"Käytämme evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseen. Välttämättömät evästeet ovat tarpeen neuvoston verkkosivuston olennaisten toimintojen tukemiseksi. Valinnaisten evästeiden avulla tuotamme yhdistettyjä anonyymejä tilastotietoja, joiden avulla voimme paremmin vastata käyttäjien tarpeisiin.
Käytämme luvallasi evästeitä tuottamaan yhdistettyjä anonyymejä tietoja vierailijoidemme selaushistoriasta ja sivustomme käytöstä. Näiden tietojen avulla pyrimme parantamaan käyttökokemusta sivustollamme.
Neuvosto on vahvistanut kantansa romuajoneuvoasetukseen, jossa asetetaan vaatimukset sen varmistamiseksi, että uusien ajoneuvojen suunnittelu tukee niiden uudelleenkäyttöä, kierrätystä ja hyödyntämistä. Asetuksella otetaan erityisesti käyttöön kierrätettyjä muoveja koskeva pakollinen tavoite ja annetaan mahdollisuus asettaa tulevia tavoitteita kierrätetylle teräkselle, alumiinille ja kriittisille raaka-aineille.
Romuajoneuvoasetus on merkittävä muutos Euroopalle. Sen avulla vähennetään jätettä, mutta myös riippuvuuttamme EU:n ulkopuolelta tuotavista kriittisistä raaka-aineista, ja ohjataan autoteollisuutta kiertotalouden ytimeen. Neuvoston kannan mukaan tällä lainsäädännöllä paitsi parannetaan auto- ja kierrätysteollisuuksiemme kilpailukykyä myös minimoidaan byrokratia.
Paulina Hennig-Kloska, Puolan ilmasto- ja ympäristöministeri
EU COP30-kokouksessa – tilannekatsaus ja jatkotoimet
Ympäristöministerit keskustelivat Belémissä Brasiliassa marraskuussa 2025 pidettävän ilmastonmuutosta koskevan YK:n puitesopimuksen eli ilmastosopimuksen osapuolten 30. konferenssin (COP30) valmisteluista.
Tämän vuoden COP-kokouksessa keskitytään ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja päivitettyihin sitoumuksiin, erityisesti vuodelle 2035 asetettuihin kansallisesti määriteltyihin panoksiin, joista osapuolten on Pariisin sopimuksen mukaisesti ilmoitettava viiden vuoden välein. Panoksista on ilmoitettava viimeistään syyskuussa 2025. Ennen Belémissä pidettävää COP30-kokousta on määrä julkaista yhteenvetoraportti panoksiin perustuvista maailmanlaajuisista päästövähennystavoitteista.
Useimmat ministerit olivat yhtä mieltä siitä, että Euroopan on osoitettava edelleen johtajuutta ilmastotoimissa ja johdettava esimerkillään. Siksi on tarpeen sopia nopeasti kansallisesti määritellystä panoksesta, joka on kunnianhimoinen, realistinen ja tieteeseen perustuva sekä Pariisin sopimuksen 1,5 celsiusasteen tavoitteen ja EU:n vuoden 2050 ilmastoneutraaliustavoitteen mukainen. Monet valtuuskunnat vaativat, että panosten tavoitteiden ja tulevan ilmastolain vuoden 2040 tavoitteen on oltava keskenään johdonmukaisia.
Useat ministerit huomauttivat kuitenkin, että kansallisesti määriteltyjen panosten tavoitteet eivät saisi haitata Euroopan teollisuuden kilpailukykyä. Muut valtuuskunnat muistuttivat, että on tärkeää torjua hiilivuotoa (hiilirajamekanismin kaltaisilla välineillä) ja antaa yrityksille pitkän aikavälin varmuutta tarvittavien investointien tekemiseksi ja vihreän siirtymän mahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Useat ministerit korostivat, että panoksissa on otettava huomioon ilmastosiirtymän sosiaaliset seuraukset, erityisesti ne, jotka kohdistuvat haavoittuviin kansalaisiin ja eniten kärsiviin aloihin, kuten maatalouteen, tai pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.
Genevessä pidetty Baselin, Rotterdamin ja Tukholman yleissopimusten konferenssi
Puheenjohtajamaa ja komissio tiedottivat Baselin, Rotterdamin ja Tukholman yleissopimusten sopimuspuolten kolmoiskonferenssista, joka pidettiin Genevessä Sveitsissä 28. huhtikuuta – 9. toukokuuta 2025.
Komissio esitteli tarvetta tukea kierrättäjiä nykyisessä taloustilanteessa. EU keskittyy vahvistamaan kierrätystä osana kiertotalouteen siirtymistä koskevaa strategiaansa.
Vesiresilienssistrategia
Komissio esitteli 4. kesäkuuta 2025 julkaistun vesiresilienssistrategiansa. Sillä pyritään puuttumaan veden niukkuuteen, edistämään vedenkäytön tehokkuutta ja vahvistamaan EU:n vesialaa.
Saatavilla toistaiseksi vain seuraavilla kielillä:
Ammuksia ja kalastustarvikkeita koskeva lyijykielto
Tšekin, Liettuan ja Slovakian valtuuskunnat tiedottivat ministereille ehdotetusta ammuksia ja kalastustarvikkeita koskevasta lyijykiellosta, joka olisi osa kemikaalien rekisteröintiä, arviointia, lupamenettelyjä ja rajoituksia koskevaa asetusta (REACH-asetus).
Ilmastonmuutosta käsittelevä eurooppalainen tieteellinen neuvottelukunta
Puheenjohtaja tiedotti ministereille Euroopan ympäristökeskuksen 1. kesäkuuta 2025 käynnistämästä kiinnostuksenilmaisupyynnöstä jäsenten valitsemiseksi ilmastonmuutosta käsittelevään eurooppalaiseen tieteelliseen neuvottelukuntaan kaudeksi 2026–2030.
Komissio tiedotti kansallisten energia- ja ilmastosuunnitelmien lopullisten versioiden arvioinnista. Suunnitelmissa kuvaillaan kansalliset toimet, joilla pyritään saavuttamaan EU:n vuoden 2030 ilmasto- ja energiatavoitteet. Ne laadittiin vuonna 2020, ja niitä on sen jälkeen päivitetty vastaamaan Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa, 55-valmiuspakettia ja REPowerEU-suunnitelmaa.
Saatavilla toistaiseksi vain seuraavilla kielillä:
Välimeren alueen energia- ja ympäristöministerien MED9-kokous
Slovenian valtuuskunta tiedotti ministereille MED9-maiden energia- ja ympäristöministerien ministerikokouksen raportista. Kokous pidettiin 1.–2. kesäkuuta osana Slovenian MED9-ryhmän puheenjohtajuutta.
Ranskan valtuuskunta tiedotti ministereille suurjännitekytkinlaitteita koskevan delegoidun säädöksen valmistelun aloittamisesta. Se liittyy uuteen fluorattuja kaasuja koskevaan asetukseen, joka Euroopan komission odotetaan antavan piakkoin.
Tanskan puheenjohtajakausi
Tanskan valtuuskunta esitteli tulevan puheenjohtajakautensa ohjelman ympäristöalalla.
Lounaskeskustelu
Lounaalla ministerit keskustelivat epävirallisesti ympäristönäkökohdista ja teollisuuden kanssa käytävien alakohtaisten strategisten vuoropuhelujen tilanteesta.
Tiedotusvälineiden akkreditoinnista Euroopan unionin ulkopuolella järjestettäviin kansainvälisiin huippukokouksiin vastaavat järjestäjämaan viranomaiset.