Veronkiertopaketti
Mikä se on?
Niin sanottu "veronkiertopaketti" sisältää joukon EU:n lainsäädäntöaloitteita ja muita aloitteita, joilla pyritään vahvistamaan yritysten veronkierron vastaisia sääntöjä ja tekemään yhtiöverotuksesta EU:ssa oikeudenmukaisempaa, yksinkertaisempaa ja tehokkaampaa.
Se perustuu OECD:n (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön) vuonna 2015 antamiin suosituksiin veropohjan rapautumiseen ja voitonsiirtoihin (BEPS) puuttumiseksi.
Paketin tarkoituksena on
- estää aggressiivinen verosuunnittelu
- lisätä avoimuutta
- luoda yrityksille oikeudenmukaisempi toimintaympäristö EU:ssa
Mitä se sisältää?
Paketti koostuu seuraavista osista:
Tiedonanto verojen kiertämisen estämistä koskevasta paketista
Tiedonannossa selostetaan paketissa ehdotettujen toimenpiteiden poliittista ja taloudellista taustaa.
Veron kiertämisen torjuntaa koskeva direktiivi
Direktiivillä vahvistetaan oikeudellisesti sitovia toimenpiteitä aggressiivisen verosuunnittelun estämiseksi. Erityisesti pyritään puuttumaan tilanteisiin, joissa yritysryhmittymät käyttävät hyväkseen kansallisten verojärjestelmien eroja kokonaisverorasitteensa pienentämiseksi. Tätä varten se sisältää seuraavat säännökset aggressiivisen verosuunnittelun estämiseksi:
- korkojen vähennyskelpoisuuden rajoittaminen
- maastapoistumisverotusta koskevat säännöt
- ulkomaisia väliyhtiöitä koskevat säännöt
- yleinen väärinkäytöksiä koskeva sääntö
- verokohtelun eroavuuksia koskevat säännöt
Sillä varmistettaisiin lisäksi, että OECD:n BEPS-toimenpiteet saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä koordinoidusti, myös niissä 7 EU-maassa, jotka eivät ole OECD:n jäseniä.
Neuvosto antoi veronkierron vastaisen direktiivin 12. heinäkuuta 2016. Se muutti sitä 29. toukokuuta 2017 ottaen mukaan säännöt, joilla torjutaan verokohtelun eroavuuksia suhteessa EU:n ulkopuolisten maiden verojärjestelmiin.
Jäsenmaiden on saatettava direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään viimeistään 31. joulukuuta 2018 lukuun ottamatta maastapoistumisverotusta koskevia sääntöjä, joiden määräaika on 31. joulukuuta 2019. Muutettu veronkierron vastainen direktiivi, jolla otetaan käyttöön säännöt verokohtelun eroavuuksien poistamisesta suhteessa kolmansiin maihin, on pantava täytäntöön 1. tammikuuta 2020 mennessä.
Jäsenmaat, joiden omat kohdennetut säännöt ovat yhtä tehokkaita kuin veronkierron vastaiseen direktiiviin sisältyvät korkojen vähennysoikeutta koskevat säännöt, voivat soveltaa niitä, kunnes OECD pääsee sopimukseen vähimmäisvaatimuksista tai 1. tammikuuta 2024 saakka riippuen siitä, kumpi ajankohta on myöhäisempi.
- Council directive laying down rules against tax avoidance practices that directly affect the functioning of the internal market
- Proposal for a draft anti tax avoidance directive
Komission suositus verosopimusten väärinkäytön vastaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta
Suosituksessa annetaan jäsenmaille ohjeistusta siitä, kuinka ne voivat vahvistaa verosopimuksiaan aggressiivista verosuunnittelua harjoittavien väärinkäytösten varalta tavalla, joka on sopusoinnussa EU:n oikeuden kanssa.
Hallinnollista yhteistyötä koskevan direktiivin tarkistaminen
Nykyisen direktiivin muutoksella otettiin käyttöön maakohtainen raportointi jäsenmaiden veroviranomaisten välille monikansallisiin yrityksiin liittyvien keskeisten verotietojen vaihtamiseksi. Muutoksen johdosta jäsenmaat voivat paljastaa ja estää tehokkaammin veronkiertojärjestelyjä.
Neuvosto pääsi ehdotuksesta yhteisymmärrykseen maaliskuussa 2016 ja hyväksyi sen 25. toukokuuta 2016.
Tiedonanto tehokasta verotusta koskevasta ulkoisesta strategiasta
Tiedonannossa ehdotetaan, että EU:n jäsenvaltiot koordinoivat tiiviimmin toimensa veronkiertoon liittyvien ulkoisten riskien varalta ja edistävät kansainvälistä verotusalan hyvää hallintotapaa.
Mihin sitä tarvitaan?
