Rautatieliikennepolitiikka
EU ja sen jäsenmaat tekevät yhteistyötä parempien rautatieyhteyksien ja rautatieliikenteen turvallisuuden ja kestävyyden kehittämiseksi.
EU:ssa on yksi maailman tiheimmistä rautatieverkoista, mutta kansalliset rautatiejärjestelmät poikkeavat toisistaan.
EU:n jäsenmaiden rautatiejärjestelmien yhteensopivuutta alettiin parantaa 1990-luvulla, ja lopullisena tavoitteena oli kehittää tehokas ja kilpailukykyinen EU:n laajuinen rautatieverkko eli yhtenäinen eurooppalainen rautatiealue.
Rautatiepolitiikka on osa EU:n liikennepolitiikkaa, jolla pyritään parantamaan liikenneverkkoa ja liikenteen kestävyyttä, osallistavuutta, turvallisuutta ja varmuutta EU:ssa.
Tilastotietoa EU:n rautatieliikenteestä
Rautateiden osuus matkustajaliikenteestä EU:ssa on 5,1% (2020, Euroopan komissio)
Vain 0,4% liikenteen kasvihuonekaasupäästöistä EU:ssa on peräisin rautatieliikenteestä, mikä tekee siitä ympäristöystävällisen liikennemuodon
Vain 1,9% liikenteen energiankulutuksesta EU:ssa johtuu rautatieliikenteestä
Tietoa rautatiepolitiikasta
EU:n rautatieverkon laajentaminen ja yhdenmukaistaminen on vuosien kuluessa kohdannut useita haasteita, jotka ovat hidastaneet rautatiealan yhdentämisprosessia. Tämä johtuu seuraavista:
- Euroopan rautatieverkosto on perinteisesti ollut hajanainen erillisten kansallisten järjestelmien ja niiden monitahoisuuden vuoksi
- palvelun tehottomuus, joustamattomuus ja heikko luotettavuus erityisesti tavaraliikenteessä
Nämä haasteet ovat estäneet rautatiealaa kasvamasta muihin liikennemuotoihin verrattuna siitä huolimatta, että rautatieliikenteellä on kysyntää ja se on ilmastoystävällinen liikennemuoto.
Rautateiden aseman vahvistamiseksi EU on hyväksynyt viime vuosina neljä rautatiepakettia, joilla pyritään
- avaamaan rautatiemarkkinat kilpailulle
- lisäämään kansallisten järjestelmien yhteentoimivuutta
- määrittelemään yhtenäisen eurooppalaisen rautatiealueen puitteet
Neuvosto ja Euroopan parlamentti hyväksyivät nämä neljä lainsäädäntöpakettia vuosina 2001–2016. Niihin sisältyy yhteisiä sääntöjä, jotka koskevat
- markkinoiden vapauttamista
- liikennöitsijöiden toimilupia ja veturinkuljettajien lupakirjoja
- turvallisuusvaatimuksia
- Euroopan rautatieviraston ja rautatiealan sääntelyelinten perustamista kuhunkin jäsenmaahan
- matkustajien oikeuksia
Neljäs ja viimeinen rautatiepaketti, johon kuuluu kuusi säädöstä ja jolla säännellään rautatiemarkkinoiden avaamista ja kilpailukyvyn parantamista, tuli voimaan vuonna 2021.
