Skip to content

EU:n suhteet Euroopan talousalueeseen

Euroopan talousalue (ETA) laajentaa EU:n sisämarkkinat ulottumaan Islantiin, Liechtensteiniin ja Norjaan, mikä mahdollistaa tavaroiden, palvelujen, ihmisten ja pääoman vapaan liikkuvuuden ja edistää samalla tiivistä poliittista ja taloudellista yhteistyötä.

Mikä on Euroopan talousalue?

Euroopan talousalue (ETA) perustettiin tammikuussa 1994 sopimuksella, jolla EU:n jäsenmaat ja Euroopan vapaakauppaliiton (EFTA) maat yhdistettiin sisämarkkinoiksi.

Euroopan talousalueen jäsenet

Euroopan talousalueeseen kuuluu 30 maata: EU:n 27 jäsenmaata ja kolme EFTA-maata.

Kaavio Euroopan talousalueesta, johon kuuluu EU:n 27 jäsenmaata ja kolme neljästä EFTA-maasta (Islanti, Liechtenstein ja Norja). Sveitsi on EFTA:n jäsen, mutta se ei kuulu ETA:an.

EFTAan kuuluu neljä maata (Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi), mutta Sveitsi ei kuulu Euroopan talousalueeseen. Sveitsiläiset äänestäjät hylkäsivät ETA:an liittymisen joulukuussa 1992 järjestetyssä kansanäänestyksessä. EU:n ja Sveitsin suhteita säännellään useilla erillisillä sopimuksilla.

Hyödyt

Euroopan talousalueesta on hyötyä sekä yksityishenkilöille että yrityksille, sillä se ulottaa EU:n sisämarkkinat Islantiin, Liechtensteiniin ja Norjaan. ETA-sopimuksessa taataan ETA:n kansalaisille ja talouden toimijoille yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet sisämarkkinoilla.

ETA tukee kansalaisten vapaata liikkuvuutta helpottamalla asumista, työskentelyä, opiskelua ja yrityksen perustamista osallistujamaissa sovellettavien sääntöjen mukaisesti.

ETA tarjoaa yrityksille pääsyn laajemmille markkinoille yhteisten sääntöjen mukaisesti, mikä helpottaa tavara- ja palvelukauppaa ja luo ennakoitavammat olosuhteet rajatylittävälle taloudelliselle toiminnalle.

Poikkeukset

ETA-sopimus ei kata seuraavia EU:n politiikanaloja:

  • yhteinen maatalous- ja kalastuspolitiikka
  • tulliliitto
  • yhteinen kauppapolitiikka
  • yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
  • oikeus- ja sisäasiat (ETA:n EFTA-maat kuuluvat kuitenkin Schengen-alueeseen)
  • välitön ja välillinen verotus
  • talous- ja rahaliitto

Miten Euroopan talousaluetta hallitaan?

ETA perustuu kahden pilarin institutionaaliseen rakenteeseen, johon kuuluvat EU:n toimielimet ja ETA:n EFTA-maita edustavat toimielimet. Näin varmistetaan, että asiaankuuluvat EU:n säännöt sisällytetään ETA-sopimukseen ja että niitä sovelletaan johdonmukaisesti kaikissa osallistujamaissa kunnioittaen samalla kaikkien osapuolten riippumattomuutta.

ETA:n toimielimet ja päätöksentekoelimet

ETA-sopimuksella perustettiin yhteisiä toimielimiä, jotka tukevat EU:n ja ETA:n EFTA-maiden yhteistyötä. Ne valvovat sopimuksen täytäntöönpanoa, sisällyttävät siihen uutta lainsäädäntöä ja varmistavat, että yhteisiä sääntöjä sovelletaan tehokkaasti.

Sekakomitea

ETA:n sekakomitea hallinnoi ETA-sopimuksen päivittäistä toimintaa. Se kokoaa yhteen EU:n ja ETA:n EFTA-maiden edustajia, jotka sisällyttävät sopimukseen asiaankuuluvaa EU:n lainsäädäntöä. Päätöksenteko perustuu konsensukseen.

ETA:n neuvosto

ETA:n neuvosto antaa poliittista ohjausta ETA-sopimuksen täytäntöönpanoon. Se kokoontuu yleensä kahdesti vuodessa, ja siihen kuuluu EU:n neuvoston jäseniä, Euroopan komission edustajia ja ETA:n EFTA-maiden ulkoministereitä.

Neuvosto tarkastelee ETA-sopimuksen toimintaa ja keskustelee yhteistä poliittista ja taloudellista etua koskevista kysymyksistä.

