Skip to content

Yhteinen valvontamekanismi

Keskeiset tavoitteet

  • tehostaa Euroopan pankkialan valvontaa korkeatasoisia standardeja ja vaatimuksia noudattaen
  • varmistaa Euroopan pankkialan häiriönsietokyky
  • edistää rahoitusvakautta ja finanssialan yhdentymistä euroalueella ja koko sisämarkkinoilla

Yhteinen valvontamekanismi (YVM) on pankkiunionin olennainen pilari ja EU-tason järjestelmä, jolla valvotaan luottolaitosten vakavaraisuutta euroalueella ja niissä euroalueen ulkopuolisissa EU:n jäsenvaltioissa, jotka päättävät liittyä mekanismiin.

Sen tarkoituksena on tehostaa Euroopan pankkialan valvontaa.

Valvonnasta huolehtii yhdennetty järjestelmä, jossa ylikansallinen viranomainen – Euroopan keskuspankki – ja kansalliset valvontaviranomaiset tekevät tiivistä yhteistyötä korkeatasoisia standardeja ja vaatimuksia noudattaen.

Yhteisen valvontamekanismin toiminnan tukena on toinen pankkiunionin keskeinen pilari eli yhteinen kriisinratkaisumekanismi, joka koostuu yhteisestä kriisinratkaisuviranomaisesta (valvontaelin) ja yhteisestä kriisinratkaisurahastosta, joilla autetaan vaikeuksissa olevia pankkeja.

Tärkeimmät tehtävät 

  • valvoa, että luottolaitokset noudattavat vakavaraisuusvaatimuksia
  • havaita puutteet varhaisessa vaiheessa
  • varmistaa, että puutteet korjataan, jotta tilanne ei uhkaa yleistä rahoitusvakautta

Rakenne

Yhteinen valvontamekanismi koostuu Euroopan keskuspankista (EKP) ja siihen osallistuvien EU:n jäsenvaltioiden kansallisista valvontaviranomaisista.

Säädökset

YVM:n perustana on asetus, jolla EKP:lle annetaan valvontatehtäviä, ja muutettu asetus Euroopan pankkiviranomaisen perustamisesta.

Yhteistyöjärjestelyt

Euroopan keskuspankin ja kansallisten valvontaviranomaisten yhteistyön käytännön järjestelyt vahvistetaan EKP-asetuksella, joka tunnetaan "YVM-kehysasetuksena".

Vastaavia yhteistyöjärjestelyjä on tehty EU:n neuvoston ja EKP:n välillä sekä Euroopan parlamentin ja EKP:n välillä.

Yhteisen valvontamekanismin toimijat

 

Euroalueen 120 suurinta pankkiryhmää eli yli 85% pankkialan varoista on Euroopan keskuspankin suorassa valvonnassa. EKP:n välillisessä valvonnassa on noin 3400 pienempää rahoituslaitosta 
©© Jörg Hackemann - Fotolia.com

Euroopan keskuspankki

EKP vastaa yhteisen valvontamekanismin yleisestä toiminnasta.

Se valvoo suoraan kaikkia "merkittäviä" euroalueen pankkeja (ja erityisesti suuria, järjestelmän kannalta merkittäviä pankkeja). Valvonta tapahtuu tiiviissä yhteistyössä kansallisten valvontaviranomaisten kanssa.

Suoran valvonnan alaisia ovat ne pankit, joiden varat ylittävät 30 mrd. €:a tai joiden osuus kotimaansa BKT:stä on vähintään 20%. Tällä hetkellä euroalueella on lähes 120 tällaista pankkia, ja niiden osuus euroalueen pankkialan kokonaisvaroista on lähes 85%.

Valvonta tarkoittaa säännöllisiä tarkastuksia, joilla varmistetaan, että pankit ovat toimintakykyisiä. Lisäksi siinä tarkastellaan pankkien lainananto-, lainanotto- ja sijoitustoimintaa ja yleisemmin sitä, miten ne noudattavat yhteistä sääntökirjaa.

EKP otti kaikki valvontatehtävät vastuulleen marraskuussa 2014.

