Skip to content
  • Kilpailukykyneuvosto

Kilpailukykyneuvosto (avaruus, tutkimus ja innovointi), 23. toukokuuta 2024

Tärkeimmät tulokset

Avaruus

Avaruuslaki 

Ministerit kävivät periaatekeskustelun EU:n avaruuslaista, jota komission odotetaan ehdottavan pian. 

Keskustelu perustui puheenjohtajamaa Belgian laatimaan muistioon, jossa yksilöidään useita haasteita, joita on käsiteltävä tulevassa EU:n avaruuslaissa. Tällaisia ovat esimerkiksi tiettyjen kiertoratojen (erityisesti matalan kiertoradan) ruuhkautuminen, avaruusinfrastruktuuriin kohdistuvien kyberhyökkäysten riski, avaruusalan toiminnan ympäristövaikutukset sekä riippuvuus kolmansien maiden teknologioista ja raaka-aineista. Jäsenmaat kehottivat hyväksymään avaruuslain pikaisesti.

EU:n ja ESAn yhteisen avaruusneuvoston kokouksen valmistelu

Ministerit valmistelivat EU:n ja Euroopan avaruusjärjestön (ESA) yhteisen avaruusneuvoston kokousta, joka pidettiin kilpailukykyneuvoston avaruutta koskevan osion jälkeen. Avaruusneuvosto on EU:n neuvoston ja ESAn yhteinen ministerikokous. Se perustuu 20 vuotta sitten allekirjoitetun Euroopan yhteisön ja ESAn puitesopimuksen artiklaan 8. Kyseessä oli avaruusneuvoston 11. kokous sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

EU:n ministerit keskustelivat EU:n ulkopuolisten ESAn jäsenten (Norja, Sveitsi, Kanada ja Iso-Britannia) kanssa asiakirjasta ”Euroopan kilpailukyvyn vahvistaminen avaruusalan avulla”, joka hyväksyttiin kahtena eri osana: neuvoston päätelminä (EU:n neuvosto – ks. jäljempänä) ja ESAn päätöslauselmana (ESA).

Avaruusalan panos Euroopan kilpailukykyyn 

Neuvosto hyväksyi päätelmät Euroopan kilpailukyvyn vahvistamisesta avaruusalan avulla. Niissä pohditaan, miten kilpailukykyisempi Euroopan avaruusala voi osaltaan tuoda vastauksia EU:n taloudellisiin ja sosiaalisiin haasteisiin ja vahvistaa sen globaalia roolia. Päätelmissä korostetaan avaruusalan kasvavaa merkitystä monien EU:n sosioekonomisten haasteiden ja politiikkojen kannalta. Näitä ovat muun muassa vihreän kehityksen ohjelma (erityisesti tiedonkeruu, jotta saadaan kattavampi käsitys ilmastonmuutoksesta ja voidaan valmistautua siihen paremmin), digitaalinen siirtymä (avaruuspohjaiset viestintä- ja tiedotuspalvelut) ja EU:n yleinen kilpailukyky. Lisäksi avaruusala edistää talouskasvua kehittämällä innovatiivisia ratkaisuja, järjestelmäsovelluksia ja palveluja, jotka voivat hyödyttää monia muita aloja tiiviimmän yhteistyön kautta.

Avaruusala on yhä merkittävämmässä asemassa Euroopan strategisen riippumattomuuden kannalta. Kunnianhimoinen avaruuspolitiikka luo liiketoimintamahdollisuuksia ja laadukkaita työpaikkoja tällä nopeasti kasvavalla alalla sekä auttaa talouttamme – niin teollisuutta kuin palveluja – nopeuttamaan vihreää ja digitaalista siirtymää ja valmistautumaan paremmin globaaliin kilpailuun.

Thomas Dermine, valtiosihteeri, elpyminen ja strategiset investoinnit, tiedepolitiikka, talous- ja työministerin avustaja

Muut asiat

Muiden asioiden yhteydessä ministereille tiedotettiin seuraavista kahdesta aiheesta: 

  • Tulevan puheenjohtajamaan ohjelma

Unkarin valtuuskunta tiedotti neuvostolle Unkarin tulevan puheenjohtajakauden työohjelmasta avaruusalalla.

  • Avaruuden käytön vauhdittaminen Euroopassa 

ESA:n pääjohtaja Josef Aschbacher piti esityksen aiheesta ”Avaruuden käytön vauhdittaminen Euroopassa”.

