Skip to content

Digipalvelupaketti

Digipalvelupaketti on EU:n vastaus tarpeeseen säännellä digitaalista ympäristöä. Siihen kuuluvilla toimenpiteillä suojellaan verkkokäyttäjiä ja tuetaan samalla innovointia.

Turvallinen ja avoin digitaalinen ympäristö EU:n kansalaisille ja yrityksille

Verkkoalustat ovat tärkeä osa EU:n digimarkkinoita ja -taloutta. EU:n jäsenmaat katsovat, että digitaalisia palveluja koskevia sääntöjä on vahvistettava, nykyaikaistettava ja selkeytettävä, jotta voidaan

  • varmistaa käyttäjien turvallisuus verkossa
  • antaa innovatiivisille digialan yrityksille mahdollisuus kasvaa

Digitaalisia palveluja koskevaa EU:n oikeudellista kehystä oli päivitettävä kiireellisesti, sillä kehys ei ollut muuttunut sitten sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin hyväksymisen vuonna 2000. Tällä välin digiteknologiat, liiketoimintamallit ja palvelut olivat kehittyneet ennennäkemättömällä vauhdilla.

Euroopan komissio esitti digitaalisia palveluja koskevan säädöspaketin joulukuussa 2020. Siihen sisältyy

  • digipalvelusäädös
  • digimarkkinasäädös

Neuvosto ja Euroopan parlamentti hyväksyivät molemmat säädökset nopeassa aikataulussa vuonna 2022.

Uusilla säännöillä voidaan hallinnoida paremmin digitaalista ympäristöä ja digitaalisia palveluja, myös sosiaalisen median alustoja. Säännöillä

  • varmistetaan digitaalisten palvelujen käyttäjille turvallisten tuotteiden saatavuus ja suojellaan käyttäjien perusoikeuksia
  • mahdollistetaan digialoilla vapaa ja oikeudenmukainen kilpailu innovoinnin ja kasvun edistämiseksi

Kuka hyötyy digitaalisia palveluja koskevista uusista säännöistä?

Digitaalisia palveluja koskevista uusista säännöistä hyötyjiä ovat monenlaiset käyttäjät ja alustat, muun muassa

  • kansalaiset
  • digitaalisten palvelujen tarjoajat
  • digitaalisten palvelujen yrityskäyttäjät
  • yhteiskunta ylipäätään

Elämäsi verkossa: miten EU tekee siitä helpompaa ja turvallisempaa?


Euroopan unioni pyrkii aktiivisesti parantamaan digitaalista ympäristöä kaikkien eurooppalaisten hyväksi. Digitaalisen elämän on oltava turvallista, helppoa ja perusvapauksia kunnioittavaa.

Lue digitarinasta, miten nämä kaksi päivitettyä asetusta helpottavat elämääsi verkossa ja tekevät siitä turvallisempaa.

Elämäsi verkossa: miten EU tekee siitä helpompaa ja turvallisempaa?

Mikä digipalvelusäädös on?

Digipalvelusäädöksen keskeisenä tavoitteena on luoda turvallisempi verkkoympäristö digipalvelujen käyttäjille ja yrityksille sekä suojella perusoikeuksia digitaalisessa ympäristössä vahvistamalla uusia sääntöjä, jotka koskevat seuraavaa:

  • laittoman verkkosisällön (kuten tavarat, palvelut ja tiedot) torjunta noudattaen kaikilta osin perusoikeuskirjaa
  • verkkoympäristön yhteiskunnallisten riskien torjunta
  • verkossa toimivilla markkinapaikoilla toimivien elinkeinonharjoittajien jäljitettävyys
  • verkkoalustojen avoimuutta koskevat toimenpiteet
  • tehostettu valvonta

Säädöksellä vahvistetaan erityiset vastuut ja selkeä vastuuvelvollisuutta ja avoimuutta koskeva kehys välityspalvelujen tarjoajille, joita ovat muun muassa

  • verkkomarkkinapaikat
  • verkkoyhteisöpalvelut
  • sisällönjakoalustat
  • matkailu- ja majoituspalveluja tarjoavat verkkoalustat

Tämä tarkoittaa, että kaikkien sisämarkkinoilla palvelujaan tarjoavien verkossa toimivien välittäjien on noudatettava uusia sääntöjä riippumatta siitä, ovatko ne sijoittautuneet EU:hun vai sen ulkopuolelle.