EFTAn valvontaviranomainen

EFTAn valvontaviranomainen valvoo, että Islanti, Liechtenstein ja Norja panevat sisämarkkinoiden kannalta merkityksellisiä ETA-sopimuksen sääntöjä asianmukaisesti täytäntöön ja soveltavat niitä oikein.

Sen rooli on verrattavissa Euroopan komission rooliin EU:ssa. Se voi tarvittaessa tutkia ETA:n sääntöjen mahdollisia rikkomisia ja käynnistää täytäntöönpanomenettelyjä.

EFTAn tuomioistuin

Luxemburgissa sijaitseva EFTAn tuomioistuin varmistaa, että ETA:n sääntöjä tulkitaan ja sovelletaan yhdenmukaisesti Islannissa, Liechtensteinissa ja Norjassa. Se käsittelee EFTAn valvontaviranomaisen vireille panemia rikkomusmenettelyjä, antaa kansallisille tuomioistuimille neuvoa-antavia lausuntoja ETA:n oikeuden tulkinnasta ja käsittelee valvontaviranomaisen päätöksistä tehtyjä valituksia.

EU:n toimielinten tehtävät

EU:n toimielimillä on keskeinen rooli ETA-sopimuksen toiminnassa. Euroopan komissio ehdottaa lainsäädäntöä ja edustaa EU:ta ETA:n sekakomiteassa, kun taas EU:n neuvosto antaa poliittista ohjausta ETA:n neuvoston kautta. Euroopan ulkosuhdehallinto osallistuu myös poliittiseen vuoropuheluun ETA:n EFTA-maiden kanssa.

Sisämarkkinoita laajempaa yhteistyötä

ETA-sopimuksen ja EU:n sisämarkkinoille osallistumisen lisäksi EU ja ETA:n EFTA-maat tekevät tiivistä yhteistyötä yhteistä etua koskevilla aloilla. Yhteistyötä tehdään poliittisen vuoropuhelun, yhteisten aloitteiden ja eurooppalaisiin ohjelmiin osallistumisen kautta.

Poliittinen yhteistyö

EU ja ETA:n EFTA-maat käyvät säännöllistä poliittista vuoropuhelua eurooppalaisista ja kansainvälisistä kysymyksistä. Yhteistyön ansiosta ne voivat vaihtaa näkemyksiä ja tarvittaessa koordinoida kantojaan haasteisiin, jotka vaikuttavat koko Eurooppaan.

Yhteistyöaloja ovat muun muassa

  • ulko- ja turvallisuuspolitiikka, myös keskustelut kansainvälisestä kehityksestä, alueellisesta vakaudesta ja yhteisistä turvallisuushaasteista
  • tuki Ukrainalle ja sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys
  • energiaturvallisuus ja häiriönsietokyky
  • ilmastonmuutos ja muut ympäristöhaasteet
  • taloudellinen turvallisuus ja kilpailukyky

Yhteistyö muilla aloilla

Osallistumalla EU:n ohjelmiin ja aloitteisiin ETA:n EFTA-maat ovat osa eurooppalaista yhteistyötä ja hyötyvät siitä muun muassa seuraavilla aloilla:

tutkimus ja innovointi: muun muassa osallistuminen tieteellistä yhteistyötä edistäviin EU:n tutkimusohjelmiin ja -aloitteisiin (esim. Horisontti Eurooppa)

koulutus, nuoriso ja kulttuuri: ohjelmat, jotka edistävät vaihtoa, osaamisen kehittämistä ja oppilaitosten välistä yhteistyötä (esim. Erasmus+ ja Luova Eurooppa)

ympäristö- ja ilmastotoimet: muun muassa vihreää siirtymää ja kestävää kehitystä koskeva yhteistyö (esim. Life-ohjelma)

digitalisaatio: esim. toimet digitaalisten yhteyksien, innovoinnin ja turvallisen digitaalisen ympäristön vahvistamiseksi (Digitaalinen Eurooppa -aloite)

Katso myös

Kaksi ihmistä tarkastelemassa aaltoilevista viivoista ja pylväsdiagrammeista koostuvaa talouskaaviota, sekä pahvilaatikoista muodostettu pino, joka symboloi kauppaa ja taloudellista toimintaa.
Faktoja EU:n sisämarkkinoiden hyödyistä

Faktoja EU:n sisämarkkinoiden hyödyistä

Schengen-alue

Schengen-alue

Kollaasi, jossa on tuuliturbiini, aurinkopaneeleja ja älypuhelinta käyttävä tutkija. Taustalla on virtapiirimäisiä viivoja ja H₂-symboli.
Horisontti Eurooppa

Horisontti Eurooppa

Päivitetty viimeksi: 23. syyskuuta 2026