Tutkimus

EuroHPC-yhteisyritys ja tekoäly (tekoälytehtaita koskeva säädös)

Tutkimuksesta vastaavat ministerit avasivat kilpailukykyneuvoston (tutkimus) poliittisella yhteisymmärryksellä Euroopan suurteholaskennan yhteisyrityksen (EuroHPC-yhteisyrityksen) perustamisasetuksen muuttamisesta. Asetuksesta käytetään myös nimitystä ”tekoälytehtaita koskeva säädös”. Muutoksella yhteisyritykselle lisätään uusi tavoite, joka koskee tekoälyekosysteemin tukemista EU:ssa kehittämällä ja ylläpitämällä tekoälytehtaita. Tekoälytehtailla tarkoitetaan kokonaisuuksia, jotka tarjoavat tekoälyyn liittyvän suurteholaskennan palveluinfrastruktuurin, joka koostuu muun muassa tekoälyn kehittämiseen tarkoitetusta supertietokoneesta, siihen liittyvästä datakeskuksesta ja tekoälyyn suuntautuneista suurteholaskentapalveluista.

Yhtenäisyys on Euroopan vahvuus, ja yhdessä olemme saavuttaneet suuria tavoitteita. Tästä on todisteena maailmanluokan supertietokoneiden kehittämistyö. Nyt haluamme parantaa näiden tehokkaiden tietokoneiden tuloksia luotettavan tekoälyn avulla. Poliittisen yhteisymmärryksen päätavoitteena on vauhdittaa EU:n startup-yritysten nousua tämän keskeisen teknologian kärkeen, tukea erittäin kilpailukykyistä ja innovatiivista tekoälyekosysteemiä ja vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta.

Willy Borsus, Vallonian varapääministeri sekä taloudesta, ulkomaankaupasta, tutkimuksesta ja innovoinnista, digitalisaatiosta, kaavoituksesta, maataloudesta, IFAPME-instituutista ja osaamiskeskuksista vastaava ministeri

Tutkimuksen turvallisuus 

Ministerit hyväksyivät myös suosituksen tutkimuksen turvallisuuden parantamisesta. Sillä tuetaan komissiota, jäsenmaita ja tutkimusorganisaatioita, kun ne käsittelevät tutkimuksen turvallisuusriskejä, jotka johtuvat avoimuudesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Suosituksessa varoitetaan, että on kiireesti lisättävä tietoisuutta ja kehitettävä häiriönsietokykyä tutkijoiden ja akateemisen yhteisön keskuudessa Euroopassa. Ministerien hyväksymässä tekstissä yksilöidään riskejä, jotka liittyvät pääasiassa tietämyksen ei-toivottuihin siirtoihin, haitalliseen vaikuttamiseen sekä eettisten normien tai integriteetin loukkauksiin. Suositukseen ei sisälly sitovia määräyksiä, vaan sillä annetaan ohjeistusta toimista, joita komissio, jäsenmaat ja tutkimusyhteisö voisivat toteuttaa.  

Tämä suositus on ollut yksi puheenjohtajamaa Belgian prioriteeteista tutkimuksen ja innovoinnin alalla. Vaikka olemme avoimia tietämyksen vaihdolle ja kansainväliselle yhteistyölle tutkimuksen alalla, meidän ei pitäisi olla naiiveja. Muuttuva geopoliittinen tilanne edellyttää kiireellisiä yhteisiä toimia, jotta vältetään EU:ssa tehdyn tutkimuksen käyttö omaa turvallisuuttamme tai omia arvojamme vastaan. Tiedeyhteisö tarvitsee tässä asiassa viipymättä ohjausta.

Willy Borsus, Vallonian varapääministeri sekä taloudesta, ulkomaankaupasta, tutkimuksesta ja innovoinnista, digitalisaatiosta, kaavoituksesta, maataloudesta, IFAPME-instituutista ja osaamiskeskuksista vastaava ministeri

Tietämyksen hyödyntäminen 

Ministerit hyväksyivät neuvoston päätelmät tietämyksen hyödyntämisestä, jolla tarkoitetaan prosessia, jossa tutkimuksen ja innovoinnin kautta saadusta tietämyksestä muodostetaan sosiaalista ja taloudellista arvoa. Päätelmien pääasiallisena tavoitteena on selvittää tapoja tukea tietämyksen hyödyntämistä. Hyväksytyssä tekstissä arvioidaan viimeaikaisia aloitteita ja tietämyksen hyödyntämisen tehostamista koskevia ohjeita. Lisäksi siinä tehdään ehdotuksia, joilla Euroopan innovaatioympäristön aukkoja voitaisiin paikata.  