EU:n jäsenmaille aiheutuu joidenkin monikansallisten yritysten harjoittamasta aggressiivisesta verosuunnittelusta merkittäviä tulonmenetyksiä. Se merkitsee muun muassa sitä, että muiden veronmaksajien verorasitteesta tulee raskaampi. Tilanne on erityisen ajankohtainen nyt, kun EU on pääsemässä talouskriisistä. Tämän takia on selkeä tarve estää tällaiset käytännöt ja varmistaa, että verorasite jakautuu oikeudenmukaisesti.
Lisäksi EU:n laajuinen yhtenäinen ratkaisu tähän ongelmaan olisi tehokkaampi kuin kunkin jäsenmaan yksittäiset toimet. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että eroavuudet jäsenmaiden säännöissä voivat luoda lisää porsaanreikiä aggressiivisen verosuunnittelun harjoittajille tai heikentää muiden maiden sääntöjen vaikuttavuutta.
Erilaiset ratkaisut saattavat myös lisätä epävarmuutta ja yrityksille koituvaa hallinnollista rasitetta. Veronkiertopaketti on sen vuoksi EU:n laajuinen aloite, jolla pyritään puuttumaan yritysten tunnettujen veronkiertokäytäntöjen eri näkökohtiin.
Käsittely neuvostossa
Neuvosto aloitti ehdotusten käsittelyn tammikuussa 2016 Euroopan komission julkaistua ne.
Neuvosto tekee päätökset EU:n verolainsäädännöstä yksin ja yksimielisesti. Euroopan parlamentti antaa asiasta lausunnon.
-
2017
29. toukokuutaMuutettu veronkierron vastainen direktiivi hyväksytty neuvostossa
Neuvosto hyväksyi muutetun veronkierron vastaisen direktiivin lopullisen version. Direktiivissä otetaan käyttöön säännöt, joilla puututaan verokohtelun eroavuuksiin suhteessa EU:n ulkopuolisten maiden verojärjestelmiin.
Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään 1. tammikuuta 2020 mennessä.
-
2017
21. helmikuutaNeuvosto hyväksyy yleisnäkemyksen veronkierron vastaisen direktiivin muuttamisesta
Neuvosto sopi ehdotuksesta veronkierron vastaisen direktiivin muuttamiseksi. Muutoksella otetaan käyttöön sääntöjä, joilla voidaan puuttua EU:n ja kolmansien maiden välisiin verokohtelun eroavuuksiin.
Verokohtelun eroavuuksia koskevat järjestelyt ovat järjestelyjä, joita monikansalliset yhtiöt tai muut yhteisöt usein käyttävät. Ne mahdollistavat sen, että kahden tai useamman maan erilaista verokohtelua käytetään hyväksi rahoitusvälineiden, organisaatioiden tai siirtojen kohtelussa. Tällä tavoin yritykset voivat keventää kokonaisverotustaan.
Uusilla säännöillä pyritään estämään tällaiset järjestelyt ja estämään veropohjien rapautuminen EU-maissa.Muutettua direktiiviä aletaan soveltaa 1. tammikuuta 2020. Jäsenmaiden on saatettava direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään viimeistään 31. joulukuuta 2019.
Neuvosto hyväksyy muutosdirektiivin virallisesti Euroopan parlamentin annettua siitä lausuntonsa.
- Ehdotus neuvoston direktiiviksi veronkierron vastaisen direktiivin muuttamisesta siltä osin kuin on kyse verokohtelun eroavuuksista kolmansien maiden kanssa –yleisnäkemys, helmikuu 2017
- Ehdotus neuvoston direktiiviksi veronkierron vastaisen direktiivin muuttamisesta siltä osin kuin on kyse verokohtelun eroavuuksista kolmansien maiden kanssa –puheenjohtajavaltion kompromissi, helmikuu 2017
-
2016
6. joulukuutaNeuvosto edistyy verokohtelun eroavuuksia koskevien muutosten käsittelyssä
Neuvosto sai aikaan laajan yhteisymmärryksen ehdotuksesta, jolla muutetaan veronkierron vastaista direktiiviä. Tarkoituksena on estää "verokohtelun eroavuudet" kolmansien maiden verojärjestelmien kanssa.
Ministerit sopivat suurimmasta osasta säännöksiä. Ratkaistavaksi jäi vain kaksi asiaa: säännöt, jotka sallivat jäsenmaille rajallisten poikkeuksien soveltamisen, ja täytäntöönpanopäivä.
-
2016
26. lokakuutaEhdotus veronkierron vastaisen direktiivin muuttamiseksi
Euroopan komissio esitti muutosta veronkierron vastaiseen direktiiviin, jonka neuvosto hyväksyi heinäkuussa 2016. Muutos koskee verokohtelun eroavuuksia EU:n ulkopuolisten maiden kanssa.