Valmisteluvaiheessa pankkien vakaus tarkistetaan suorittamalla "kattava arviointi", jossa tarkastellaan pankkien taseita ja erityisesti omaisuuserien laatua sekä tehdään stressitestit, joilla testataan, onko pankeilla riittävästi pääomaa ja sietävätkö ne häiriöitä.

Tarvittaessa EKP suorittaa arvioinnit yhteistyössä Euroopan pankkiviranomaisen kanssa. 

EKP:llä on myös valtuudet myöntää tai peruuttaa pankkien toimilupia yhteistyössä kansallisten valvontaviranomaisten kanssa sekä määrätä seuraamuksia pankeille, jotka eivät noudata sääntöjä.

Lisäksi se seuraa pienempien pankkien valvontaa, joka on kansallisten valvontaviranomaisten vastuulla. Se voi päättää minkä tahansa YVM:ään osallistuvan jäsenvaltion pankin suorasta valvonnasta varmistaakseen, että valvontastandardeja sovelletaan johdonmukaisesti.

EKP on vastuussa EU:n neuvostolle ja Euroopan parlamentille näiden sääntöjen noudattamisesta. Se on tehnyt avoimuutta ja vastuuvelvollisuutta koskevia erityisjärjestelyjä sekä Euroopan parlamentin että neuvoston kanssa.

EKP:n valvontaelin

EKP:n valvontatehtävistä huolehtii sitä varten perustettu valvontaelin. Valvontaelimen päätökset katsotaan hyväksytyiksi, ellei EKP:n neuvosto hylkää niitä.

Valvontaelimen kokoonpano

  • puheenjohtaja
  • varapuheenjohtaja
  • 4 EKP:n edustajaa
  • 1 kansallisen valvontaviranomaisen edustaja kustakin osallistuvasta EU:n jäsenvaltiosta

YVM:ään osallistuvilla euroalueen ulkopuolisilla mailla on valvontaelimessä euroalueen jäsenten kanssa täysin yhtäläinen äänioikeus.

Danièle Nouy nimitettiin EKP:n valvontaelimen puheenjohtajaksi joulukuussa 2013 ja Sabine Lautenschläger varapuheenjohtajaksi helmikuussa 2014. Molempien toimikausi on 5 vuotta, eikä sitä voi jatkaa.

Kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset

Kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset vastaavat pienempien pankkien valvonnasta ja suorittavat muita tavanomaisia valvontatehtäviä, jotka liittyvät kuluttajansuojaan, rahanpesuun, maksupalveluihin ja kolmansien maiden pankkien sivuliikkeisiin.

EU:n neuvosto

EU:n neuvosto nimittää valvontaelimen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. EKP esittää ehdotuksen ehdokkaista, jotka Euroopan parlamentin on hyväksyttävä.

Lisäksi parlamentilla ja neuvostolla on oikeus aloittaa menettely puheenjohtajan erottamiseksi, mutta tämän johdosta toteutettavat toimet ovat EKP:n harkittavissa.

Euroopan pankkiviranomainen

EPV vastaa pankkialan yhteisen sääntökirjan tehokkaasta ja johdonmukaisesta toteuttamisesta. Se osallistuu myös EKP:n toteuttamien pankkien stressitestien valmisteluun ja koordinoi EU:n laajuisesti suoritettavia stressitestejä kokonaisuudessaan.

Mihin yhteistä valvontamekanismia tarvitaan?

Yhdennetty EU-tason pankkivalvonta oli tarpeen, jotta mahdollisten pankkikriisien rajatylittävistä vaikutuksista ja kriisin leviämisestä aiheutuvaa kasvavaa riskiä voidaan paremmin hallita EU:ssa. Tämä riski on kasvanut samoin kuin Euroopan pankkialan rajatylittävä toiminta ja sen seurauksena keskinäiset riippuvuussuhteet.

Riski osoittautui erityisen akuutiksi euroalueella, jossa äskettäinen finanssikriisi osoitti, että pelkkä kansallisen pankkivalvonnan koordinointi ei yksistään riitä hallitsemaan kriisiä ja varmistamaan rahoitusvakautta. Jäsenvaltiot päättivät tästä syystä, että tarvitaan yhteinen pankkivalvontajärjestelmä.