Tavallinen lainsäätämisjärjestys
Mikä on tavallinen lainsäätämisjärjestys?
Tavallinen lainsäätämisjärjestys on yleisin EU:n tasolla käytetty menettely lainsäädännön hyväksymiseksi. Sitä sovelletaan valtaosaan EU:n toimintapolitiikoista.
Menettelyssä EU:n neuvosto ja Euroopan parlamentti neuvottelevat ja hyväksyvät yhdessä EU:n lainsäädäntöä. Ne toimivat yhdessä lainsäädäntövallan käyttäjinä.
Miten ehdotuksista tulee EU:n lainsäädäntöä?
Tavallinen lainsäätämisjärjestys vaihe vaiheelta
-
1
Ehdotus
Euroopan komissio ehdottaa uutta EU-lakia neuvostolle ja Euroopan parlamentille.
-
2
Käsittely
Neuvosto ja parlamentti tarkastelevat kumpikin ehdotusta ja voivat muuttaa sitä. Tätä vaihetta kutsutaan käsittelyksi. Käsittelyjä voidaan järjestää enimmillään kolme.
-
3
Hyväksyminen
Jos neuvosto ja parlamentti pääsevät tekstistä yhteisymmärrykseen missä tahansa käsittelyssä, säädös hyväksytään. Jos yhteisymmärrykseen ei päästä, lakia ei hyväksytä.
Yli 85% tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävistä säädöksistä hyväksytään ensimmäisen käsittelyn lopussa tai toisen käsittelyn alussa.
Säädösehdotus
Euroopan komission tehtävänä on ehdottaa uusia EU-lakeja. Tätä kutsutaan aloiteoikeudeksi. Komission työtä ohjaavat Eurooppa-neuvoston sopimat ja komission työohjelmassa esitetyt poliittiset prioriteetit.
Komissio toimittaa säädösehdotuksensa neuvostolle ja Euroopan parlamentille.
Samaan aikaan se lähettää ehdotuksen tarkasteltavaksi jäsenmaiden parlamenteille. Tarvittaessa ehdotus lähetetään myös EU:n muille toimielimille ja elimille, kuten Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle, lausuntoa varten.
Voiko neuvosto tehdä säädösehdotuksia?
Komissio laatii yleensä säädösehdotukset omasta aloitteestaan, mutta neuvosto, parlamentti ja EU-kansalaiset (eurooppalaisen kansalaisaloitteen kautta) voivat myös pyytää komissiota tekemään säädösehdotuksen. Komissio päättää, toimiiko se vai ei, ja sen on joka tapauksessa perusteltava päätöksensä.
Komission aloiteoikeuteen on vain muutamia poikkeuksia. Esimerkiksi joillakin oikeudellisen yhteistyön aloilla EU-maat voivat tehdä säädösehdotuksen, jos vähintään neljäsosa kaikista jäsenmaista kannattaa sitä.
Ehdotuksen tarkastelu
Saatuaan säädösehdotuksen neuvosto ja parlamentti tarkastelevat kumpikin sitä yksityiskohtaisesti.
Neuvostossa jokaiseen käsittelyyn osallistuu kaksi valmisteluelintä:
- Kansallisten asiantuntijoiden työryhmä keskustelee ehdotuksen teknisestä puolesta
- Coreper eli jäsenmaiden pysyvien edustajien komitea (joka koostuu jäsenmaiden EU-suurlähettiläistä) käsittelee arkaluonteisempia tai poliittisempia kysymyksiä
Neuvosto pyrkii valmisteluelinten kautta sopimaan ehdotusta koskevasta yhteisestä kannasta kaikkien jäsenmaiden kesken.
Euroopan parlamentti valmistelee kantansa asiaankuuluvissa valiokunnissa käytävissä keskusteluissa.
Ensimmäinen käsittely
Euroopan parlamentti vahvistaa ensimmäisen käsittelyn kantansa ja joko hyväksyy ehdotuksen tai ehdottaa siihen muutoksia.