Tietämyksen hyödyntäminen on toimiva väline, jolla voidaan parantaa teollisuuden kilpailukykyä ja kansalaisten elämää. Meillä ei ole varaa jättää rikasta tietämysvarantoamme laboratorioihin ja olla muuntamatta sitä yhteiskuntaa hyödyttäviksi konkreettisiksi hankkeiksi. Vain hyödyntämällä tutkimusta ja innovointia parhaalla mahdollisella tavalla pystymme osallistumaan globaaliin kilpailuun ja johtamaan tulevaa tietämykseen perustuvaa teollista vallankumousta.

Willy Borsus, Vallonian varapääministeri sekä taloudesta, ulkomaankaupasta, tutkimuksesta ja innovoinnista, digitalisaatiosta, kaavoituksesta, maataloudesta, IFAPME-instituutista ja osaamiskeskuksista vastaava ministeri

Horisontti 2020 -puiteohjelman jälkiarviointi

Ministerit hyväksyivät neuvoston päätelmät vuosina 2014–2020 toteutetun tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelman (Horisontti 2020) jälkiarvioinnista. Päätelmissä analysoidaan Horisontti 2020 -puiteohjelman keskeisiä periaatteita, sen tieteellisiä, yhteiskunnallisia ja sosiaalisia vaikutuksia sekä sen synergioita muiden EU:n ohjelmien ja rahastojen kanssa. Päätelmissä pidetään myönteisenä ohjelmasta eurooppalaiselle tutkimusalueelle (ERA) annettua tukea ja kehotetaan parantamaan tulevien ohjelmien täytäntöönpanoa ja seurantaa. Päätelmät ovat ensimmäinen askel kohti tulevasta puiteohjelmasta käytäviä neuvotteluja.

Vaikka Horisontti 2020 on menestystarina, meillä ei ole varaa itsetyytyväisyyteen. Tutkimuksella ja innovoinnilla on kriittinen merkitys kilpailukykymme ja riippumattomuutemme kannalta tulevina vuosina. Horisontti 2020 -puiteohjelmasta saatuja kokemuksia on hyödynnettävä parhaalla mahdollisella tavalla, jotta varmistetaan, että seuraava tutkimuksen ja kehittämisen puiteohjelma on vieläkin kunnianhimoisempi, tehokkaampi ja menestyksellisempi.

Willy Borsus, Vallonian varapääministeri sekä taloudesta, ulkomaankaupasta, tutkimuksesta ja innovoinnista, digitalisaatiosta, kaavoituksesta, maataloudesta, IFAPME-instituutista ja osaamiskeskuksista vastaava ministeri

Kehittyneitä materiaaleja koskeva tutkimus ja innovointi – periaatekeskustelu

Ministerit kävivät periaatekeskustelun kehittyneitä materiaaleja koskevasta tutkimuksesta ja innovoinnista teollisuuden johtoaseman turvaamiseksi. Periaatekeskustelu käytiin puheenjohtajamaa Belgian laatiman ilmoituksen pohjalta, ja siinä keskityttiin yhteiseen koordinointiin hajanaisuuden vähentämiseksi, sovellusalojen priorisointiin ja parhaiden käytäntöjen jakamiseen. Kehittyneillä materiaaleilla tarkoitetaan uusia materiaaleja tai aineita, joilla on parannettuja ominaisuuksia (vahvuus, kestävyys tai johtavuus). Niiden avulla voidaan kehittää uusia tuotteita ja laitteita, joita tarvitaan monilla aloilla, kuten avaruus-, puolustus-, maatalouselintarvike- ja terveydenhuoltoalalla.

Muut asiat

  • Tulevan puheenjohtajamaan ohjelma    

Unkarin valtuuskunta tiedotti neuvostolle Unkarin tulevan puheenjohtajakauden työohjelmasta tutkimuksen alalla.

Kokousasiakirjat

Lehdistötiedotteet

Lehdistölle

Lehdistöyhteydet

Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.

Akkreditointi ja lehdistötilaisuudet

Yleistä tietoa akkreditoinnista on tällä sivulla.

Tiedotusvälineiden akkreditoinnista Euroopan unionin ulkopuolella järjestettäviin kansainvälisiin huippukokouksiin vastaavat järjestäjämaan viranomaiset.

Pysy kuulolla

Muut istunnot: Kilpailukykyneuvosto

Lisää kokouksia

Päivitetty viimeksi: 4. helmikuuta 2025