Skip to content
  • Eurooppa-neuvosto
  • Lehdistötiedote
  • 17. joulukuuta 2015 23.00

Päätelmät muuttoliikkeestä – Eurooppa-neuvosto (17. joulukuuta 2015)

I MUUTTOLIIKE

1. Eurooppa-neuvosto on viime kuukausina laatinut strategian, jonka tavoitteena on tyrehdyttää Eurooppaan suuntautuvat ennennäkemättömät muuttovirrat. Täytäntöönpano on kuitenkin riittämätöntä, ja sitä on joudutettava. Jotta Schengenin yhtenäisyys voidaan turvata, on välttämätöntä saada ulkorajojen valvonta jälleen hallintaan. Puutteet etenkin järjestelykeskusten (hotspots), sisäisten siirtojen ja palauttamisten osalta on nopeasti korjattava. EU:n toimielinten ja jäsenvaltioiden on kiireellisesti 

a) korjattava puutteet Schengen-alueen ulkorajoilla, etenkin suorittamalla järjestelmällisiä turvatarkastuksia asiaankuuluvia tietokantoja käyttäen, ja estettävä asiakirjarikokset;

b) puututtava järjestelykeskusten toiminnassa esiintyviin puutteisiin, muun muassa luomalla tarvittavat vastaanottovalmiudet asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi; sovittava pikaisesti tarkasta aikataulusta uusien järjestelykeskusten toiminnan käynnistämiseksi; varmistettava, että Frontexilla ja Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastolla EASOlla on tarvittava asiantuntemus ja varustus; 

c) huolehdittava järjestelmällisestä ja täydellisestä tunnistamisesta, rekisteröinnistä ja sormenjälkien ottamisesta ja toteutettava toimenpiteitä, joilla puututaan rekisteröitymisestä kieltäytymiseen ja estetään laittoman edelleen liikkumisen yleistymistä;

d) pantava täytäntöön siirtopäätökset ja harkittava jo tehtyjen päätösten ulottamista muihin jäsenvaltioihin, joihin kohdistuu kovia paineita ja jotka ovat pyytäneet tätä;

e) toteutettava konkreettisia toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että henkilöt, joilla ei ole oleskeluoikeutta, tosiasiallisesti palautetaan, ja annettava jäsenvaltioille tukea palauttamis- ja takaisinotto-operaatioissa;

f) tehostettava toimenpiteitä ihmisten salakuljetuksen ja ihmiskaupan torjumiseksi;

g) huolehdittava täytäntöönpanosta ja jatkotoimista, jotka koskevat

• itäisen Välimeren ja Länsi-Balkanin reittiä käsitellyttä korkean tason konferenssia; tässä yhteydessä on tärkeää auttaa Länsi-Balkanin reitin varrella sijaitsevia EU:n ulkopuolisia maita, jotta rekisteröinnit suoritetaan EU:n vaatimusten mukaisesti, 
• Vallettan huippukokousta, erityisesti palauttamisen ja takaisinoton osalta, ja
• 29. marraskuuta 2015 annettua EU:n ja Turkin julkilausumaa sekä EU:n ja Turkin toimintasuunnitelmaa; tässä yhteydessä pysyvien edustajien komiteaa pyydetään ratkaisemaan pikaisesti, miten Turkin-pakolaisavun koordinointivälinettä varten tarkoitetut 3 miljardia euroa saadaan käyttöön;

h) jatkettava sovitun uudelleensijoitusjärjestelmän toteuttamista;

i) jatkettava muuttovirtojen tiivistä seurantaa eri reiteillä, jotta tilanteen kehittymiseen pystytään reagoimaan nopeasti.

2. Neuvoston olisi jatkettava saatujen kokemusten pohjalta kriisitilanteen siirtomekanismiin liittyvää työtä ja päätettävä pikaisesti turvallisten alkuperämaiden luetteloa koskevasta kannastaan. Neuvostoa pyydetään tarkastelemaan pikaisesti Afganistanin tilannetta. Sen tulisi tarkastella viipymättä komission 15. joulukuuta antamia ehdotuksia eurooppalaisesta raja- ja merivartiostojärjestelmästä, Schengenin rajasäännöstöstä, humanitaarisen maahanpääsyn vapaaehtoisesta järjestelmästä sekä paluuta varten tarvittavista matkustusasiakirjoista. Neuvoston olisi vahvistettava kantansa eurooppalaisesta raja- ja merivartiojärjestelmästä Alankomaiden puheenjohtajakaudella. Komissio esittää piakkoin tarkistusta Dublin-järjestelmään. Tällä välin on sovellettava nykyisiä sääntöjä. Se esittää myös pian älykkäitä rajoja koskevan tarkistetun ehdotuksen.

3. Puheenjohtajavaltio, komissio ja korkea edustaja raportoivat edistymisestä ennen Eurooppa-neuvoston helmikuun kokousta.

Kokoussivulle

Lehdistöyhteydet

Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.

Päivitetty viimeksi: 24. tammikuuta 2025