtön

Vuonna 2020 20–26-vuotiaista vammaisista 17,7% oli työttömiä, kun vastaava osuus samanikäisistä vammattomista henkilöistä oli 8,6%. Tämä vaikuttaa vammaisten henkilöiden taloudellisen itsehallinnon puutteeseen.

Yksi kolmesta on köyhyyden tai sosiaalisen syrjäytymisen riskissä

Vuonna 2024 köyhyyden tai sosiaalisen syrjäytymisen riski koski 29%:a vammaisista henkilöistä. Muista kuin vammaisista henkilöistä 18% oli vastaavassa riskissä.

Yksi viidestä keskeyttää koulunkäynnin

Vammaiset henkilöt keskeyttävät koulunkäynnin kaksi kertaa muita todennäköisemmin. Monet vammaiset nuoret käyvät erityiskoulua ja heillä on vaikeuksia päästä yleiseen opetukseen ja koulutukseen: vain 29% suorittaa korkea-asteen tutkinnon (toisen asteen jälkeinen koulutus), kun muiden kuin vammaisten henkilöiden vastaava osuus on 44%.

Neljä kertaa todennäköisempää jäädä vaille tarvittavaa terveydenhuoltoa

Jokaisella on oikeus ehkäisevään terveydenhuoltoon ja sairaanhoitoon, mutta vammaisille henkilöille terveydenhuolto on usein liian kallista ja liian kaukana. Lisäksi odotusajat ovat usein pitkiä.

Yksi viidestä on väkivallan uhri

Erityisesti vammaiset naiset, vanhukset ja lapset ovat suuremmassa vaarassa kärsiä väkivallasta tai hyväksikäytöstä sekä kotona että laitoksissa. Vammaisista henkilöistä 17% on väkivallan uhreja. Muiden kuin vammaisten henkilöiden vastaava luku on 8%.

Katso myös

Tuotteiden ja palvelujen saavutettavuus vammaisille ja ikääntyneille henkilöille

Tuotteiden ja palvelujen saavutettavuus vammaisille ja ikääntyneille henkilöille

Eurooppalainen vammaiskortti

Eurooppalainen vammaiskortti

Syrjimättömyys

Syrjimättömyys

Päivitetty viimeksi: 16. heinäkuuta 2026