Yhtenäinen eurooppalainen rautatiealue
Yhtenäisessä eurooppalaisessa rautatiealueessa on kyse EU:n laajuisesta rautatieverkosta, jonka tarkoituksena on mahdollistaa rautatiejärjestelmän laajentaminen kilpailun, teknisen yhdenmukaistamisen ja kansainvälisten yhteyksien yhteisen kehittämisen pohjalta seuraavin keinoin:
- markkinoiden avaaminen ja rakenneuudistus
- kilpailukyvyn parantaminen ja tasapuolisten toimintaedellytysten luominen yrityksille
- infrastruktuurin kehittäminen yhteentoimivuuden varmistamiseksi
- infrastruktuurin käytön tehokkuuden ja turvallisuuden parantaminen
- oikeudenmukaisten hintojen varmistaminen kuluttajille
Euroopan laajuinen liikenneverkko (TEN-T)
EU:n liikennepolitiikan laajemmassa merkityksessä, rautatieliikenne mukaan luettuna, Euroopan laajuisen liikenneverkon (TEN-T) tavoitteena on perustaa yhdeksän ydinverkkokäytävää, jotka yhdistävät rautatielinjat maantie-, sisävesi- ja merireitteihin sekä satamien ja lentoasemien verkostoon kaikkialla EU:ssa. Tällä pyritään
- luomaan rautatieyhteyksiä EU-maiden välisten henkilö- ja tavarakuljetusten helpottamiseksi
- edistämään alueellista yhteenkuuluvuutta
- varmistamaan liikennemuotojen yhteentoimivuus
- tukemaan siirtymistä kestävään liikenteeseen
TEN-T-verkkoa koskevia sääntöjä ollaan parhaillaan tarkistamassa. Neuvosto ja parlamentti pääsivät muutetusta TEN-T-asetuksesta alustavaan sopuun joulukuussa 2023.
- Euroopan laajuinen liikenneverkko (TEN-T): neuvosto ja parlamentti sopuun kestävistä yhteyksistä Euroopassa (lehdistötiedote 18.12.2023)
- Euroopan laajuinen liikenneverkko (TEN-T): neuvosto vahvisti kantansa kestävistä yhteyksistä Euroopassa (lehdistötiedote 5.12.2022)
- Euroopan laajuinen liikenneverkko: neuvostolta vihreää valoa lupamenettelyjen nopeuttamiselle (lehdistötiedote 14.6.2021)
Kestävä ja älykäs liikenne
Osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa Euroopan komissio esitteli kestävää ja älykästä liikkuvuutta koskevan strategiansa joulukuussa 2020. Strategiassa hahmotellaan EU:n liikennealan tavoitteet tuleviksi vuosikymmeniksi. Tavoitteena on ympäristöystävällinen, älykäs ja häiriönsietokykyinen liikenne. Rautatiealan osalta strategiassa kehotetaan kaksinkertaistamaan suurnopeusratojen määrä EU:ssa vuoteen 2030 mennessä.
Neuvosto hyväksyi kesäkuussa 2021 asiaa koskevat päätelmät. Neuvosto ilmaisi tyytyväisyytensä komission strategiaan ja yhtyi komission kunnianhimoiseen visioon liikennealasta ja sen panoksesta kestävään kehitykseen tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.
Neuvosto hyväksyi kesäkuussa 2021 päätelmät rautatieliikenteestä. EU-maiden ministerit korostivat tarvetta kehittää edelleen rautatieliikennettä EU:ssa niin matkustaja- kuin tavaraliikenteenkin osalta. He korostivat lisäksi, että on tärkeää myös vahvistaa rautateiden häiriönsietokykyä kriisitilanteessa ja jatkaa investointeja kansallisten järjestelmien yhteentoimivuuteen ja yhteyksien vahvistamiseen.
Verkkojen Eurooppa -väline
EU:n rautatiepolitiikkaa tuetaan useilla rahoitusohjelmilla, muun muassa Verkkojen Eurooppa -välineellä, josta rahoitetaan liikenteen, digitalisaation ja energia-alan strategisia investointihankkeita.
Asetusta sovelletaan taannehtivasti 1. tammikuuta 2021 alkaen. Liikenneala saa rahoituksesta suurimman osan (noin 25 mrd. € yhteensä 33 mrd. €:sta), ja valtaosa siitä osoitetaan rautateille.
Euroopan rautateiden teemavuosi
EU nimesi vuoden 2021 Euroopan rautateiden teemavuodeksi. Tämä aloite edistää rautatieliikennettä kestävänä, innovatiivisena ja turvallisena liikenneratkaisuna Euroopassa.
Euroopan rautateiden teemavuoden yhteydessä neuvoston puheenjohtajamaa Portugali ja neuvoston pääsihteeristö järjestivät verkkokonferenssin rautateiden tavaraliikenteestä.
Komissio ehdotti heinäkuussa 2023 uusia toimia Euroopan rautatieliikenteen hallinnoinnin ja koordinoinnin parantamiseksi. Ehdotuksesta keskustellaan parhaillaan neuvostossa.