-
2016
12. heinäkuutaNeuvosto hyväksyy veronkierron vastaisen direktiivin
Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto hyväksyi virallisesti veronkierron vastaisen direktiivin.
Direktiivi tulee voimaan 20. päivänä siitä päivästä, jona se julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä.
-
2016
21. kesäkuutaNeuvosto yhteisymmärrykseen veronkierron vastaisesta direktiivistä
Neuvosto pääsi yhteisymmärrykseen ehdotuksesta veronkierron vastaiseksi direktiiviksi 20. kesäkuuta 2016 päättyneellä hiljaisen hyväksynnän menettelyllä. Yksikään jäsenvaltio ei vastustanut ehdotusta.
Euroopan parlamentti antoi lausuntonsa 8. kesäkuuta 2016. Neuvosto hyväksyy direktiivin muodollisesti, kunhan se on viimeistelty kaikilla EU:n virallisilla kielillä. -
2016
25. toukokuutaTalous- ja rahoitusasioiden neuvosto
Veronkiertodirektiivi
Neuvosto kävi rakentavan keskustelun direktiiviehdotuksesta, jonka tarkoituksena on puuttua suurten yritysten yleisiin veronkiertokäytäntöihin.
Ministereiltä jäi ratkaisematta enää osa keskeisistä avoimista kysymyksistä. Päätös ehdotuksen hyväksymisestä lykättiin seuraavaan Ecofin-neuvostoon, joka kokoontuu 17. kesäkuuta 2016.
Verotuksen ulkoinen strategia ja verosopimusten väärinkäytön vastaiset toimenpiteet
Neuvosto antoi päätelmät verotuksen ulkoista strategiaa koskevasta komission tiedonannosta ja verosopimusten väärinkäytön vastaisia toimenpiteitä koskevasta komission suosituksesta.
Direktiivi hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla
Neuvosto hyväksyi monikansallisten yritysten verotukseen liittyvien tietojen vaihtoa koskevan direktiivin, josta oli päästy yhteisymmärrykseen maaliskuussa 2016.
Kun direktiivi on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä, jäsenvaltioilla on 12 kuukautta aikaa saattaa se osaksi lainsäädäntöään.
-
2016
8. maaliskuutaTalous- ja rahoitusasioiden neuvosto
Neuvosto sopi kannastaan verotietojen vaihtoon
Neuvosto sopi kannastaan direktiiviehdotukseen, joka koskee monikansallisten yritysten verotukseen liittyvien tietojen vaihtoa.
Direktiivi velvoittaa monikansalliset yritykset toimittamaan verotustietonsa maakohtaisesti eriteltyinä. Raportoitavat tiedot:
- tulot
- voitot
- maksetut verot
- pääoma
- voittovarat
- aineelliset hyödykkeet
- työntekijöiden määrä
Monikansalliset yritykset velvoitetaan direktiivillä toimittamaan maakohtainen raporttinsa sen jäsenvaltion veroviranomaisille, jossa niillä on verotuksellinen kotipaikka, myös tiedot verovuodelta 2016. Uudet säännöt koskevat monikansallisia yrityksiä, joiden konsolidoitu tulo kokonaisuudessaan on vähintään 750 milj. €.
Direktiivin mukaan kansalliset veroviranomaiset vaihtavat automaattisesti monikansallisten yritysten raportoimia tietoja.
-
2016
12. helmikuutaTalous- ja rahoitusasioiden neuvosto
Neuvosto keskustelee paketista ja vahvistaa tiukan aikataulun
Neuvosto keskusteli alustavasti veronkiertopaketista.
Neuvoston puheenjohtaja asetti tavoitteeksi poliittisen yhteisymmärryksen seuraavista ehdotuksista viimeistään kesällä 2016:
- ehdotus direktiiviksi hallinnollisen yhteistyön tarkistamisesta
- ehdotus direktiiviksi veron kiertämisen torjumisesta
Ensiksi mainitusta direktiivistä pyritään pääsemään yhteisymmärrykseen maaliskuussa, minkä jälkeen on tarkoitus siirtyä mahdollisimman ripeästi muihin osiin.
Toivomme, että tämän aikataulun ansiosta EU on edelläkävijä veropohjan kaventumista ja voitonsiirtoja koskevien OECD:n päätelmien täytäntöönpanossa.
Jeroen Dijsselbloem, Alankomaiden valtiovarainministeri ja neuvoston puheenjohtaja
-
2016
28. tammikuutaEuroopan komissio esittää veronkiertopaketin
Komissio julkaisee veronkierron vastaisen toimenpidepaketin "yhtiöverotuksen saattamiseksi oikeudenmukaisemmaksi, yksinkertaisemmaksi ja tehokkaammaksi EU:ssa".