Yrityksille asetetaan velvoitteet, jotka ovat oikeassa suhteessa niiden palveluihin sekä niiden kokoon ja vaikutukseen. Tämä tarkoittaa, että erittäin suuriin verkkoalustoihin ja erittäin suuriin verkossa toimiviin hakukoneisiin sovelletaan tiukempia vaatimuksia.

Digipalvelusäädöksen edut

Digipalvelusäädöksessä turvataan kaikkien osapuolten ja ennen kaikkea EU-kansalaisten oikeudet ja oikeutetut edut.

EU:n verkkokäyttäjillä on mahdollisuus hallita paremmin näkemäänsä verkkosisältöä ja ymmärtää näkemiään mainoksia tai saada niistä tietoa. Käyttäjät voivat ilmoittaa laittomasta sisällöstä, ja alustan on tämän jälkeen ilmoitettava käyttäjille tekemistään päätöksistä.

Säädös lisää verkkosisällön moderointia koskevien sääntöjen avoimuutta ja tarjoaa viranomaisille ja tutkijoille paremman pääsyn tietoihin, jotka parantavat ymmärrystä verkkoympäristöstä, sen yhteiskunnallisista vaikutuksista ja mahdollisista riskeistä.

Digipalvelusäädöksellä myös parannetaan alaikäisten suojelua. Alaikäisten saatavilla olevia alustoja kielletään esittämästä kohdennettua mainontaa, joka perustuu alaikäisten henkilötietojen käyttöön, sen mukaisesti kuin tämä on määritelty EU:n lainsäädännössä.

Digipalvelusäädöksessä vahvistetuilla säännöillä pyritään suojaamaan erityisesti seuraavia:

  • sananvapaus ja tiedonvälityksen vapaus
  • elinkeinovapaus
  • oikeus syrjimättömyyteen
Yksittäiset kuplat, jotka kuvaavat EU:n eri jäsenmaita ja niiden verkkokauppaa koskevia tietoja
Digipalvelusäädös (Infografiikka)

Digipalvelusäädös (Infografiikka)

Kriisimekanismi Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen johdosta

Ottaen huomioon Ukrainan sota ja sen vaikutukset tiedon manipulointiin verkossa tekstiin lisättiin uusi artikla, jolla otetaan käyttöön kriisimekanismi.

Mekanismin avulla voidaan analysoida erittäin suurten verkkoalustojen ja verkossa toimivien hakukoneiden toiminnan vaikutusta kyseiseen kriisiin ja päättää toimenpiteistä, joilla varmistetaan perusoikeuksien kunnioittaminen.

Mikä digimarkkinasäädös on?

Digimarkkinasäädöksen keskeinen tavoite on varmistaa tasapuoliset toimintaedellytykset kaikille digitaalialan yrityksille niiden koosta riippumatta. Digimarkkinasäädöksellä pyritään varmistamaan kilpailukykyinen ja oikeudenmukainen digitaaliala

  • kieltämällä markkinaosuudeltaan suurimpien verkkoalustojen epäoikeudenmukaiset käytännöt
  • antamalla yrityskäyttäjille mahdollisuus tarjota kuluttajille enemmän valinnanvaraa
  • tarjoamalla kuluttajille parempia palveluja ja oikeudenmukaisempia hintoja
  • asettamalla suurille verkkoalustoille selkeät oikeudet ja velvollisuudet
  • edistämällä teknologia-alan startup-yritysten innovointia ja oikeudenmukaisempaa verkkoalustaympäristöä

Digimarkkinasäädöksessä määritellään selkeät säännöt suurille alustoille. Säädöksen tarkoituksena on varmistaa, että mikään suuri verkkoalusta ei toimi portinvartijana eli yksityisenä sääntöjen laatijana digitaalisilla markkinoilla hallinnoimalla vähintään yhtä niin kutsuttua ydinalustapalvelua.

Ydinalustapalveluja ovat muun muassa

  • verkossa toimivat välityspalvelut (esim. markkinapaikat, sovelluskaupat)
  • verkossa toimivat hakukoneet
  • verkkoyhteisöpalvelut
  • pilvipalvelut
  • mainontapalvelut

Mitä alustoja pidetään portinvartijoina?

