"Käytämme evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseen. Välttämättömät evästeet ovat tarpeen neuvoston verkkosivuston olennaisten toimintojen tukemiseksi. Valinnaisten evästeiden avulla tuotamme yhdistettyjä anonyymejä tilastotietoja, joiden avulla voimme paremmin vastata käyttäjien tarpeisiin.
Ulkoministerit keskustelivat Persianlahden alueesta, itäisestä kumppanuudesta, Etiopiasta, Nicaraguasta ja ajankohtaisista asioista
Persianlahden alue
Neuvosto kävi strategisen keskustelun EU:n suhteista Persianlahden alueeseen ja siitä, miten EU:n läsnäoloa alueella voitaisiin vahvistaa.
Ministerit totesivat, että Persianlahden kumppaneilla voi olla keskeinen rooli ulkopoliittisissa kysymyksissä, kuten Afganistanin kriisissä. He keskustelivat tarpeesta tukea aktiivisesti alueen myönteistä kehitystä aloilla, jotka voivat auttaa rakentamaan luottamusta, ja samalla edistää EU:n globaalia strategiaa (esim. vihreä siirtymä, digitalisaatio, kauppa). Neuvosto totesi myös tarpeen tukea sosioekonomisia uudistuksia ja keskustella avoimesti kysymyksistä, joista on erimielisyyttä, esimerkiksi ihmisoikeuksista.
Ministerien keskustelu otetaan huomioon valmisteltaessa Persianlahden kumppanuutta koskevaa yhteistä tiedonantoa, joka on määrä hyväksyä vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä. Vuoden 2022 alussa järjestetään myös EU:n ja Persianlahden yhteinen neuvosto.
Itäinen kumppanuus
Ulkoministerit keskustelivat EU:n suhteista itäisiin kumppaneihin valmistellakseen marraskuussa pidettävää ministerikokousta ja Brysselissä todennäköisesti joulukuussa pidettävää itäisen kumppanuuden huippukokousta.
Ministerit keskustelivat eräiden alueen kumppanimaiden vaikeasta geopoliittisesta tilanteesta ja sopivat, että EU ajaa edelleen perusarvoja, kuten demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta ja korruption torjuntaa. Samalla EU keskittyy edelleen pitkän aikavälin sosioekonomiseen elpymiseen ja varmistaa, että elpyminen on kestävää ja osallistavaa ja tuottaa konkreettisia tuloksia kansalaisille.
EU tukee kumppaneita myös rokotteiden ja rokotustodistusten osalta sekä disinformaation torjunnassa.
Etiopia
Lounaalla ulkoasiainneuvosto keskusteli Etiopian tilanteesta maan ja Tigrayn alueen viimeaikaisten tapahtumien valossa vuosi konfliktin alkamisen jälkeen.
Tigrayn aluetta ovat horjuttaneet järjestelmälliset ihmisoikeusloukkaukset. Niihin ovat syyllistyneet aseistetut ryhmät, jotka käyttävät sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan aseinaan. Humanitaarista apua on estetty saapumasta maahan. Valmistaudumme tulevaan YK:n ihmisoikeusraporttiin, joka on määrä julkaista 1. marraskuuta. Tarkoituksena on toteuttaa asianmukaisia vastatoimia, jotka voidaan aloittaa pakotteiden valmistelusta. Annan organisaationi tehtäväksi viedä asiaa eteenpäin heti, kun raportti ihmisoikeusloukkauksista on saatu.
Josep Borrell, EU:n ulkoasiainedustaja
Ministerit päättivät jatkaa humanitaarista apua Etiopialle ja tukivat kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavan EU-komissaarin Jutta Urpilaisen tulevaa virkamatkaa Etiopiaan yhdessä Afrikan sarven alueelle nimitetyn EU:n erityisedustajan Annette Weberin kanssa. Hän välittää EU:n puolesta selkeän viestin siitä, että tulitauko on lopultakin pantava täytäntöön ja että on aloitettava poliittinen prosessi, johon kaikki toimijat voivat osallistua.
Nicaragua
Lounaalla ulkoministerit keskustelivat myös Nicaraguan tilanteesta. Vuodesta 2018 lähtien mielenosoitusten väkivaltainen tukahduttaminen on aiheuttanut ainakin 328 ihmisen kuoleman.