Neuvosto käsittelee parlamentin kantaa ja voi
- hyväksyä sen, jolloin säädös on hyväksytty
- ehdottaa siihen muutoksia, jolloin tarkistettu teksti palaa parlamenttiin toista käsittelyä varten
Määräaika: ensimmäiselle käsittelylle ei ole määräaikaa.
Neuvosto voi myös muodostaa yleisnäkemyksen, joka edustaa sen poliittista kantaa. Näin parlamentti voi seurata neuvostossa käytävien keskustelujen suuntaa ja auttaa edistymään neuvotteluissa. Tämä tapahtuu yleensä ennen kuin Euroopan parlamentti vahvistaa ensimmäisen käsittelyn kantansa. Yleisnäkemys ei kuitenkaan korvaa neuvoston virallista ensimmäisen käsittelyn kantaa.
Kun yleisnäkemysasiakirjat julkistetaan, ne löytyvät neuvoston virallisesta asiakirjarekisteristä.
Toinen käsittely
Jos yhteisymmärrykseen ei päästä ensimmäisessä käsittelyssä, sekä parlamentti että neuvosto jatkavat toistensa kantojen tarkastelemista.
Parlamentti tarkastelee ensin neuvoston ensimmäisen käsittelyn kantaa ja
- joko hyväksyy sen: silloin säädös on hyväksytty
- hylkää sen: säädöstä ei hyväksytä ja menettely päättyy
- tai ehdottaa tarkistuksia: tarkistettu teksti palaa neuvostoon
Neuvosto käsittelee parlamentin tarkistuksia ja
- joko hyväksyy kaikki tarkistukset: säädös on hyväksytty
- tai ei hyväksy kaikkia tarkistuksia: sovittelukomitea kutsutaan koolle
Määräaika: 3 kuukautta kummallakin toimielimellä, voidaan pidentää 1 kuukaudella.
Kompromissien neuvottelu kolmikantakokouksissa
Neuvosto ja parlamentti voivat missä tahansa vaiheessa menettelyä pitää epävirallisia kokouksia eli kolmikantaneuvotteluja. Niiden tarkoituksena on auttaa yhteisymmärryksen saavuttamisessa.
Kolmikantaneuvotteluihin osallistuvat neuvoston, parlamentin ja komission edustajat. Kokoukset voivat vaihdella teknisistä keskusteluista aina poliittisiin keskusteluihin, joihin osallistuu suurlähettiläitä tai ministereitä ja Euroopan parlamentin jäseniä. Neuvotteluja johtavat neuvoston kiertävää puheenjohtajuutta hoitavan maan edustajat.
Kolmikantaneuvottelussa aikaansaatu yhteisymmärrys on epävirallinen, ja kunkin toimielimen on hyväksyttävä se virallisesti.
Menettelyn historia
Menettely, jossa neuvosto ja parlamentti sopivat yhdessä EU:n lainsäädännöstä, otettiin käyttöön Maastrichtin sopimuksella vuonna 1993. Sitä kutsuttiin yhteispäätösmenettelyksi. Menettelyä sovellettiin aluksi vain muutamilla aloilla, kuten sisämarkkinoilla, maahanmuuttoasioissa, sosiaalipolitiikassa ja ympäristöasioissa.
Sen käyttöä laajennettiin
- Amsterdamin sopimuksella (1999) ja Nizzan sopimuksella (2003), joiden myötä sitä sovellettiin uusiin politiikan aloihin
- Lissabonin sopimuksella (2009), jonka myötä siitä tuli yleisin EU:n tasolla käytetty menettely lainsäädännön hyväksymiseksi ja se sai nimen tavallinen lainsäätämisjärjestys
Oikeusperusta
Tavallinen lainsäätämisjärjestys määritellään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artikloissa 289 ja 294.
Katso myös
Neuvoston rooli EU:n päätöksenteossa
Neuvoston virallinen asiakirjarekisteri
Miten neuvoston toiminta on järjestetty?
Päivitetty viimeksi: 17. kesäkuuta 2026