Alusta luokitellaan portinvartijaksi, jos sillä on kolmen viime vuoden aikana joko vähintään 7,5 mrd. €:n vuotuinen liikevaihto Euroopan unionissa tai vähintään 75 mrd. €:n markkina-arvo ja sillä on vähintään 45 miljoonaa kuukausittaista loppukäyttäjää ja vähintään 10 000 EU:n alueelle sijoittautunutta yrityskäyttäjää.

Toisena kriteerinä on se, että alusta valvoo yhtä tai useampaa ydinalustapalvelua vähintään kolmessa jäsenmaassa.

Piirros EU-säädöksestä, jonka taustalla kartalla on keltaisia ja sinisiä pisteitä, jotka kuvaavat pk-yritysten verkkoalustoja
Digimarkkinasäädös (Infografiikka)

Digimarkkinasäädös (Infografiikka)

Seuraukset portinvartijoille

Portinvartijat eivät voi

  • luokitella omia tuotteitaan tai palveluitaan muita suotuisammin
  • estää kehittäjiä käyttämästä kolmansien osapuolten maksualustoja sovelluskaupassa
  • käsitellä käyttäjien henkilötietoja kohdennettua mainontaa varten, ellei suostumusta anneta
  • luoda yrityskäyttäjille epäoikeudenmukaisia ehtoja
  • asentaa etukäteen tiettyjä ohjelmistosovelluksia tai estää, että käyttäjät voivat helposti poistaa ne
  • rajoittaa alustojen yrityskäyttäjiä

Portinvartijoiden on

  • tarjottava enemmän valinnanvaraa esimerkiksi tiettyjen ohjelmistojen valinnassa käyttäjän käyttöjärjestelmässä
  • varmistettava, että palvelun tilaaminen ydinalustapalveluista on yhtä helppoa kuin tilauksen peruuttaminen
  • annettava tietoja omilla alustoillaan vierailevien käyttäjien lukumäärästä, jotta voidaan määrittää, onko alusta portinvartija
  • annettava alustallaan yrityskäyttäjille pääsy omiin markkinointi- tai mainostulostietoihinsa
  • ilmoitettava Euroopan komissiolle yritysostoistaan ja sulautumisistaan
  • varmistettava, että pikaviestipalvelujen perustoiminnot ovat yhteentoimivia eli mahdollistavat sen, että käyttäjät voivat vaihtaa viestejä, lähettää ääniviestejä tai tiedostoja.

Digitaalisia palveluja koskeva tasapuolinen kilpailu on olennaisen tärkeää sen varmistamiseksi, että kaikki yritykset ja kuluttajat voivat hyötyä samalla tavoin digitaalisista mahdollisuuksista. Tämä myös lisää innovointia ja parantaa kuluttajansuojaa.

Kuka varmistaa, että portinvartijat noudattavat sääntöjä?

Sisämarkkinoiden korkeatasoisen yhdenmukaistamisen varmistamiseksi Euroopan komissio on ainoa elin, jolla on valtuudet valvoa asetuksen soveltamista.

Sen varmistamiseksi, että portinvartijoilla on selkeä käsitys säännöistä, joita niiden on noudatettava, Euroopan komissio voi päättää aloittaa sääntelytoimenpiteitä koskevan vuoropuhelun.

Euroopan komission avuksi ja sen työn helpottamiseksi perustetaan neuvoa-antava komitea ja korkean tason ryhmä.

Mitä tapahtuu, jos portinvartijat eivät noudata sääntöjä?

Kun suuri verkkoyritys on määritetty portinvartijaksi, sen on noudatettava digimarkkinasäädöksen sääntöjä kuuden kuukauden kuluessa.

Jos portinvartija rikkoo lakisääteisiä sääntöjä, se saattaa joutua maksamaan sakon, joka on jopa 10% sen maailmanlaajuisesta kokonaisliikevaihdosta. Jos rikkominen toistuu, voidaan määrätä sakko, joka on jopa 20% maailmanlaajuisesta liikevaihdosta.

Jos portinvartija syyllistyy digimarkkinasäädöksen järjestelmälliseen noudattamatta jättämiseen eli rikkoo sääntöjä vähintään 3 kertaa 8 vuoden aikana, Euroopan komissio voi käynnistää markkinatutkimuksen ja tarvittaessa määrätä käyttäytymiseen liittyviä tai rakenteellisia korjaustoimenpiteitä.