Ministerit pohtivat erityisesti tarvetta mukauttaa EU:n politiikkaa maassa 7. marraskuuta 2021 pidettävien parlamenttivaalien osalta. Uskottavan ja legitiimin vaaliprosessin näkymät ovat hyvin heikot.
EU aikoo edelleen painottaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta ja vaatia poliittisten vankien vapauttamista, kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen paluuta ja vapaiden ja rehellisten vaalien järjestämistä.
Ajankohtaiset aiheet
Ulkoasiainneuvosto keskusteli Afganistanin humanitaarisen ja taloudellisen tilanteen heikkenemisestä. Ministerit olivat yhtä mieltä siitä, että EU:n läsnäolo Kabulissa on välttämätöntä Afganistanin kansan tukemiseksi ja vaarassa olevien afganistanilaisten turvallisen liikkumisen varmistamiseksi, mutta tämä ei merkitse sitä, että EU tunnustaisi hallinnon.
Myös Tunisiasta keskusteltiin viimeaikaisten tapahtumien valossa. Ministerit korostivat, että on tärkeää säilyttää demokraattinen säännöstö, kunnioittaa vallanjakoa ja normalisoida instituutioiden toiminta. Uuden hallituksen äskettäistä nimittämistä pidettiin ensimmäisenä myönteisenä askeleena, ja EU seuraa tilannetta tiiviisti.
Tämän jälkeen ministerit käsittelivät lyhyesti Länsi-Balkania Brdossa äskettäin pidetyn huippukokouksen jatkotoimena ja ottaen huomioon viimeaikaiset jännitteet Kosovon pohjoisosissa. EU jatkaa vahvaa poliittista yhteydenpitoa alueen kanssa, toteuttaa huippukokouksessa annettua tärkeää ulko- ja turvallisuuspoliittista toimeksiantoa ja helpottaa vuoropuhelua Kosovon ja Serbian suhteiden kokonaisvaltaisesta normalisoimisesta.
Tulevaa YK:n ilmastokokousta (COP26) silmällä pitäen neuvosto keskusteli ilmastodiplomatiasta. Ministerit korostivat, että kaikkien maiden on tärkeää toimittaa viipymättä hillitsemissuunnitelmat ja pitkän aikavälin nollapäästöstrategiat.
Ministereille tiedotettiin Varoshan tilanteesta, ja he ilmaisivat voimakkaan solidaarisuutensa Kreikalle ja Kyprokselle niiden toimien johdosta, joita Turkki on kohdistanut Kreikan ja Kyproksen talousvyöhykkeillä toimivia aluksia vastaan. Ulkoasiainedustaja korosti, että ainoa kestävä vastaus näihin ongelmiin on Kyproksen kysymyksen kokonaisvaltainen ratkaisu asiaan liittyvien YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmien ja EU:n perustana olevien periaatteiden mukaisesti.
Neuvosto keskusteli pitkään myösValko-Venäjästä ja muuttajista, joita ohjataan kohti EU:n rajaa. Ministerit varoittivat, että Valko-Venäjän hallinto käyttää muuttajia poliittisiin tarkoituksiin, ja korostivat, että yhteydenpitoa lähtö- ja kauttakulkumaihin jatketaan, samoin kuin EU:n asianmukaisten vastatoimien valmistelua.
Ennen kokouksen päättymistä neuvosto käsitteli myös Malia. Ministerit tarkastelivat EU:n taloudellista ja poliittista vaikutusvaltaa, mukaan lukien mahdollisuutta harkita rajoittavia toimenpiteitä Länsi-Afrikan valtioiden talousyhteisön (ECOWAS) toimien tukemiseksi ja Eurooppa-neuvoston toukokuussa hyväksymien päätelmien mukaisesti niitä tahoja vastaan, jotka vastustavat siirtymäohjelman toteuttamista.
Neuvoston päätelmät
Neuvosto hyväksyi päätelmät Bosnia ja Hertsegovinasta ja EUFOR Althea -operaatiosta.
Tiedotusvälineiden akkreditoinnista Euroopan unionin ulkopuolella järjestettäviin kansainvälisiin huippukokouksiin vastaavat järjestäjämaan viranomaiset.