- Euroopan unionin neuvosto
- Lehdistötiedote
- 11. toukokuuta 2015 21.50
Neuvoston päätelmät yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamisesta
Euroopan unionin neuvosto,
1. PALAUTTAEN MIELEEN neuvoston aiemmin toteuttamat yksinkertaistamisaloitteet, yhteisen maatalouspolitiikan "terveystarkastuksen" yhteydessä vuonna 2008 aikaan saadun yksinkertaistamisen sekä 13. lokakuuta 2014 annetut neuvoston päätelmät jäsenvaltioiden maatalousmenoihin kohdistamien tarkastusten tulosten luotettavuudesta (asiak. 13616/14) ja 15. joulukuuta 2014 annetut neuvoston päätelmät maatalousmenojen virhetasosta (asiak. 16798/14),
2. SUHTAUTUEN MYÖNTEISESTI siihen, että komissio pitää yksinkertaistamista hyvin tärkeänä ja että se on jo ehdottanut tai ehdottaa pian tiettyjen komission säädösten yksinkertaistamista,
3. PALAUTTAEN MIELEEN komission sitoumukset tarkastella uudelleen viherryttämissäännöksiä ensimmäisen täytäntöönpanovuoden jälkeen sekä Eurooppa-neuvoston helmikuussa 2013 antamien päätelmien 67 kohtaan (asiak. EUCO 37/13),
4. KOROSTAEN, että YMP:n yksinkertaistaminen on unionin toimielinten, kansallisten hallintojen, sidosryhmien, viljelijöiden ja muiden edunsaajien yhteinen tavoite, ja TODETEN, että ne kaikki ovat vastuussa tuon tavoitteen saavuttamisesta,
5. PYYTÄEN komissiota jatkamaan ja syventämään keskustelua komission säädösehdotuksista niiden yksinkertaistamiseksi ennen niiden hyväksymistä, sillä ennakoiva toiminta on tehokkain tapa välttää hallinnollista rasitetta,
6. KOROSTAEN, että YMP:n täytäntöönpanossa olisi otettava toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteet paremmin huomioon ja erityistä huomiota olisi kiinnitettävä
- EU:n lainsäädännön tekemiseen helpommaksi ymmärtää ja soveltaa käytännössä, mikä lisäisi avoimuutta ja oikeusvarmuutta,
- erityisten kansallisten ja alueellisten olosuhteiden asianmukaiseen huomioon ottamiseen,
- viljelijöiden, muiden edunsaajien, tuottajaorganisaatioiden ja kansallisten hallintojen hallinnollisen rasitteen ja siihen liittyvien kustannusten vähentämiseen,
7. KOROSTAA, että YMP:n yksinkertaistamisessa olisi noudatettava seuraavia periaatteita:
- Säilytetään uudistetun YMP:n toimintapoliittiset tavoitteet ja pääosat ja huolehditaan viljelijöiden oikeusvarmuudesta, jotta yksinkertaistaminen ei johtaisi sääntelyn purkamiseen eikä YMP-tukien rajoitettuun saantiin.
- Turvataan EU:n varojen moitteeton varainhoito.
- Keskitytään aloihin, joilla sekä YMP:n täytäntöönpanijat että edunsaajat hyötyisivät eniten pienemmästä hallinnollisesta rasitteesta esimerkiksi tieto-, valvonta- ja raportointivaatimusten osalta.
- Parannetaan lainsäädännön selkeyttä ja johdonmukaisuutta, erityisesti ensimmäisen ja toisen pilarin välillä tarvittaessa sekä perussäädösten, komission säädösten ja komission suuntaviivojen välillä.
Lehdistöyhteydet
-
Miruna Georgescu Press officer
- +32 471 33 53 34
- +32 2 281 47 70
- @miru_georgescu
Jos et ole toimittaja, lähetä kysymyksesi yleisötiedotuspalvelulle.
Päivitetty viimeksi: 15. tammikuuta 2024